5# LU-11 Hopeakuun Suklaasydän - "Taidan olla ufo"

maanantai 20. tammikuuta 2014
No mikäs se tällainen oikein nyt on? Hiffasin tuossa että mitäs minä alan uudelleen kertoa vanhoista kaneista kun sen kerran olen aloittanut... niin vuonna 2012. Nyt pidemmän tauvon jälkeen tarinat jatkuu ja nyt vuorossa on Fazu.
Edelliset tekstit 1 , 2 , 3 & 4 (huom! en suosittele tekstejä kielipoliiseille)

LU-11 Hopeakuun Suklaasydän
8.4.2009 - 1.12.2011

Luonnonvenäläisten kautta aloin kiinnostumaan tummempi kuvioisista soopelinruskeista, rodussa venäläinen tai kalifonrialainen. Luin paljon roduista ja sen pohjalta päädyin kuitenkin venäläiseen. Sen historia ja sirompi ulkomuoto kiehtoi minua enemmän. Otin kuitenkin vasta 2009 yhteyttä Hopeakuun kasvattajaan ja kyselin poikasia. Onnea minulla oli matkassa, sillä heillä oli juuri syntynyt 5 venäläispoikasta. Kun poikaset kasvoivat ja näin kuvat naaraista, tiesin heti kuka on se oikea. Katsotaan osaatteko te tunnistaa alla olevista poikasista Fazun, minun ufon.

Kaikkein vasemmanpuolimmainenhan se Fazu noista on. 
Kesäkuussa tapahtui paljon yllättäviä ja surullisia asijoita, mutta kun kanin poikasen olin kerran varannut, ei kuulu minun tyyliini perua varausta. Luovutus kuitenkin meni heinäkuun 11. päivälle, siskoni oli samaan aikaan kavereineen animeconissa ja minä surffailin Helsingissä, odottaen että sovittu kellonaika lähestyy ja pääsen näkemään uuden perheenjäsenen. Kun aika tuli ja näin tämän otuksen, se oli täydellinen!
Syksyn Fazu asui isovanhempieni luona sisällä, sillä oli kokonainen huone käytössään, kuitenkin eniten aikaa se vietti ikkunan edessä olevan kaapinpäällä. Jo Fazun ollessa pieni, Natalie kertoi ettei kyseisestä otuksesta pidä. Myös kerran Fazun lapsuus vaiheessa Nata pääsi puremaan sitä varpaaseen, niin että oli lähellä ettei varvasta jouduttu amputoimaan. Kun varvas oli toipunan oli vuorossa Fazun korva, josta Natalie nappasi hyvän kokoisen palasen.


Fazun ensimmäiset pet-näyttelyt olivat syksyllä 2009 Kylmäkoskella, siellä se ei kuitenkaan mitään ihmeempiä pisteitä saanut, mutta toisissa näyttelyissään Turussa, se sai 94,5 pistettä. Sen jälkeen kierreltiin vielä lisää pettejä ja muinakin kertoina se sai vielä 94 ja 94,5 pistettä.
Minun ja Fazun ensimmäiset uml-näyttelyt olivat Perttulassa 6.3.2010, eihän se mitään ihmeempiä pisteitä saanut, sisällä asuva venäläinen, mutta 92 pistettä tuli ja ainoana venäläisenä rop.


Tässä vaiheessa olin jo aivan rakastunut venäläisrotuun, olin tutkinut sitä ja Fazun sukua lisää. Fazun suku tulee isän puolelta Ruotsista ja Tsekeistä, emän puolelta Briteistä. Lisää tutkimalla selvisi etteivät euroopan venäläiset ole täysin samallaisia pohjoismaalaisten venäläisten kanssa, euroopan venäläisten oikea nimikin on himalayan rabbit. Himalaya on venäläistä vanhempi rotu ja se on vanhoista roduista laajiiten maailmalle levinnyt.

2010 loppu kesästä yritin astuttaa Fazua hienolla venäläis uroksella, mutta se ei koskaan tullut kantavaksi. Sen sijaan se päätti pamauttaa poikaset kanilan ykkös uroksen kanssa, eli Rein. Synnytys ei kuitenkaan mennyt putkeen, eikä Fazu hoitanut lainkaan poikasia. Lisäksi lisä huolta toi synnytyksen jälkeen veren tiputtelu, joka eläinlääkärissä selvisi kohtuun jääneen sikiöpussin aiheuttamaksi. Fazu toipui ja kaksi sen hengissä olevaa poikasta hoidin itsekseni isoiksi kaneiksi. Tämä ei jäänyt kuitenkaan Fazun viimeiseksi tempaukseksi, sillä seuraava juttu minkä kerron on kanilta hyvin taidokasta.


Luonamme oli siihen aikaan vaihto-oppilas, joka oli juuri sinä aamuna lähdössä, kun Fazu järjesti ohjelmaa. Menimme kanilaan ruokkimaan kaneja, Natalie, Luci ja Wini juoksevat ovella vastaan, katson Fazuun, en ole ikinä nähnyt verisempää kania kuin silloin. Eikä varmaan vaihto-oppilaskaan... Siinä se minua tuijotteli ja ilmaisi ettei nyt ole kaikki hyvin, niin huomasin sen hyvin selvästi, kyllä Fazu. Kanissa ei ollut mitään merkkejä haavoista tai että esim. kaulavaltimo olisi auki, mitä ensimmäisenä luulin, no ei siinä vaiheessa kani kyllä enään olisi ollut hengissäkään. Koska minun oli saatettava vaihto-oppilas matkaan, sai siskoni lähteä Fazun kanssa eläinlääkäriin katsomaan mikä sillä on. Myöhemmin tuli soittoa ja ei mitään, 1/3 kielestä puuttui, bueno! Onneksi kieli on sellaista materiaalia mikä paranee vauhdilla ja jos kielestä olisi mennyt hiemankin enemmän, se olisi ollyt Fazun loppu. Jälleen Fazu muutti sisälle minun hoidettavakseni, selkeästi se ei kauaa viipynyt kanilassa, muiden kanien kanssa.

Kaikesta kun ollaan aina toivottu, niin kielikin parantui ja elämä jatkui. Koska Suomen kaniyhdistys oli ottanut polveutumispisteet takaisin, enkä ollut kuopannut vielä Fazun astuttamista venäläisuroksella, päätin sen vielä raahata uml-näyttelyyn, jotta se saisi pisteet, joilla sen voisi rekisteröidä ja näin poikaset saisivat riittävät polveutumispisteet.
Suuntasimme seuraaviin uml, joka oli PetExpossa 2011 ja kyseiset näyttelyt olivat vielä LU-näuttelyt. Fazu vietti lauantain uml häkissä, sitä kävin välillä katsomassa, enimmäkseen kuitenkin olin estepuolella. Näyttelyssä oli useampaa vänäläistä, Hopeakuulta ja siihen aikaan Veerakin oli jo ensimmäisten venäläistensä kanssa uml. Jossain kohtaa päivää katsahdin estepuolelta näyttelyhäkeille ja arvasin heti, että arvostelu kortit olivat tulleet! Kipittelin paikalle ja joulihou siinä olikin hetken hämmästelyä, 94 pistettä ja rotunsaparas(eli LU-11)! Kyseisillä pisteillä oli kyllä mukava rekisteröidä kani.

Astutin Fazun toukokuun lopuilla ystäväni soopelinsinisellä venäläisuroksella Olivianas Avecilla. Lähdin kuitenkin kesäkuun alussa Norjaan, jossa vietin kuukauden, touhuten minkkien ja kanien kanssa. En päässyt näkemään ensimmäisenä Fazun nakkeja, mutta kun tulin, ne olivat vielä paremman näköisiä kuin pinkitnakit. Fazu synnytti 8 poikasta, joista 4 jäi henkiin. Näistä poikasista kasvoi hienoja kaneja, kaksi poikasta jäivät minulle kotiin, Sintya 94p ja Donfero 94,5p.


Fazu siirti mammaloman jälkeen pitkästä aikaa takaisin kanilaan, siellä se asui tyttärensä Sinyan kanssa.

Syksyllä oli jälleen Lemmikkimessujen aika, sinne en kuitenkaan ottanut mukaan Fazua. Vain estekanit lähtivät mukaan kisailemaan esteille. Messujen aikaan äitini hoiti kaneja ja kotiin tullessa sunnuntai iltana Juno kanini oli pahan suolitukoksen kourissa ja menehtyi samana iltana siihen, vaikka sitä yritinkin hoitaa. Tuohon aikaan kaneja ruokittiin Primo 2, joka väärin annosteltuna johti miltein aina suolitukokseen. Messujen jälkeen oli heti seuraavana viikonloppuna pet-gaala tapahtuma. Jälleen kotiin jääneet kanit olivat äitini hoidossa. En käsitä miten se jälleen oli mahdollista, mutta Fazulla oli gaalan jälkeen suolitukos ja hyvin ärhäkkä sellainen. Aamulla kani oli vielä voimissaan ja sitä hoidin kaikin mahdollisin konsten, kun mitään ei tapahtunut suuntasimme eläinlääkäriin, matkalla sinne Fazu kuoli.



Ajan kanssa sen on hyväksynyt, ettei Fazua enään ole, mutta vieläkin suren ja ajattelen miksi noin pitikään käydä. Fazu ei ollut minulle mikä tahansa jalostukani, se oli lemmikkini, ystävä ja hyvin rakas sellainen.


Fazun kuoleman jälkeen minulta ei ole kuollut noin kahteen vuoteen yhtäkään aikuista kania, Primosta on aikoja sitten siirrytty pois. On kuitenkin muistettava olla valppaana ja ymmärrettävä, että koska vain, voi tapahtua mitä vain, varsinkin suuremman kanimäärän kanssa.

6 kommenttia:

  1. Todella ihana tarina, vaikka surullinen loppu olikin. Onneksi sait siltä upeat jälkeläiset, joiden kautta on ihana muistella omaa rakasta kaniaan :)

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiintoinen teksti! Olisi hauska kuulla vielä Ra:sta tai Adasta samanlainen tarina kun Fazusta ja Mei:stä. Todella hyvin kirjoitettuja kummantkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.. niistä vaan ei taida olla paljoa kirjoitettavaa, ovat sen verran "kilttejä", eivätkä ole sairastelleetkaan. Mutta tietysti voisin tehdä niistä ihan yleisen postauksen, missä esittelen ne paremmin. :)

      Poista
  3. Aivan ihana teksti vaikka loppu olikin surullinen ja ihania kuvia! Todella hyvin ja kauniisti kirjoitettu!

    VastaaPoista