maanantai 23. joulukuuta 2013

Upouusi koppi ja vauvojen potkuja

Perjantai illalla lähdin muutaman Reinen poikasen ja Bigelowin kanssa Helsinkiä kohti. Lauantai aamusta lähti mukana olleet kanit uusiin koteihinsa, joissa kuulema ovat jo osanneet hurmata uudet omistajansa. Itse tein vielä luovutusten jälkeen muutamia joululahja ostoksia, jonka jälkeen suuntasin jälleen Annetelle viettämään hieman etukäteen joulua. Sunnuntaina kun tulin kotiin, huomasin Sagan saaneen uuden kolmikerroksisen kopin valmiiksi, en paljoa jaksanut kummastella sitä illalla, ruokin vain kanit ja päätyynyyn. Hyvin nukutuin 14 tunnin yöunilla on tänään jaksanutkin puuhastella! Heti aamusta huomasin että Efyllä ei kaikki ollut reilassa ja paremmin kun tarkastelin sitä, huomasin sen oikean tassun keskivarpaan murtuneen. Haavaa siinä ei ole, mutta kipeää tämä varmasti tekee. Näin ollen lääkitsin sitä aamulla ja nyt jaksaa kömpiä tasonsa alta moikaamaan ja mutustelemaan porkkanaa.
Lisäksi tuli leikattua kaikkien kanien kynnet, tehtyä perus tarkastus ja punnittua jokainen. Nuoret ovat kasvaneet hyvin ja aikuiset pysyneet samoissa mitoissa. Laskin huvikseen väri- ja esteristeytysjalostuksessa olevien kanien painon keskiarvon, väri 2,460kg ja esteristeytykset 2,558kg. Tämä keskiarvo näyttää oikein hyvältä, sillä tähtään siihen että kasvattini olisivat 2,3-3kg kokoisia.
Alta löytyy kuvia tästä uudesta kopista. Ylimpään koppiin muutti siskon tukka, jolle tavoitteena saada kämppäkaveri. Keskimmäisessä kopissa asuu Jiia, joka tekee tähän koppiin poikasensa. Tänään tuli tunnusteltua mahaa ja pieniä potkujahan sieltä tuntui. Huomisesta eteenpäin pitäisi poikasten syntyä, innolla näitä ainakin täällä suunnassa odotellaan! Alimmassa kopissa asuu Ledi, jolle pitäisi viikon-parin päästä syntyä poikaset. 

Mukavasti on tullut joulupostia, kaniaiheisia kortteja kuin paketteja. Niistä lisää huomenna, ihan jouluaaton kunniaksi!
Vielä on aikaa osallistua arvontaan, eli te jotka ette ole vielä mukana, osallistukaa ihmeessä!



3 kommenttia:

  1. kivan näkönen tuo häkki! :) olispa meidänki kanilassa noin valosta, kaikki hommat ja ruokinnat sun muut pitää aina suorittaa jo päivällä ku sielä ei oo minkää näköstä valaistusta... alkaa vähän tympiä se pimeys sielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oli meilläkin parisen vuotta sitten aika pimeää kanilassa, lähinnä työmaavalon turvin näki siivota ja ruokkia pimeällä. :D

      Poista
  2. vautsi mikä koppi, aika rakentelija saga ! voi efy, paranemisii :(

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni