maanantai 11. toukokuuta 2015

Sunnuntaiset estekilpailut Palojoella!

Ennen kun alan kertoa eilisestä kilpailupäivästä, kiitän kaikkia edelliseen postaukseen kommentoineita! Mieli on edelleen haikea Jilin poismenon jäljiltä, mutta eteenpäin on vain nyt tarvottava.

Sunnuntaina oli äitienpäivä ja samoin myös Palojoen estekilpailut. Alkuun olin varma, etten mene, mutta lopulta lähdin hypyttämään kanini näihin kilpailuihin. Se kannatti, sillä kanit hyppivät erittäin hyvin!
Helppoon suoraan en ilmoittanut ketään kaneja, lähinnä kuvailin ja autoin tuomariharjoittelijoiden valvomisessa. Keskivaikeassa suorassa minulta oli hyppimässä suurin osa mukana olleista, eli Vilke ja ensikertalaiset tässä luokassa Cole, Vale ja Milan. Vilke hyppi muistaakseni kahdella-kolmella virheellä. Vale meni mukavan sujuvasti molemmat kierrokset, paremmalta tuli vain kolme virhettä. Cole tykitteli ensimmäisen kierroksen yhdellä virheellä, toisen kierroksen vierä paremmin vauhdein, mutta neljällä huolimattomuusvirheellä. Milanin edistymiseen esteillä olen jälleen todella iloinen, kummallakaan kierroksella tyttö ei mennyt täyttä vauhtia, vaan tasaisesti, hyvällä vauhdilla ja upein loikin. Toinen kierros näin ollen puhtaasti, upeaa!
Vaikeassa mutkassa hyppi Gia, Pontus ja Fia. Giaa en alkuun meinannut ottaa mukaan, sillä tänä vuonna sen yksikään rata ei ole mennyt oikein nappiin. Säntäilyä, panikoimista, sukeltamista esteiden sisälle... jne. Eilinen rata meni siltä kuitenkin kenties parhaiten koko sen kisa aikana! Molemmat kierrokset puhtaasti, sujuvasti liikkuen ja hyppien. Näin ollen Gia tarvitsee vielä yhden klassauksen eliitti mutkalle.
Pontus hyppi ensimmäisen kierroksen kahdella virheellä ja toisen hienosti yhdellä, napaten ensimmäisen klassauksensa vaikeasta mutkasta!
Fian kanssa kalasteltiin viimeistä klassausta. Molemmat radat tyttö meni todella hienosti, mutta virheitä valitettavasti kummaltakin kierrokselta tuli kaksi.

Päivän päätteeksi hypittiin vielä korkeutta, jossa minulta Ra, Fia ja Pontus.
Fian kanssa aloitettiin 60cm ja se hyppäsi aina 70cm, niin kuin ennenkin. Pontus on aiemmin hypännyt muistaakseni 65cm, mutta varuiksi aloitettiin 55cm. Jokaisen korkeuden Pontus hyppi mutkitta ja aina 75cm asti!
Ra meni todella todella upeasti! Sen kanssa aloitettiin 70cm ja tyttö hyppi upein ilmavaroin 85cm saakka! 

Onnistuneet kisat takana, sää ja ilmapiiri oli yleisesti ottaen todella mukava! Ensi viikonloppuna tiedossa lauantaina Turku sekä sunnuntaina neljä kania lähtee Anniinan ja Hennan mukana Mäntyharjuun kilpailemaan. 
Tällä viikolla tulossa vielä postausta kotipuolesta ja paljon, paljon kuvia. Suunnitteilla myös toteuttaa jossain välissä erikoispostausta(kuvaa-videota-tekstiä) kuvienkäsittelystä.



Lavella's Black-winged kite "Cole"

Lavella's Lost wind "Milan"

Salta Ravinen "Vilke"
Lavella's Aquila verreauxii "Vale"
Lavella's Star Gianfar "Gia"

Sapporo Dome "Pontus"


VH-13 Lavella's November "Ra"

24 kommenttia:

  1. Tosi hienosti meni, upeita loikkia kaikilla! :')

    VastaaPoista
  2. Upeasti meni pupuilla! :') Ra on niin hieno! ♥

    VastaaPoista
  3. Olen miettinyt aika paljon näitä kanien estekilpailuja, miten ihmeessä kanin saa hyppimään niitä? O.O Ja muuten kiva postaus ! taitavia kaneja sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihan kanin ehdoilla mennään, jos tykkää hyppiä silloin hypitään, jos ei, niin silloin ei hypitä. Hommaa helpottaa hirmuisesti se, että kisaavat kanit jalostettu ihan estehyppyä varten, eli esteristeytyksiä. :)

      Poista
  4. Milanin rata oli kyllä mielettömän hieno!

    VastaaPoista
  5. Voii miten nätisti menevät! :3 ja suloisia otuksia siulla :)

    VastaaPoista
  6. Teillä meni tosi mukavasti, omana suosikkina ehkä Milanin nätti rata. Pontus on myös niin mukava isoine loikkineen! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti Milan jatkaa samaa kehitystä, sillä mennyt todella hyvään suuntaan koko ajan! Pontus on ihana kaikin puolin(varsinkin luonne<3), toivottavasti pystyn pitämään sitä itselläni pidemmän aikaa!! :)

      Poista
  7. Ihanasti pomppivat :)

    VastaaPoista
  8. Vauu miten nätisti meni ! :>

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! Mä laitoin sulle sähköpostia, onkohan se tullu perille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hei on tullut, mutta en valitettavasti ole ehtinyt vastailla. Huomenna onneksi vapaa, niin pääsen toteuttamaan tilaustasi! :)

      Poista
  10. Moikka! Jos olen menossa ehkä kilpailemaan kanillani, pitääkö minun ilmoittaa se ensin helppoon aloittelijaan vai voinko mennä suoraan helppoon luokkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo tasoinen luokka on se mistä jokainen kani aina aloittaa kisauransa.
      Aloittelijat on vähemmän nykyisin järjestetty, helppoa aavistuksen matalampi, mistä ei saa mm. klassauksia tai vh-pisteitä.

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni