maanantai 6. heinäkuuta 2015

Vain enkelit voi ottaa

Totta se vain on, vaikk'ei tätä millään haluaisi uskoa. Natalie on nyt poissa.
Niin kuin edellisessä postauksessa kerroinkin, aika oli käymässä todella vähiin. Perjantaina vietin töiden jälkeen paljon aikaa Natalien kanssa, sillä en ollut varma näkisinkö sitä enää sunnuntaina kotiin palatessani. Sitkeä tuo kani oli loppuun asti, nimittäin sunnuntaina edelleen pää pystyssä ja korvat hörössä. Tästä huolimatta kanista näki, että nyt on aika tullut. Vaikka mielessäni olin valmistautunut ja tiesin tämän vaikean päätöksen tulevan eteen, silti näin lopullinen päätös musertaa.
Kaneja kasvattaessa väkisinkin tottuu siihen, että menettäminen on osa tätä kasvatustyötä. Kasvatuksessa olevat kanit tulevat ja menevät. 
Tässä kanilassa ei kuitenkaan ole vain kasvatuksessa olevia kaneja, vaan myös lemmikkikanejani, joihin tietysti tunteellinen side on aivan erityinen ja nämä kanit elävät tässä kanilassa aina loppuun asti.

Natalie oli minun kuudes oma lemmikkikanini, sen kanssa tuli koettua todella paljon, kani myös itsessään opetti minulle paljon. Natalie oli myös mukana kasvatuksessani, se toimi tärkeässä roolissa omien linjojeni kanta emänä.
Eläinlääkärissä tämä kani ei käynyt koskaan, minkään näköisiä vaivoja tai sairauksia ei ikinä tullut havaittua. Vanhentuminen oli hyvin luonnollinen sekä suvun mukainen.

Upea kani, joka eli värikkään elämän, värikkään arjen keskellä!

"Hyväksymäs hyvän, vaik hiukan rutisee ja irvistelee sydän. Pitkät päivät täällä venyy, venyy, työpaikal kuunnellessa vanhaa levyy. Aika kuluu, taakse taivaan menee, ja ennenku huomaat, omasi täyteen tullu. Toisille meistä lähtö vaikeen tekee, maailman edes sydän ikävästä repee."

Hyvää matkaa Vivian's Nevada eli Natalie ♥

Ps. Mulla on vastaaminen jäänyt nyt ihan kokonaan kaikkiin mahdollisiin viesteihin mitä tullut, mutta please, nyt hetken kerään itseäni ja sitten vastaan urakalla kaikkiin tehtyihin tilauksiin, viesteihin, kysymyksiin jne...

15 kommenttia:

  1. Otan osaa <3!! Mikä Natalielle siis tuli ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikää sille tuli. Jos et ole sattunut lukemaan näitä postauksia.
      Mutta multakin osanottoni! On tuo kyllä kamalaa menettää jotain niin pientä, jolla silti on niin suuri sydän! :(
      Tsemppiä sinne!

      Poista
    2. Aa, itse vasta löysin tämän blogin.. Kamalaa menettää jokin joka on erittäin rakas.

      Poista
  2. Natalie katselee teitä pilven hopeareunukselta ja muistaa sinut aina. Tarjosit hänelle parhaan mahdollksen elämän, mutta valitettavasti kaikki ei ole ikuista. Onnea Natalielle mahtavasta, rakastavasta ja ymmärtäväisestä omistajasta!♡

    Hyvää matkaa Natalielle!♡

    VastaaPoista
  3. Voi eii! D: otan osaa!!
    Tuohon äänestykseen sen verran että tee kanilan esittely videona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kanilasta esittely video tulee, kun siskoni kanien koppiremontti valmistuu.

      Poista
  4. Isot osanotot, onneksi sai elää hyvän ja pitkän elämän sun luona!

    VastaaPoista
  5. mistä oot saanut/ladannut tuon bannerin taustan? tai millä nimellä se menee brushina? :) tarkoitan siis tuota kuviointia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemällä, tossa on itsessään aika paljon materiaalia, useampaa itse tehtyä, mutta myös netistä haalittua tavaraa.

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni