keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kevään viimeisetkö?

Tänään aamusta Lavella's Hologram eli Sammy oli vihdoin synnyttänyt odotetut poikasensa! Facebook-sivulla on käynnissä arvuuttelu monta poikasta tuli, sinne voi käydä laittamassa oman veikkauksensa. Sen voin sanoa, että Sam teki uuden kanilan poikasennätyksen, edellinen oli Jemyltä yhdeksän poikasta. Jos näistä poikasista on kiinnostunut, siitä kannattaa pika, pikaa ilmoittaa minulle. Sillä valitettavasti näin suuren poikueen kohdalla näen parhaaksi karsia määrää. Tämä helpottaa suuresti Sammyn taakkaa, mutta antaa myös vahvemmille paremmat mahdollisuudet selvitä, pienentää myös mahdollisuutta pienempien kylmettymiselle tai ikäville ns. nälkäkuolemille. 

Kurlaajan lapsi Lavella's Unica domanda eli Elise, tuli tänään kahden viikon ikään. Se kasvaa käsittömättömän hurjaa vauhtia! Muutama päivä sitten Elise painoi 350g, vertailun vuoksi minun hoidettavana ollut Mei tasan 2vk iässä 98g. Pian lapsonen on jo Liilan poikasten kokoinen, jotka ovat huomenna 7vk ikäisiä.                                                                   Efyn poikasista ei ole kuulunut mitään, eli en tiedä saadaanko siltä koskaan eläviä lapsia maailmaan. Koska usko alkaa mennä jo vähitellen, olen varuiksi kysellyt Efyn veljen perään, josko sitä voisi lainata jollekkin naaraalle. Tosin vielä on hyvin auki, mikä naaras olisi sopiva. 
Jos Efy ei päätä pyöräyttää iloisia ylläreitä, Sammyn poikaset ovat tältä erää viimeiset poikaset ennen syksyä. 
Viime viikonloppuna tuli oltua Noran ja Vilken kanssa estekilpailuissa Klaukkalassa. Molemmilta sujui nämä estekilpailut erinomaisesti! Nora meni helpon suoran yhdellä virheellä, saaden ensimmäisen klassauksensa. Helppo mutka mentiin ihanalla tarmolla, mutta huolimattomin virhein, jonka vuoksi ei päästy toiselle kierrokselle. Vilke meni helpon suoran ja mutkan kummatkin yhdellä virheellä, tosin poitsun kanssa on vielä liikkumista esteiden välillä harjoiteltava sujuvammaksi.
15.3 suunnataan Lappeenrantaan Noran, Vilken ja ensikertalaisten Valen, Colen ja Milanan. Näistä kilpailuista lähtee myös yksi-kaksi Liilan poikasta maailmalle.
Lavella's Unica domanda "Elise"


Lavella's Bella Teeros, naaras
Lavella's Timaios, uros
Lavella's Deliveran, uros
Lavella's Yowler, uros


12 kommenttia:

  1. Ällistyttävän söpöjä nuo rex lapset! :3 hui mikä määrä poikasia! :o :D

    VastaaPoista
  2. Elise XDDD vähän saanut isältä mammutin piirteitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kieltämättä kyllä! :D Gangsta Mambo Poseidon XXL

      Poista
  3. karsit määrää.. eli tapat osan poikasista? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on näitä kasvatuksen inhottavimpia puolia, mutta parempi se, kuin löytää pienimmät kuihtuneina tai kylmettyneinä. :(

      Poista
  4. Ihania kuivia ihanista poikasista ♥ ja kauhea poikas-klaani :D

    VastaaPoista
  5. Hirveästi poikasia<33 Ja joo, ei se karsiminen kivaa ole, mutta ihan kanien parasta tässä vain ajatellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep Sam sai kyllä ison potin!
      Niin se on ja loppujen lopuksi aika yleinen käytäntö kaikilla kasvattajilla. Mutta nyt Sammyn ei tarvitse vetää itseään ihan loppuun poikasten hoidon kanssa ja kaikille lopuille lapsille riittää takuuvarmasti maitoa. :)

      Poista
  6. Vaau tosi upea blogi sulla, sait juuri uuden lukijan !

    Taidat olla aika haka näiden ulkoasujen kanssa ja mietiskelin tässä kovasti, että miten olet saanut sivujen/välilehtien paikan tuonne aivan ylhäälle? Onko koodattu ihan urakalla vai onko ihan helppo juttu :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista!
      Koodaamalla ja grafiikalla kikkailtu ulkoasussa. Netistä löytää aika hyvin alkaville koodaajille hyviä niksejä blogin ulkoasua varten. :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni