torstai 1. tammikuuta 2015

Are we ready? Yes we are!


Welcome New Year 2015!

Jälleen yksi, hyvin kanipainotteinen vuosi takana. Sen lisäksi, että olen siivonnut kanien koppeja, herännyt joka ikinen aamu ja kamunnut joka ikinen ilta hoitamaan kaneja. On vuoden varrella saanut nauttia useammasta erilaisesta poikueesta, tavata mukavia kaninostajia, viettää mahtavia hetkiä kanien kanssa ja kierrellä pitkin Suomea estekilpailuissa! Vuoden aikana kaikki kanit ovat pysyneet terveinä, omituisia sairastumisia tai kuolemia ei ole ollut. Vuosi 2014 oli myös poikkeuksellinen siitä, että vuoden aikana kisaradoilla näkyi uskomattoman paljon hienoja esteillejalostettuja kaneja ja joukossa oli myös paljon omia kasvattejani!




Hieman vuodesta 2014:

Estekilpailut
• Vain muutamia estekilpailuita jäi väliin, mutta silti yhteensä 33 kilpailussa tuli kanien kanssa käytyä.
• Eliittiin klassautui vuoden aikana kolme kasvattia.
• Vaikeaan klassautui vuoden aikana seitsemän kasvattia.
• Ra hyppäsi korkeudessa uuden Suomen ennätyksen 85cm!
• Vuoden Hyppykani listoilla 20. parhaasta puolet kanilasta lähtöisin olevia kaneja.



Poikueet ja kanila
- Poikueita yhteensä 11 kpl
- Poikasia syntyi yhteensä 49, joista hengissä luovutusiässä 44 poikasta.
- Uroksia 24 ja naaraita 25
- Estepoikuieta 5kpl
- Väripoikueita 4kp
- Muut poikueet 2kpl

• Keväällä valmistuivat kanilaan uudet kopit!
• Kaikkien kanilasta muuttaneiden poikasten lisäksi, yli 3kk vanhoja kaneja kanilasta muutti uusiin koteihin vuoden aikana tasan kaksikymmentä.



Tuleva vuosi 2015:

Kanila
• Tänä vuonna moni kanilan lemmikkikani tulee täyttämään useampia vuosia. Lemmikkikaneja, eli pysyviä kaneja minulla kanilassa tällä hetkellä viisitoista, lemmikkikaneja ja jalostuskaneja yhteensä tällä hetkellä 22.

• Tulevana vuonna pysyvistä lemmikkikaneista:
- kaksi täyttää 7 vuotta.
- kolme täyttää 6 vuotta.
- kuusi täyttää 4 vuotta.

Poikueet
• Tämän vuoden lopussa syntyy toivonmukaan 2011 alkaneen väriprojektin toiseksi viimeisin poikue ja seuraavana vuonna toivottavasti saadaan ulos kauan tavoiteltuja poikasia!
• Tämä vuosi on viimeinen vuosi, jolloin syntyy useampi väripoikue. Seuraavan vuoden jälkeen suurinosa kanilaan syntyvistä poikueista on esteristeytyspoikueita.
• Tänä vuonna tulee syntymään viimeiset estepainotteiset poikueet, jonka jälkeen lähinnä kaikki poikueet tavoiteltuja esteristeytyspoikueita.
• Lisäksi toivon suurimman osan kaninostajista olevan vastuullisia ja pysyviä koteja.

Estekilpailut
• Estekilpailuissa tullaan käymään uusien nuorien kanien voimin ja muutamien vanhempien konkareiden. Eläkkeelle tavoitteellisesta kilpailemisesta jää upeasti neljä kisavuotta peräkkäin hyppineet Spiidi, Ada ja Mei.
• Ajemmin kilpailleista kaneista Gian ja Fian kanssa tavoitteena klassautua eliitti mutkalle. Ran kanssa tavoitteena hypätä 90cm korkeutta, jos kanilla intoa vielä tähän.
• Toivon myös näkeväni jälleen monia kasvatteja estekilpailuissa ja saavani jälleen ihania kuulimisia kasvattien arjesta!




Toivotaan, että tämä vuosi 2015 on yhtä suopea kanilallemme, kuin edellinenkin!


5 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja sun kuvat ovat vaan niin hyviä!<3

    https://eetu-kani.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hei!
    ajattelin vain kun sinulla on niin ihana blogi että olisikos mahdollista semmoinen
    että seuraisit minun koira blogiani ja minä sinun:) seuraan takaisin heti kun seuraat minua mikäli tämä sopii:)
    ---> http://jellonat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Apua miten ihania kuvia! Sulla on pikkusia palkintorohmuja :DD

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni