Kipeänä kotona

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Melkein pari viikkoa sitten mulla meni omituisesti leuka ihan lukkoon ja sitä alkoi särkeä. Siitä lähtien ollut tuskaisaa mm. puhua ja syödä. No SM-kisojen jälkeen maanantaina pääsin vihdoin töiden jälkeen käymään lääkärissä ja luulin oikeasti saavani vihdoin helpotusta tähän kipuun, mutta toisin kävi. Eipä lääkäri ottanut tolkkua mikä on, enemmän säikähti sunnuntaina Pontuksen aikaan saamaa puremaa, joka komeili olkapäässä, kuin mikäkin rintamerkki. Sain tujumman antibioottikuurin ja sen jälkeen olenkin ollut aivan total dödi.

Eilinen meni aika pitkälti lääkärissä ja lepäilyyn, mutta kyllä jotain pientä oli pakko illalla tehdä, kun jaloilleen vihdoin pääsin mm. kanien valokuvaamista! Tänään paremmin jaksanut pysyä valveilla, vaikka välillä ollut pakko vain levätä ja ladata pattereita.
Ihan aamulla äitini ja siskoni lähtivät Diorin kanssa kohti Tamperetta, nimittäin TV-mainoskuvauksiin! Tavoitteena oli saada kuvattua Dion korvat mahdollisimman hyvin edestä päin. Sen mitä kuulin, niin taisi onnistua nämä kuvaukset mukavan hyvin tuon hörökorvan kanssa! Vaivanpalkaksi kevyen 100e lahjakortti PetNetStoreen, jonka ostoksista tulee varmasti postaus! Ja vaikka mainos oli Deluxe Prima CAT:in, oli mukana mm. Freddy jolta saatiin mukava pussillinen herkkuja kaneille, joita voi syöttää vaikka silloin, kun kaneilla on karkkipäivä!

Mainoskuvauksien jälkeen sisko ja äiti pysähtyivät vielä Lempäälässä ja nappasivat Jojo pojan sijoituskodista astutuslainaan. 

Tänään vielä tosiaan aloitan Lunan astuttamisen Colella ja Diorin astuttamisen Jojolla. Noran mies  Milo saapuu astutuslainaan lauantaina, eli sunnuntaina laitan vastaavasti tämän yhdistelmän aluilleen. Tänään olen ollut myös niinkin ahkera, että sain vihdoin kotisivuille päivitettyä tiedot  näistä kolmesta ensimmäisistä tulevasta yhdistelmästä. Lisää kuvia, videoita ja tietoja estepoikueiden vanhemmista tulen vielä päivittelemään. Kun mm. Cole uroksena jatkaa astutuksen jälkeen kisailua ja tavoitteena saadakkin sille viimeinen klassaus keskivaikealta mutkalta.

Viikonlopun SM-kilpailut olivat huikeat, ihan vaikka vain jo tästä ja tästä syystä! Esimakua hiukan alempana, mutta kunnolla parempaa postausta tulossa vielä myöhemmin! 

Loppuun vielä hieman kuvia ja tietysti yberkyber ihanat Efyn kaksiviikkoiset lapset!

"Tofte" luonnonkeltainen, naaras

"Soopeli yksi" luonnon(sini?)soopeli, naaras

"Soopeli kaksi" vaalea luonnon(sini?)soopeli, uros

VH-13 Lavella's November "Ra"

Lavella's Lost wind "Milan"
Lavella's Principe "Jojo"




19 kommenttia:

  1. Vau, onko noi kaikki palkinnot yksistä estekisoista? Jos on niin pikkusen runsaammat mitä näyttelyissä :---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan mistä tahansa estekilpailuista, nuo ovat voitettu estekanien Suomenmestaruus kilpailuista. :)

      Poista
  2. Voi että, miten sulosia poikasia! :3 Ra on kyllä nätti kani!

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihania pikku nakkeja! <3 Ja ompas Jojosta kasvanut hieno kani! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Jojo-pojun luonne muuttunut vain ihanemmaksi <3

      Poista
  4. Mulla kävi ton suun kanssa ihan samallain, että suu meni lukkoon ja ei voinut oikeen avata suuta. Mutta ihania kuvia taas kerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selviskö mikä siinä oli? Miten lähti?
      Kiitos paljon :)

      Poista
    2. Mulla alko se ehkä 3 viikkoa sitten ja mun piti vaan jotenkin oudosti lonksauttaa suu että lähti. Nykyään sitä ei enää oikeastaan ole, ainoastaan joinain harvoina aamuina vielä muutaman kerran menee lukkoon. Jos vielä jatkuu ni pakko kait kysästä joltain lääkäriltä. Outo juttu kyllä!:/

      Poista
  5. Onko noi Diorin korvat tolla kissalla ton Prima Catin sivuilla? Aika hauska :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eei sentään, mutta tulevan tv-mainoksen mahdollisesti kyllä :)

      Poista
  6. Heipsan!
    Laittelin sullekin pienen haasteen blogiini, käy ihmeessä kurkkaamassa jos kiinnostaa :)

    http://commonbunnies.blogspot.fi/2015/07/the-gorgeous-blogger.html

    Sulla on muuten törkeen upee ulkoasu tässä blogissas ja mietin että miten oot saanut muokattua kommaboxin reunat pyöreiksi ja nuo kommailijoiden "kuvaikonit" pyöreiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon haasteesta! Kiitos myös ulkoasu kehuista! Mä aika paljon olen erilaisia koodinpätkiä löytänyt netistä googlailemalla ja niitä hyödyntänyt blogissa. :)

      Poista
  7. Ihania nuo vauvat! Mitä luulet, jos toinen kani on purrut toisen kanin korvan, sen ollessa pikku poikanen, haittaako yksi korvaisuus kania aikuis iällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haitaa. Kunhan varsinkin kuumalla ilmalla katsoo erityisen tarkkaa, ettei kanille tule liian kuuma, kun korvalehdet kaneilla kanavoivat tuota lämpöä.

      Poista
  8. Ihania mussukoita nuo Efyn poikaset! Todella kauniita! :)

    VastaaPoista