Pakkanen paukkuu, sormet jäätyy, posket punottaa!

tiistai 5. tammikuuta 2016
Pitäisi niin paljon useammin pystyä postaamaan, sillä taas on todella paljon kerrottavaa. Osan voisin jakaa vielä myöhemmin tulevaan vuodenvaihde -postaukseen.
Uuden vuoden aattona karkasin samantien töistä päästyäni Helsingin puolelle loimailemaan ja sieltä sitten kotiuduin landelle neljän päivän päästä. Miniloma teki todella terää, varsinkaan kun ei tarvinnut pohtia perus arjen juttuja. Kotona tietysti arjenaskareita odotti aika läjä ja näistä riittää taas hommaa seuraavaksi pariksi-kolmeksi viikoksi.

Eilen nousin jo varhain ylös hoitamaan kaneja ja auringon noustessa lähdettiin muutamien kanssa ulos, Meistä ja Winistä sain parhaimmat kuvat ja niitä laitan alas esille. Samoin myös Fian poikaset saivat edustaa kameran edessä ja suloisia otoksia sain jälleen kerran talteen!
Päivän aikana pääsivät myös Loki, Tonca ja Routa treenaamaan estehyppyä. Vaikka nuo ovat kaikki samasta poikueesta, kaikilla ihan erilainen tyyli mennä ja hypätä. Oma suosikkini on ehdottomasti Loki, onko teillä videoiden perusteella omaa hyppijä suosikkia?

Tänään olen touhunnut jälleen todella paljon kani juttuja ja huomenna niitä on vielä lisää luvassa, loppu viikoksi onneksi meno rauhoittuu. Aamusta kanit saivat olla pihalla, missä eivät reipasta tuntia pidempää viihtyneet. Sinä aikana onneksi sain kopit siivottua ja kanien tultua sisälle, jatkoin perus askareita. Tänään olivat pullot kanilasta jäätyneet ensimmäisen kerran, eli niitä on nyt seurattava tiuhaan ja katsottava jatkuuko pakkaset, laitettava vaikka sitten patteria päälle kanilaan.
Huomenna kymmenestä eteenpäin alkavat Noran poikaset muuttaa uusiin koteihinsa, samoin myös Nora lähtee yhden poikasensa kanssa uuteen kotiin. Poikaset on tänään perustarkastettu viimeisen kerran, leikattu kynnet ja tatuoitu. Ruokapussit olen saanut laitettua myös valmiiksi, mutta paperien teko on vielä vaiheessa. Toivottavasti saan ne tehtyä ennen kuin on mentävä nukkumaan, olisi todella harmi jättää aamuun ja viimetippaan.
Olen myös saanut päätettyä vihdoin, että etsin Roudalle uuden kodin. Jätän näin ollen Lokin ja Toncan molemmat, myöhemmin tosin näistäkin toinen tulee varmasti etsimään uuden kodin. Laitoin Routa poitsusta myynti-ilmoa tänne blogiin, fb ja kotisivuille(niitä on muuten päivitetty kunnolla tänään, jipii!), ei mennyt tuntiakaan, niin poitsulle löytyi tutulta ja läheltä hyvä koti. Jätkällä kävi isänsä(Ruotsiin muuttaneen Colen) tapaan pirun hyvä tsägä kodin suhteen!
Jottei muuten olisi liian leppoisaa elämä, niin juuri Routa aiheutti tänään aika pahan halvauksen. Aloin leikkaamaan siltä kynsiä, poitsu vähän rimpuili ja potki minua(en niin välittänyt, kun ihan perus, että pupu voi potkia). Kun käänsin Roudan selälleen, edessäni oli kani, jonka nenästä suihkusi verta ja pian oli joka paikka veressä. Tietysti laukkasin heti sisälle ja putsaamaan kanin naamaa. Mulle iski kyllä todella kova pelko ja paniikki, sillä aloin miettimään, että kääntäessäni kanin selälleen siltä katkesi jokin verisuoni? Mitä silloin pitäisi tehdä? Onneksi veren vuoto tyrehtyi aika pian ja pääsin katsomaan poitsun nenää ja hampaita. Löysin aika heti oikean sieraimen sisältä todella kipeän näköisen haavan ja tajusin oikeastaan heti haavan nähdessäni, että samalla kun Routa oli potkinut minua takajaloillaan, se oli vahingossa potkaissut myös itseään nenään. Miksi aina täällä asuvat kanit toteuttavat kaikkea mahdottoman epänormaalia? Löytyykö muilta myös tällaisia mestareita? Kenties historian paras on, kun yhdeltä vanhalta venäläiseltäni katkesi kieli tappelussa...Näky oli tietysti myös sen mukainen.

Lisäilin myös tänään eri puolille nettiä ilmoitusta Fian poikasista, joista yllättävän paljon on tullut kyselyä, mutta yllättävän paljon myös sellaisia viestejä, mihin en ole jaksanut edes vastata. Vaikka mulla on kotisivuilla mainittu jo näistä asioista, mutta muistuttelen vielä täällä, nyt kun poikasia syntyy ja kaneja tulee myyntiin. Jos olet kiinnostunut ottamaan minulta kanin:
a) esittele aina itseni, kun otat yhteyttä. 
b) kerro mitä olet hakemassa, asumaan minne ja miten?
c) en halua myydä sikaa säkissä ostajalle ja toisin päin. Näen siis aina, jos mahdollista, ostajan etukäteen, ennen kanin luovutusta(tästä tulen olemaan 2016 vuodesta lähtien vielä tarkempi!). 
Ja tietysti hyvä myös muistaa, kun poikaset aina hurjan söpöjä ja nätin näköisiä. Silti en yhtäkään kania myy ulkonäön perusteella, yksin ja vain luonteen. Uskon, että tässä asiassa loppujen lopuksi ollaan jokaisen kanssa samaa mieltä. Kukaan ei varmasti jaksa katsoa kodissaan edes sitä kauniin näköistä kania, jos sillä ei luonne täsmää.

Loppuun vielä aihe, mitä en ole halunnut tuoda esille, mutta nyt olen sitä tainnut jo tarpeeksi lykätä. Aika ja entinen kiinnostus blogia kohtaan on hyvin kortilla. Tämä postaus mun piti saada jo eilen tehtyä, mutta kappas päivä loppui taas kesken, tänään uhkaa käydä sama juttu. Eikä tätä käy siis pelkästään blogin kanssa, vain monen muunkin asian. En tiedä kauanko tämä vaihe tulee kestämään elämässäni, mutta haluan silti tulla jatkossa päivittämään tätä blogia, vaikka sitten harvemmin, mutta ihan jo siksi, että on joku paikka minne pälättää ja tuoda kuvia esille! Todella kovin haluaisin postata jo aiheesta mm. valkokorvaiset, mitä esteitä meiltä löytyy, kasvattamisesta lisää, mitä kaneja minulla on ollut, nykyisistä kaneista, paremmin estehypyn alkeista, omista alku vuosista este- ja näyttelyharrastuksen parissa, erilaisia mielipide postauksia mm. kanien sterilointi/kastrointi, onko kanilla oltava kaveri jne... Plus tietysti kaksi isompaa projektia eli kuinka kuvata kaneja n. 10min video ja kanilan viikko n. 10-20min video. Kaikkea tätä ei ehdi hetkessä tekemään, mutta uskon, että kyllä nämä kaikki vielä toteutuvat!
Hieman on myös blogin pito intoa latistanut se, että olen tajunnut jälleen olevani hyvin yksin oman kaniharrastukseni kanssa... Höps niin tietysti moni harrastaa kaneja ja harrastaa niiden kanssa eritavoin, mutta juuri se eritavoin on pontti. Osittain sen takia jätän väriprojektit, koska olen aivan yksin sen kanssa ja yksin tällainen on todella rankkaa. Myös yksin olen ollut erisukuisten estekaniprojektien kanssa jo pidempää, enkä niitäkään oikein jaksa. Haluaisin vain kasvattaa, yksin ja itselleni, mutta se on todella vaikeaa, sillä en vain pysty katsomaan sitä omaa napaa. Jos jokainen tehtäisiin vain niin, käy se, mikä nyt on jo käymässä, esteristeytyslinjat kasvatetaan yhteen. Sitten ei ole enää mitään mitä kasvattaa. Tämä ongelma on myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, eli näiden maiden kaneihin ei pysty loputtomiin turvautumaan.
Se vapaa-aika mitä töiden, iltakoulun ja kanien hoidon ohessa on, käytän sen todella paljon keskustelemiseen. Olen viimeisen vuoden verran, lähes päivittäin keskustellut norjan ja ruotsin suuntaan, ihmisten kanssa, jotka ovat saman henkisiä ja painivat samojen asioiden kanssa. Olen todella iloinen, että olen löytänyt nämä ihmiset, sillä he ymmärtävät ja heidän kanssaan pystyy myös juttelemaan paljon muista, hyvin arkisitakin asioista. Vaikka olen syntynyt Suomessa, en jo geenieni puolesta halua sulloitua vain siihen purkkiin jossa lukee Suomi, minusta näinkin pieni kurkkaus purkin ulkopuolelle on upeaa. Se, että voi olla tekemisissä myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole samasta maasta, mutta meillä on kuitenkin yhteiset kiinnostuksen kohteet ja paljon muita yhteisiä asioita. Saa todellakin nähdä mitä nämä ystävä suhteet tuovat tullessaa tänä vuonna ja tietysti myös tulevina vuosina. Jo ensi kuuksi minut on kutsuttu Norjaan, kesäksi Ruotsiin sekä minä tietysti olen kutsunut tänne kesäksi porukkaa käymään ja kilpailemaan. Uskon tämän kaiken olevan minun, kuin muidenkin harrastamalle kanienestehyppy harrastukselle positiivinen asia!







Ch Voodoo Queen "Mei"



(Lavella's) Windfall Winy "Wini"





Fian poikaset

km japanilainen vk, uros

km japanilainen, uros

km japanilainen vk, naaras

km japanilainen vk, naaras

km japanilainen, uros

km japanilainen vk, uros

10 kommenttia:

  1. Mun mielestä olis hauska tutustua ulkomailla asuviin, jotka harrastavat kaneja ja niiden kanssa hyppimistä. Tosi kiva jos se tulevaisuudessa on mahdollista myös ihan Suomen kisoissa =) ps. Ihania poikasia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juu, olisi kyllä hienoa, jos muiden maiden kanssa voitaisiin olla enemmän tekemisissä ja ehkä järjestää maiden välisiä skapoja ihan :)

      Poista
  2. Kiva postaus ja tykkään sun postauksista, koska niissä on aina paljon tekstiä! Tosi hienoja kuviakin taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! hahaa pelkäsin, ettei kukaan jaksa lukea, kun tähän postaukseen tosiaan sitä tekstiä vähän tuli... :D

      Poista
  3. Vanhat mammat näyttävät oikein herttaisilta. :3

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! Kanit hyppivät mielestäni hyvin. :') Ja otat kyllä hämmästyttävän hienoja kuvia! Ihania pupuja :3

    VastaaPoista
  5. tutorial video kanien kuvaamisesta olisi kyllä todella hieno, jos jaksaisit toteuttaa! <3 ja mitä tulee poikueisiin, niin onpa harmi, jos rex turkkiset jää pois kasvatuslistoilta, ovat suosikkejani ;)

    VastaaPoista