perjantai 4. joulukuuta 2015

Onni olla Pohjoismaa

Coloradolaisen kasvattajan rex, kuva: Falina L.
Nettiä selatessa näkee paljon, mutta se taitaa olla hyvin pientä kaikkeen siihen nähden mitä pinnan alta oikeasti löytyy. Aina välillä olen ottanut talteen joitain kuvia ja tietoa, jotka osuneet silmään kanien pidosta eripuolilla maailmaa. Tarkoituksena on ollut jo useampi vuosi sitten toteuttaa tällainen postaus, mutta nyt lopultakin on sen aika. Maapallolta löytyy paljon erilaisia kulttureita, tapoja, lakeja ja tottumuksia. Kaneja löytyy lähestulkoon kaikkialta, ne ovat suurimmalle osalle ihmisistä lähinnä ruokaa ja materiaalia, mutta myös hyödykkeitä, kasvatuseläimiä, rakkaita lemmikeitä, harrastekavereita jne...
Aina kaiken suhteen on parantamisen varaa, tulee paljon kuultua ja nipotettua itsekkin kanien oloista Suomessa, mutta joskus on ihan hyvä katsoa ympärilleen ja todeta, että asiat ovat oikeasti todella hyvin meillä Pohjoismaissa. On paljon maita, missä kaneja pidetään hyvin huonoissa oloissa, mutta maan tottumusten ja lain mukaan tämä kaikki saattaa olla täysin oikein.

Asioita mitkä kuvien ja tekstien perusteella ovat kiinnittäneet huomiotani eri maiden tavoista on kanien pienet olot, koppien verkkopohjat, huono hygienia ja poikkeava ruokinta. Ne ovat joillain niin täysin erilaiset kuin meillä täällä, siksi minä ja varmasti monet muut näitä käytäntöjä vierastaa. Selvitin joidenkin maiden käytäntöjä pintapuolisesti, en kovin syvälle päässyt, sillä jo kielitaito ei riitä aivan kaiken selvittämiseen.

Netissä myynnissä olevat Italialaiset lihakanit
Balttian maissa ja Etelä-Euroopassa kanien pito keskittyy hyvin pitkälti lihan ja turkin tuotantoon. Koska kanit on hyvin tavaran asemassa, ei yleisesti ottaen olot ole kehuttavat. Näiltä alueilta löytyy lähinnä vain isoja kanirotuja, näyttelytoimintaa jonkun verran ja hyvin huonosti estekani toimintaa. Hintaluokaltaan kanit ovat todella halpoja keskimäärin  n. 10-30e.

Keski-Euroopassa ja Englannissa on paljon lemmikki- ja näyttelykaneja. Näyttelytoiminta on varsinkin Saksassa suurta, mutta joiltain osin ainakin itselle on jäänyt suurien kanitukkujen ja kanikasvattamoiden jälkeen hieman pahamaku suuhun. Esteharrastusta varsinkin Saksasta ja Englannista löytyy, mutta se on pientä. Kanien olot ovat laidasta laitaa, koska löytyy lemmikkejä, mutta myös tavaraksi rinnastettua kania. Hinta kaneilla vaihtelee myös 10-100e.

Pohjois-Amerikkailaisen kasvattajan pikkurexit, kuva Jessica S.
Jenkkien ja Aasian maiden kanien pito on kaiken näkemän jälkeen aika katastrofi, mutta uskon, että joukossa on pakko olla niitä, jotka poikkeavat massasta. Kaneja löytyy näistä maista moneen lähtöön, on lihakaneja, lemmikkikaneja, harraste- ja näyttelykaneja. Näyttelytoimintaa löytyy näistä maista yllättävän paljon, mutta sen myötä kasvatus on minusta aika överitasoa. Estetoimintaa on hyvin alkeellista. Kanien asumukset ovat minusta todella pienet, oli sitten kyseessä lihakani tai lemmikkikani. Lihakani ei varmasti saa mahdollisuutta jalotteluun, niin kuin ei melkein missään maassa. Lemmikkikanin kohdalla tosiaan toivon jalottelun olevan mahdollista, kerta jos lemmikki on. Kanien hinnat ovat jälleen hyvin yleisesti ottaen 10-40e.

Yllä olevat kuvat: Netissä myynnissä olevat Korealaiset lihakanit ja asumuksia kanikasvattajilla USA:ssa

Yhteen vetona monissa maissa kanien kopit tykkäävät olla koko luokaltaan n. 50x50cm ja tuosta sitten pienempiä ja suurempia. Lähestulkoon kaikissa maissa verkkopohjat käytössä kopeissa, lukuun ottamatta joitain poikeuksia esim. osa Euroopanmaita. Kuivaheinää vaihtelevasti tarjolla, eteläisissä maissa kaneille syötetään paljon tuoretta. Ulkoilumahdollisuudet kasvattajien kaneilla on todella olemattomat, lemmikinomistajilla kanit saavat liikkua onneksi enemmän kopin ulkopuolella. 
Kanien olosita mieleen turkistarhat. Valitettavaa että monelle ihmisella kani on vain tavara, hyödyke ja rahaa.

Yllä kuvissa kaneja eri maista.

Pohjoismaissa meillä on aika samat perjaatteet ja lait kanien pitoa koskien, eivätkä ne paljoa eroa toisistaan. Vaikka kanin asumuksen vähimmäispinta-ala on meillä pieni, uskoisin ihmisten ihmisten ymmärtävän sen että kaneja tulee pitää tuplasti vähimmäispinta-alaa suuremmissa asumuksissa. Täällä kanit eivät ole myöskään pelkkiä häkkieläimiä, ne saavat ulkoilla ja liikkua päivittäin. Yhteisesti meillä myös laki määrittää, ettei kani saa asua verkkopohjalla. Tämän lisäksi Suomessa ja ainakin Ruotsissa on kanin asumuksessa oltava piilopaikka, esim. pahvilaatikko tai rakennelma, missä vähintään se kolme sivua ja katto.

Ruotsalaisen kasvattajan muutaman kanin asumukset
Mikä tekee sen, että meillä on asiat näin hyvin? Uskon tämän johtuvan meidän asenteesta kaneja kohtaan. Täällä kani ei ehkä niin paljoa rinnasteta tavaraan ja hyödykkeeksi. Kani on elävä olento, oli se sitten lemmikkinä tai kasvatuksessa, se saa arvoisensa kohtelun. 

Tämän kaiken perusteella, ehkä maa jolla näyttäisi olevan kanien kohtelu samaa tasoa kuin Pohjoismaissa on Tsekki. Siellä kanit asuvat aika samaan tapaan kuin täällä ja kanien hinta on samaa luokkaa. Tässä maassa kani on rinnastettu hyvin eläimeksi, eikä liikaa tavarksi.
Suomen laissa määritetyt mitat kanin asukuksesta
En tiedä mistä myös johtuu, mutta maat joissa kanien olot ovat oman tulkintani mukaan hyvät, on myös kehittyneempää estekanitoimintaa. Pohjoismaista Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa on estetoiminta muihinmaihin nähden hyvin kehittynyttä. Muista Euroopan maista Tsekissä on estetoiminta aika samaa luokkaa kuin Suomessa tällä hetkellä ja se tuntuu menevän koko ajan vain parempaan suuntaan. Saksassa ja Englannissa on myös estetoiminta mukavalla mallilla, mutta matkaa näillä on edes Suomen tasoon vielä paljon.
Hyviä estekaneja ei löydy huonoista oloista, ne ovat luonteensa puolesta jo hyvin vaativia ja pelkästään häkkieläjinä nuo sekoavat. Esteharrastuksessa tärkeää on kanin luonteen lisäksi, myös suhde ihmisen ja kanin välillä. Hyvää estekania ei tule kanista, joka ei ole tarpeksi ihmisen kanssa, joka ei luota ihmiseen ja toisin päin. Uskon estetoiminnan tason kertovan jotain maasta, sillä se ei kehity vain ihmisen toimesta, siihen tarvitaan ihmisiä ja kaneja, joilla on molemmilla intoa harrastaa tätä lajia.

Yllä kuvissa oikealla ja vasemmalla lemmikkakaneja USA:sta ja keskellä Englantilainen kaninomistajan koppiratkaisu. Alla asumuksia ja nuoria kaneja eri maista.

Tämä on todella pintahipaisu aiheesta, minun näkemys siitä miten yleisesti näen nämä maat ja niiden toiminnat. Hyviä ja huonoja kanien omistajia on joka paikassa maailmaa, joillain alueilla toisia on enemmän ja toisia taas vähemmän. Tärkein kuitenkin olisi, että joka puolella maailmaa ihan yleisesti nähtäisiin kani ja jokainen muukin eläin aina eläimenä, eikä koskaan tavarana.

Kuvat tosiaan netistä, monista eri facebook-ryhmistä ja netistä lähinnä kasvattajien sivuilta ja myynti-ilmoituksista. Lisätietoa mistä on mikäkin kuva, saa erikseen minulta.

6 kommenttia:

  1. Järkky miten pienet tilat nuissa muutamissa kuvissa o.O siis kani on luontaisesti liikkuva eläin, niin miksi niitä kyhätään tommosiin olemattoman pieniin tiloihin! Tässä oli avartava ja hyvä postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, voi olla, että nää ihmiset on vaan niin tottuneet siihen, että kani asuu pienesti ja eivät sitten ajattele toiselta kantilta asiaa. Surullista on kuitenkin tietää, että jossain näin on oikeasti asiat näin. Onneksi täällä sentään kania huomioidaan eläimenä paremmin!

      Poista
  2. Entisen kanitutun tuodessa Jenkeistä kanin ja laittaessa parit kuvat sen kasvattajan häkeistä niin ne oli kyllä kanin kokoon verrattuna älypieniä (Ne kanit oli n. 3kg painoisia ja häkit juuri tuota n. 50 x 50)... Mikä on ihan järkyttävää, mitä enemmän sen parempi.... :( Häkit niissä kuvissa myös oli aika täyteen lykättyjä että oli pari kolme samassa tai emo poikasineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mitä enemmän kasvatus menee tehotuotannoksi, sitä enemmän eläin kärsii, varsinkin jos laki antaa siihen vielä mahdollisuuden.

      Poista
  3. Ihana tämä ulkoasu. Mutta asiaan kuitenkin. Mua oikeesti järkyttää miks kaneja pidetään tolleen. Ei kaikilla suomen kasvattajillakaan asiat ole kunnossa, mutta TUO on aivan järkyttävää.

    http://bunnyatmosphere.blogspot.fi/
    - Blogissa arvonta, vielä ehdit osallistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa onneksi kasvattaja piirit niin pienet, että narahtaa helposti jos rikkoo lakia ja laiminlyö eläinten pitoa. Lisäksi täällä kanien kasvatus on lähinnä jokaisen omaksi iloksi, eikä siitä ole suomen lain takia normi kasvattajan mahdollista hyötyä rahalliseti, milloin touhu voi mennä tehotuotannoksi. Tosin en tiedä mikä meno suomen "kanitukuissa" on, siellä kun vartavasten myyntiin ja rahasta kaneja tuotetaan.

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni