3# Nöpi & Zoko - Tutun suvun verta

Lavella Nöpi & Zoko

13.12.2005-15.8.2009 & 13.12.2005-2.9.2011

Kun Kukkiksen emä oli kuollut, Kukkis jäi aivan yksin. Se eli yksinään isossa kopissaan, kunnes 2005 se sai seuraa...

Luokkakaverilleni oli käynyt hupsusti ja syntynyt vahinkopoikue, poikasia syntyi neljä. Kaksi urosta ja kaksi naarasta. Mielenkiinnosta lähdimem katsomaan millaisisa ne ovat, ja tietysti näihin kahteen naaraaseen ihastuttiin. Vilkas karvakasa ja toinen rauhallinen lyhytturkkinen uneksia.

Keväällä nämä kaksi naarasta sitten muuttivat meille, oman nimesin Nöpieksi ja sisko antoi omalleen nimen Zoko. Alku kesästä nämä pääsivät jo tutustumaan meidän vanhaanrouvaan, eli Kukkikseen. Ihmeempiä tappeluita ei ollut ja yhteiselo lähti heti sujumaan. Kukkiskin virkistyi huomattavasti, kun sai nuorta seuraa itselleen. Kun Nöpie ja Zoko kasvoivat niille tietysti tuli murkkuikä, silloin ne koettelivat Kukkiksen hermoja. Kerran Zoko oli yrittänyt viedä pomonpaikaa ja seurauksena se menetti kyljistään karvat. Onneksi ne kasvoivat pian takaisin ja Zoko osasi olla sen jälkeen nätisti.

Luonteeltaan Nöpie oli hyvin rauhallinen, ehkä jopa hieman uninenkin. Se antoi käsitellä todella hyvin. Kuitenkin siitä löytyi tarpeen vaatiessa myös säpsäkkyyttä. Zoko taas oli sporttinen ja vauhdikas. Se antoi Nöpien tavoin hyvin käsitellä ja oli kiltisti sylissä. Se puolusti kovin laumaansa muilta, jotka eivät siihen kuuluneet.

Kukkis, Zoko ja Nöpie elivät kesät kesäasunnossaan, mummolassa. Siellä ne asustelivat päivät vapaina ja yöt kopissaan. Nöpie ja Zoko sisäistivät nopeasti minne saa mennä ja minne ei. Parit kerrat ne kuitenkin olivat lähteneet tutkimus matkoille, mutta eivät onneksi mihinkään kauas. Talvisin lauma muutti meidän kerrostaloasuntoomme, keittiössä olevan askartelupöydän alle. Pöytää ei oltu mitenkään aidattu, mutta hyvin siellä nuorisokin pysyi.

Pet-näyttelyihin uskaltauduttiin vuonna 2007 ja niissä käytiin kaksikon kanssa ahkerasti. Siellä hyvin pärjättiinkin ja voitettiin palkintoja. Nöpien ja Zokon kanssa me hypimme kotona esteitä, ja hyvinhän se niiltä onnistui. Vielä enemmän innostuttiin kun saatiin kulla että Suomessa on Estekani yhdistyskin. Nöpien kanssa meinattiin osallistua 2009 Kylmäkosken estekisoihin, mutta Nöpie menehtyi ennen sitä.

Oli sunnuntai aamu, Nöpie vain makasi ja hengitti hiljaa. Koitettiin soittaa täkäläisiin eläinlääkäreihin, mutta ei kukaan vastannut, mikä ei ollut suuri yllätys. Someron eläinlääkäriin saatiin onneksi yhteys ja lähdettiin sinne samantien ajamaan. Kun matkaa oli enään vaivaiset 5minuuttia, pikku Nöpien sydän löi viimeisen kerran ja Zoko jäi yksin.

Zokon ei kuitenkaan tarvinnut olla kauaa ilman kaveri, sillä se sai siskoni toisen kanin Ompun kaverikseen. Zoko eli Ompun kanssa kahdestaan siihen saakka kunnen sen aika oli tullut.
Viimeisinä viikkoina se laihtui paljon ja hengitys muuttui raskaaksi. Eläinlääkärissä sanottiin sillä on joko kasvain joka painaa hengitysteitä tai sitten sydän on laajentunut. Kania kummiskaan ei olisi saanut parannettua, niinpä se päästettiin ikiuneen.

Zokon ja Nöpien veri virtaa kuitenkin melkeinpä kaikissa minun kasvateissani! Sillä vuonna 2009 kun astutin Natalien, en astuttanut sitä millä tahansa uroksella. Vaan juurikin Nöpien ja Zokon veljellä.

Seuraavaksi saatte kuulla Sukuan ja Vimpan tarinan.