lauantai 7. kesäkuuta 2014

Ypäjä Finnderby 7.6

Aamusta lähdin siskoni kanssa kohti Ypäjää, kera Ra, Mei ja Ada sekä siskolla mukana Spiidi, Ledi, Jina ja Jiia. Paljoa ei osallistujia ollut näissä kisoissa, eli nopeasti päivä olikin jo ohi. Ilma oli hyvin painostava, sekä radat pitkiä ja haastavia. Kaneja sai ahkerasti kastella, sillä niillä oli hyvin kuuma, mutta hyvin ne jaksoivat kaksi kierrosta. Vaikeassa hyppi Ra, sen kanssa oltiin hakemassa viimeistä klassausta kyseisestä luokasta. Ensimmäinen kierros hypittiin hieman laiskasti 4-5 virheellä, mutta kuinka ollakkaan mokasin lopussa menemällä maaliesteen sijasta lähtöesteen yli. Eli tuomiomme oli väärä rata ja näin jäätiin ilman tuloksia. Koska yleisölle täytyi saada nähtävää, saatiin hyppiä toinen kierros ulkopuolisena. Sen Ra hyppi upeasti yhdellä virheellä, joka tuli halftvåanista(hyvinkin yksinkertainen este). Jos ensimmäisellä kierroksella ei olisi tullut sössittyä, Ra olisi nyt eliitti mutkalla, mutta ei lannistuta! Jospa seuraavana viikonloppuna viimeinen klassaus tulisi!
Eliitissä ohjauksessani oli Mei ja Ada. Molemmat menivät upeasti, ovathan ne saaneet nyt lomailla hieman liiankin hyvin, kun eliittejä ei ole järjestetty. Rata oli hyvin pitkä ja raskas, suurin osa kaneista ei päässyt ensimmäisellä kierroksella maaliin saakka, ajan loppuessa kesken. Kuitenkin toisella kierroksella Ada meni 5-6 virheellä ja Mei 4 virheellä, voittaen ja saaden viidennen voiton mutkalta, eli jos jaksaa, vielä olisi 4 voittoa championiin! 
Kaikki kanien kuvat © Anniina A.
VH-13 Lavella's November "Ra"
Mountain Magic "Ada"
Voodoo Queen "Mei"


Huomenna suuntana Helsinki, Puotinharju! Sinne minulta tuleekin vain Gia, Merle ja Fif, toivotaan että tulee mukava kisapäivä!

8 kommenttia:

  1. mikä toi heppa on:D

    VastaaPoista
  2. Voi hitsi mikä virhe!! No sellasta sattuu, toivottavasti ens kerralla sujuu paremmin. Kiva, et eliittipuputkin pääs viimein hyppimään :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja upeita kuvia :)

    VastaaPoista

  4. Mulla on ollut kamala pupukuume jo jonkin aikaa joten pakko kysyä, että minkä rotuinen kani yleisesti ottaen olisi hyvä ensimmäinen kani? Meillä on paljon tilaa niin sisällä kuin ulkonakin koska asumme maalla, ja aina meillä on ollut jonkin sortin eläimiä, joten eläimen pito ei olisi sinäänsä uusi juttu.
    Itse olen 14v joten miksikään pikkulasten leluksi kani ei siis todellakaan olisi tulossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanit ovat mukavia eläimiä, mutta eivät sovellu kaikille, toisin kuin koirat ja kissat, kani on saaliseläin, siksi se elää ja käyttäytyy sen mukaisella vaistolla. Lisäksi kani elää hyvinkin pitkään, eli on varauduttava että sinulla on vielä 24 vuotiaana kani.
      Ei ole mitään rotua mikä olisi ensi kaniksi hyvä, kanit ovat yksilöitä. Sinuna miettisin millaista haet, lähes pehmolelumaista? eloisaa? sosiaalista? lepsua? upeaa ulkonäköä? jotain tiettyä väriä? Jos olet seuraavaksi 10 vuodeksi hankitsemassa kania, kannattaa käyttää aikaa sen oikean löytämiseen.
      Ja minulta suorana neuvona, kun olet päättänyt minkä aikuisen/poikasen ostat, käy kasvattajan luona katsomassa eläintä, tiloja ja muita kaneja/sukulaisia ennen ostoa. Pyri etsimään kani jonka suku on tiedossa, sillä tuntemattomasta kanista ei koskaan voi tietää mitä *askaa suvussa on.

      Poista
  5. Hevonen on upea, mutta täällä kaniblogissa ilman selitystä siitä tulee lähinnä wtf olo :D

    VastaaPoista
  6. Kuinka niin? Jos kerran finnderbyssä ollut, niin aika oleellinen asia tapahtumassa :D
    Ja blogihan on alunperin luotu kuvieni julkaisia ja esille saantia varten. (:

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni