Painia arjen kanssa ja hieman estekilpailuita!

torstai 2. heinäkuuta 2015

Huhhuh yksi viikon rankimmista päivistä alkaa olla kohta takana ja upeaa on se, että huomenna on vihdoin perjantai!
Lavella's Welwel Quelzogi "Napu"                                      
Lämpimien ilmojen ansiosta täällä kaadettiin tiistaina heinä ja huomenna se päästään paalaamaan. Kaneille kävinkin jo tänään keräämässä vähän tätä uutta heinää maisteltavaksi, samalla kun kopit tuli putsattua. 

Kani puolella ollut paljon iloa, mutta myös surua ja murhetta. Iloinen asia on Efyn veli Napu, joka oli astutuslainassa viime viikolla. Luonteeltaan upea herrasmies, joka tottelee ja kuuntelee. Sydämeni valloitti varsinkin Napun hyvä ihmiskontaksti ja mutkaton kommunikointi mm. eleiden avulla. Tältä poitsulta kyllä ilman muuta haluan palavasti jälkikasvua, pelkästään jo tuo luonne kertoo sen!

Haikein ja epävarmoin mielin laitoin myös Ruotsista tuodusta Reinestä myynti-ilmoitusta. Olen ollut hyvin pitkään varma, että tämä kani jää minulle lemmikiksi, vaikka jalostukseen en sitä enää käytäkkään. Reinen luonne on todella pitkälti sellainen, josta pidän lemmikkikanissa. Hyvin avoin, sosiaalinen, ymmärtäväinen ja miellyttämishaluinen.Yhteiselo sujuu Reinen kanssa mainiosti, kun sitä osaa tulkita ja kunnioitus on molemminpuolinen.
Kaikki onkin hyvin täydellistä tässä kanissa, mutta aina löytyy myös huonoja puolia ja nämä puolet tuovat jatkon kannalta esteitä. Reine nimittäin on alusta asti tehnyt hyvin selväksi, ettei se halua jakaa omaa ihmistään muiden kanien kanssa, asuivat ne samassa kopissa tai pelkästään samassa tilassa. Tästä kanista näkee kaneista tietämättömämpikin, ettei muut kilpailijat ole sen juttu ja tämän kaltaiset asiat stressaavat sitä. On ikävää todistaa tätä surullista oopperaa päivästä toiseen, on ajateltava oikeasti kanin parasta. Tässä kanilassa ei valitettavasti ole mahdollista antaa kaikkea huomiota vain yhdelle, huomiota on annettava jokaiselle.
On sanomattakin selvää, että Reine on yhden ihmisen kani. Sen ei kuulu olla kodissa, jossa sen pitää jakaa muiden kanien kanssa omistaja, se haluaa kaiken huomion, vain itse. Reine ei myöskään kuulu kiertolaiseksi, sen kuuluu pysyvään kotiin. Vain ja ainoastaan ainoaksi kaniksi, sosiaaliseen ympäristöön.
Joitain kyselyitä Reinestä onkin jo tullut, mutta kiireessä en tätä kania tule myymään. Kodin on oltava juuri se oikea, että Reinestä pystyn luopumaan.

Haikeudet eivät lopu vielä valitettavasti tähän. Jo parin kuukauden ajan olen seurannut kanilan 7 vuotista vanhusta Natalieta. Sen elimet ovat alkaneet sanomaan itseään irti. Vielä alku keväästä Natalie oli teräskunnossa, niin kuin se on ollut läpi elämänsä. Mitkään luut eivät ole siltä koskaan tuntuneet, lihakset ovat olleet todella hyvät ja turkki täydellinen. Nyt tämä kaikki on kääntynyt täysin päälaelleen ja tieto lähestyvistä hyvästeistä tekee todella pahaa. Arki jatkuu, rutiinilla mennään ja eletään päivä kerrallaan. Valmistautuen siihen, että pian jäljellä on vain muistot.

Tulevana viikonloppuna pidetään Sagan kanssa vapaata kisoista, kaneista, rutiineista ja nautitaan kunnon lomailu viikonloppu.
Viime viikonloppuna oltiin lauantaina useamman kanin kanssa Särkisalossa hyppimässä molempia eliitti luokkia sekä keskivaikeaa ja vaikeaa mutkina. Kanit menivät todella upeasti, kisoissa oli mukava ilmapiiri ja sää mitä mainioin! Sunnuntaina käytiin kilpailemassa Palojoella, jossa oltiin hieman pienemmällä kokoonpanolla kahdessa ensimmäisessä luokassa. Näistä kisoista Pontus lähti pariksi viikoksi Karoliinalle kisattavaksi. Toivotaan, että Puotinharjun kisoista palaa kotiin eliitti mutkalle klassautunut kani!

Voodoo Queen "Mei"
VH-13 Lavella's November "Ra"
Lavella's Star Gianfar "Gia"

Lavella's Lost wind "Milan"


Lavella's Black-winged kite "Cole"


Mountain Magic "Ada"

Sapporo Dome "Pontus"


9 kommenttia:

  1. Särkisalon kisat oli kyllä oikeesti tosi mahtavat! 8) Ja noi kuvatkin sieltä niin kivoja!

    VastaaPoista
  2. Harmittaa kun en päässyt Särkisaloon, noi maisemat on niin hienot et jo pelkästään niitten missaaminen harmittaa! Muista järkkää joku toinenkin kerta siellä kisat ni mäkin pääsen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa varmasti, mutta ens vuodelle on suunnitteilla uudet kisat! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia ja kiva postaus muutenkin! Ois muuten kiva jos näyttäisit kuvilla tai videolla kanien häkit ja miten sisustat ne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogista, kuin kotisivuilta löytyy kanilan esittely. :)

      Poista
  4. Hei! En tiedä osaatko vastata kysymykseeni, mutta siis, omistan kaksi kania (leikatun uroksen&naaraan), jotka tulevat keskenään toimeen. Nyt harkinnassa olisi kolmas kani, mutta kannattaako ottaa uros vai naaras (ajatellen yhdistää leikattujen kanieni kanssa)? Ja jos eivät tulisi toimeen niin on tilaa pitää erillään.
    Ja olisi vielä toinenkin kysymys:
    Paljonko maksaa suurinpirtein esteristeytys poikanen sinulta, kun olen alkanut kiinnostumaan kaniestehypystä ja käynyt yhdessä kilpailussakin?
    Tämä oli taas kerran mukava postaus kauniine kuvineen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteristeytykset ovat todella ihmisenperään, eli eivät niin välitä muista kaneista, jotkut jopa pyrkivät lynkkaamaan toiset huomiokilpailijat täysin. Eli yhteiseloa ns. laumassa ei voi koskaan taata.
      Jos juuri tavoitteellista kisaamista varten haluat, niin silloin esteristeytys, eikä väliä onko urosta tai naaras. Leikkauttaminen ei useasti tee hyvää, latistaa luonnetta ja vaikuttaa pidemmällä aikavälillä todella vahvasti menestymiseen ja ylipäätään hyppimiseen isommilla esteillä.
      Jos haluat kaneillesi kaverin, mutta myös ajanviete hypytettävän voit hankkia melkein minkä vain kanin. Lähestulkoon kaikki kanit kyllä hyppivät pieniä aloittelija/helppo tasoisia esteitä.

      Hinta riippuu kanista, poikueesta, mutta todella mitätönsumma.

      Poista
    2. Hei! Kiitos vastauksesta. Tarkoitus olisi siis jättää tämä mahdollisesti tuleva kolmas kani leikkaamatta juuri tuon mainitsemasi syyn takia. Otan sitten yhteyttä sinuun jos vielä muutaman kuukauden päästä kolmatta kania harkitsen.

      Poista