tiistai 7. elokuuta 2012

Raitapaidat

Olen itse jättämässä mahdollisesti yhden km japsi kirjavan uros poikasen kotiin, mutta en vielä tiedä kenet noista.
Jos olet kiinnostunut minulle voi laittaa kyselyitä, haluan kuulla mielelläni millainen koti sinulla on tarjota. Kannattaa kuitenkin huomioida, etten ota vielä täysin pitäviä varauksia. Sillä en tiedä minkä poikasen jätän itse kotiin, vai jätänkö ollenkaan.

Poikasten isä Lavella Ray "Rei" kisaa eliitti suoraa ja vaikeaa mutkaa, on kisannut alusta saakka hyvin. Nyt kuitenkin joutuu lopettamaan esteharrastuksen, murtuneen tassun vuoksi. Rei on astunut tätä ennen 3 naarasta, joista kaikista poikueista löytyy hyviä estekaneja.
Emä eli Tiuhti "Miina", muutti meille alku vuodesta. Olen kuitenkin jo ennen sitä kisaillut Miinan kanssa esteitä, sen ollessa entisellä omistajalla. Miina on mukava tapaus, välillä saattaa kuitenkin äksyillä.

Poikasista kasvaa suunnilleen 2kg kokoisia, luovutusiässä ne ovat viikosta 34 eteenpäin.

maija.suni@hotmail.com

Avignon, musta otter kirjava uros (alustavasti varattu)

Barrique, keltamusta japanilainen kirjava uros

Chiroubles, keltamusta japanilainen kirjava uros (alustavasti varattu, ellei jää kotiin)

Einsellage, keltamusta japanilainen kirjava naaras

Hipping, keltamusta japanilainen kirjava uros

1 kommenttia:

  1. http://borderihurtta.blogspot.fi/2012/08/kuvakisa-toinen-kierros.html

    Onnittelut toisen kierroksen jatkopaikasta!

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni