maanantai 21. syyskuuta 2015

Pienet ja iloiset, ilonhetket!

Mun aamu oli mitä parhain, siksi haluan jakaa sen kuvina ja videoina kanssanne!
Kun kanit olivat saaneet syötyä aamupellettinsä, nappasin ensin Lunan poikaset talon portaille kuvattaviksi. Rakastuin. Siis muksuilla ikää vähän päälle kolme viikkoa, energiaa aivan mahdottomasti ja ihmiskontakti täys kymppi! Lisäksi pieniä värifiksauksia lisää, valkoinen punasilmäinen on luonnonvenäläinen viittakuviolla. Tämäkin yksi värilemppareitani, ihan vain jo siitä, että ensimmäiset kanini ovat olleet luonnonvenäläisiä.
Lunan lasten jälkeen otin kuvattaviksi Diorin poikueen ja voi hurja! Alkuun nuo olivat hieman ihmeissään ja ujoina. Viimeistä isabella tyttöä kuvatessa en jaksanut laittaa boksia kiinni ja hetken päästä portaat oli vallattu. Pakkohan mun oli ottaa videota, nuo olivat vain niin uskomattoman herttaisia. En pahemmin ole tällä 55-250mm putkella napannut videota, mutta positiivisen onnistuneita näpsyjä tästä huolimatta!

Olen äärettömän iloinen näistä kahdesta poikueesta, innolla odotan mitä loput syksyn poikueet tuovat tullessaan! Vaikka nämä poikaset ovat vielä hyvin pieniä, kaikkien 10 muksun vastatessa alkavalta luonteeltaan hakemaani, tietää onnistuneensa ja se tekee todella uskomattoman fiiliksen!

Ristitään tämä nyt positiivisuuspostaukseksi, mutta myöhemmin tällä viikolla tulossa jälleen ikävempää postattavaa. Onneksi kuitenkin tulevana viikonloppuna tarkoitus kuvata pientä mukavaa ja hieman erilaisempi videospesiaali!

Lunan poikaset

luonnonpunainen, uros

luonnonvenäläinen viittakuvio, naaras

musta otter, uros

ruskeasoopeli white, uros

luonnonpunainen, naaras


Diorin poikaset

egern valkokorva(rex), uros

beige valkokorva(rex), naaras

isabella, uros

egern, naaras

isabella, naaras


Kuka poikasista on kuvien perusteella oma suosikkisi?

38 kommenttia:

  1. Oi nuo rexturkkiset valkokorvat Diorin poikueesta! <3

    VastaaPoista
  2. Olikos nämä estepoikueita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunan poikue kyllä, Diorin poikue kertookin jo värien puolesta että ei. :)

      Poista
  3. Ooo miten ihania! Ovatko molemmat rex-turkkiset varattuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea edellisistä postauksista infoa poikasista. :)

      Poista
  4. Osaatko arvioida miten isoja poikueiden poikasista kasvaa suunnilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kasvatukseen ja poikueisiin liittyvä löytyy Lavella's kanilan kotisivuilta. :)

      Poista
  5. Valkokorvaiset Diorin poikaset aivan ihania!!

    VastaaPoista
  6. toi harmaa jolla on valkoset korvat <3

    VastaaPoista
  7. Diorin muksut on kaikki niin ihania! :3 valkokorvarexit on kyllä jotain niin ihanaa :)

    VastaaPoista
  8. Toi egern naaras, oih! :3 Ja sitten ruskeasoopeli white tosi hurmaava myös!

    VastaaPoista
  9. Voi apua mitä kaneja! Beige valkokorva oli mun mieleen, erityisesti turkkinsa takia.<3 kaikki muutkin ovat niin lutuisia, että voi että. Toivottavasti jatkat kasvatusta vielä pidempäänkin, niin oli mullakin jotain mahiksia sun kaneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla päättyy valkokorvien kasvatus vuoden päästä, jolloin syntyy kaksi projektien päätöspoikuetta. :)
      Esteristeytyskasvatusta en ole lopettamassa näillänäkymin.

      Poista
  10. noi valkokorvat <3 vaikee valita kumpi ^^

    VastaaPoista
  11. Oi miten hienoja poikasia ja kuvia! Tuo luonnonvenäläinen naaras on todella upea <3

    VastaaPoista
  12. Aivan ihania lapsia!!♥
    Varsinkin egern naaras!

    VastaaPoista
  13. Kaikki vallan suloisia.. lemppari egern valkokorva, uros :)

    VastaaPoista
  14. Voi että kun ovat järkyttävän söpöisiä!

    VastaaPoista
  15. Ääää taas rexejä mä en kestä! ;__; Saanko sulta alustavan varauksen pariin rexiin kunhan Raylasta aika jättää? ;) Eli toivottavasti ei nyt ihan lähiaikoina kuitenkaan! Tiiän että Rayla nauttii omasta valtakunnastaan yksin parhaiten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat yyperihania ja voi olla, että sun on joltain muulta metsästettävä pystykorvasia jänörex valkokorvia, sillä mulla päättyy arviolta n. vuodenpäästä kasvatus. Saa nähdä jatkaako kukaa näitä projekteita enää Suomessa, vai onko kaikki valkokorvat epämääräsiä normiturkki risteytyksiä ja kluppia niinku ruotsissa tuppaa olemaan... :D

      Poista
  16. Toi eka kuva on paras! Näistä tulee varmasti ihania pupusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juu varmasti, jo nyt sellaisia hurmureita jokainen!

      Poista
  17. Iih miten sulosia nuo valkokorvat :( <3

    VastaaPoista
  18. Tuo valkokorvainen rex tyttö on ihan mun lemppari! Huolisin tänne meille 11.vuotiaan leijonapojan kaveriksi ihan milloin vaan, jos vaan saisi miehekkeen suostunnan.. ;__; <3 ja kiitos ihastuttavasta blogista, jota olen seurannut jo useamman vuoden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja voi vitsit, ehkä se päivä vielä tulee kun saat toisen kanin! :) Kiitokset myös kehuista!

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni