keskiviikko 22. elokuuta 2012

Remontti Reiskat

Eilen alotettiin koppien siirtäminen pois kanilasta, remontin tieltä. Kopit laitettiin väliaikaisesti kanilan välikköön, kuvan vihreästä ovesta mennään tosiaankin kanilaan sisälle. Kanilassa on vielä yksi kahden kanin koppi ja yksi neljän kanin koppi. Ne toistaiseksi saavat pysyä siellä, niin painavia kun kuitenkin ovat. Nyt voin sanoa että onneksi on tullut otettua vastaan noita pieniä koppeja, sillä ne käyvät erittäin hyvin väliaikaiskopeiksi kaneille!
Tänään aloitettiin valamaan ja paikkailemaan lattiaa, myös seiniä on tilkitty. Seinän ja katon valkoinen maali tullaan ehostamaan, niin että kanilasta tulee valoisampi ja siistimmän oloinen. Tämän kaiken jälkeen kanit voidaan taas roudata omaan kotiinsa ja aloittaa uusien kerroskoppien tekentaminen. Kerroskopeista olisi tarkoitus tulla saman tyylisiä kuin takaseinällä olevasta valkokarmisesta kopista. Lisäksi sisälle tulee kaksi sisäulkoilu aitausta ja yksi "karsina" kuuden kanin laumalle.

Lisää postauksia ja kuvia aiheeseen liittyen tulee sitä mukaan kun kanila valmistuu.


Ollaan nyt kesän aikana ahkerasti kisailtu, melkeinpä joka viikonloppu oltu kisailemassa. Hyvin on mennyt, sillä saatu tänä vuonna kolme kania eliitti suoralle ja yksi on aivan juuri myös kisailemassa tätä suurinta luokkaa. Tänä vuonna aloittaneet ovat huonommin olleet mukana, olen vain Jeliä kuljetellut mukana. Kemua ja Raylaa taas lähi kisoihin vienyt. Ensi vuodeksi toivon mukaan saadaan innokkaita nuoria kisailemaan helppoja luokkia, myöhemmin aloittaneet kun alkavat olla jo niin isoissa luokissa. 
Nyt viikonloppuna on tiedossa kotikisat jotka minä järjestän. Toivotaan että siellä pärjätään, jos sen päivän jälkeen minulla olisikin ensimmäisen eliitti mutkaa kisaileva kani?

PS. Rei sai paketin pois jalastaan viime viikolla, vielä kuitenkin seuraillaan sitä. :)

Jel & Spiidi kisailemassa keskivaikeaa mutkaa

3 kommenttia:

  1. http://pupuplogi.blogspot.fi/2012/08/kuulumisia.html <- Käys kattoo tommonen ylläri :)

    VastaaPoista
  2. Nyt on pari kuvaa lähetettynä (:

    VastaaPoista
  3. Kiva seurailla kanilan remppaa :)

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni