keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Elisen ja Milanin poikaset 6 viikkoa!

Ehdin kuin ehdinkin saamaan kuvat julki tämän päivän puolella!
Tiistaina aloitin operaation, johon kuului poikasten kuvaus yksitellen ja samalla käytöksen seuraamista kun olen kanin kanssa kaksin. Tähän mennessä olen poikasia seurannut lähinnä niiden ollessa porukassa ja emänsä kanssa. Haastetta oli siis matkassa, 16 poikasta ja niiden ulkoilun ajoittaminen niin, että myös valokuvaus onnistuu. 
Ensimmäinen keikka ei onnistunut sitten alkuunsakkaan. Aloitin homman tiistai aamuna, jolloin aurinko oli jo hieman liian ylhäällä, eli kuvien puhkipalamisen riski oli täydet 100%. Tämän lisäksi naapuri harrasti jotain hyvin omalaatuista ja kovaäänistä aamuohjelmaa pihallaan. Tästä seurasi tietysti se reaktio, että poikaset olivat vain valppaina ja pienestä oudosta äänestä sinkosivat jonnekkin puskaan. Sen reissun kuvista en viitsi edes mainita. Sää onneksi lupasi illaksi aurinkoa, eli hei ihania ilta-aurinko kuvia, jes! No eipä tullut ilta-aurinkoa, pilviä ja pilviä, mutta heti kun pieni valonkajastus rantautui pilvenlomasta pellolle, mentiin sinne Milanin poikasten kanssa ja sitten lähti onnistumaan! Tai onnistui puoleen väliin asti, huomaatte varmaan jo kuvistakin mitä tapahtui. Käytin kai hieman liikaa aikaa kolmen ensimmäisen poikasen kuvaamiseen, sillä kohta ainoan valonlähteen peitti iso musta pilviperhe tai oikeastaan kansakunta. En enää jaksanut jättää hommaa kesken, niin nappasin lopuistakin Milanin poikasista kuvat, vaikka hyvin tummia niistä tuli.
Sitten koitti tämä päivä ja Elisen poikasten kuvaus. Heräsin jo aikaisin aamusta ruokkimaan kanit, jotta ne ehtivät syödä rauhassa ennen kuin lähden niitä ulkoiluttamaan ja kuvaamaan. Vähitellen se aurinko sitten nousi ja voi, että miten sopivan ilmiön se tarjosikaan. Lemppari kuvausvaloni on ohuen pilvikerroksen takaa tuleva valo, se heijastaa juuri sopivasti lumeen ja lumi taas kaniin. Juuri sellainen valo tuli tänä aamuna! Mustia ja tummia poikasia on todella vaikea kuvata, mutta nyt niiden kuvaus sujui. Tosin välillä pilkisti kirkas aurinko pilvien takaa ja kuvista taas huomaa minkä efektin se tekee, varsinkin mustien kanien kohdalla. Kovavalo tekee vauvaturkkiset poikaset kauhean likaisen näköisiksi tai se fiilis mulle ainakin tulee. Aamuaurinko tosin ei ole siitä pahimmasta päästä, mutta silti. Onneksi poikasten kuvien päälimmäisenä tarkoituksena ei ollut saada taidekuvia aikaan. Tärkein, että jotain siedettävää katseltavaa kasvavista lapsista ja se tärkein, että sain pidettyä yksitellen poikasia vapaana!

Kahden päivän operaation ja sen mitä nyt näiltä kasvuviikoilta on käsissä, osaan aika hyvin jo sanoa poikasista sen mitä ne ovat ja mitä niistä saattaa myös tulla. Parasta tietysti on se, että löytyy 16 aivan omaa persoonaa, joista tulee kasvamaan se täysin oma yksilönsä. Eli ei ole se tilanne, että mulla on 16 estekania tai vaikka mulla on 16 lemmikkikania tai sitten se pahin, mulla on 16 jotain, mistä en tiedä tai osaa sanoa mitään. Tiedän aika hyvin sen, mitä nuo jokainen on ja mitä niistä mahdollisesti lähtee kehittymään. Mutkia tietysti matkaan voi tuoda murkkuikä ja kasvunmyötä opitut asiat, mutta perusluonne onneksi aina tulee säilymään.
Perjantaina siirryn kahden ja puolen päivän talvilomalle, mutta sitä ennen, eli huomenna torstaina, tarkoituksena laittaa kaikille kiinnostuneille ostajille viestiä poikasista ja pohdintaa siitä mitä lähtisin luonteiden puolesta suosittelemaan mihinkin kotiin. Urakkaa riittää, mutta en millään haluaisi jättää tätä sunnuntai-iltaan ja jaksaako kukaan muka odottaa enää sinne asti!?

Milanin poikasten kanssa olen aika selvillä nyt mitä haluan jättää kotiin kasvamaan ja nämä poikaset ovat Björne(-nalle) (tietty) ja Tattis. En näitä poikasia pysty vastustamaan, vaikka kovin tekisi mieli jättää vielä ainakin Chika, mada viitta ja miksi ei noita kahta hieman rauhallisempaakin tyyppiä! Onneksi ne poikaset joita en kotiin jätä, pääsee esteille lupaavat esteharrastuksesta kiinnostuineisiin koteihin ja rauhallisemmat taas koti koti pupuiksi. Ennen kaikkea hyviin ja rakastaviin koteihin.
Elisen poikasten kohdalla mun on pakko tunnustaa, että vielä en julkaise niitä jotka jätän kotiin kasvamaan, sillä tarvitsen ainakin aamuun asti miettimisaikaa. Koska poikasia on paljon, koska erilaisia persoonia on paljon, koska todella huippupoikasia on paljon... tiesin, että tästä hommasta tulee vielä vaikeeta. Onneksi en ihan onnettomassa tilanteessa ole, mulla on kaksi-kolme poikasta joista nyt vain miettittävä varmaksi mitä oikeasti haluan jättää kotiin kasvamaan ja sen myötä myös kasvatukseen.

Paljon pohdintaa ja huomenna tämä vielä varmasti jatkuu. Seuraavaa postausta tulee ensi viikonpuolella ja silloin hieman kanila kuulumisia ja lumitemmellyskuvia kanilanväestä.

Milanin poikaset


Lavella's Celestic Town, naaras
 Lavella's Dendemille Town, naaras
 Lavella's Laverre City, naaras
 Lavella's Snowpoint Town "Tattis", naaras
 Lavella's Blackthorn City "Björne", uros
 Lavella's Cinnabar Island "Chika", naaras















Elisen poikaset

Lavella's Elliott, uros
 Lavella's Esmeralda, naaras
 Lavella's Pinocchio "Picho", uros
 Lavella's Spanky "Tappi", naaras
 Lavella's Banzai, uros
 Lavella's Spring Sprite "Pilkku", naaras
 Lavella's Cruella de Vil "Cruella", naaras
 Lavella's Drizella Tremaine, naaras
 Lavella's Tinker Bell, naaras
 Lavella's Lampwick, uros

13 kommenttia:

  1. ihania noi pokemon kaupunkien mukaan annetut nimet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, oli vaikea valita mitä nimiä ottaa sieltä, kun oli niin paljon hyviä vaihtoehtoja! :)

      Poista
  2. Björne on tosi ihana ja sen värit on todella makeet! :) Ja pichon toinen kuva on hieno!

    VastaaPoista
  3. Tosi hienoja kuvia! Ihanan näköisiä nuo poikaset. :)

    VastaaPoista
  4. Björne on kyllä tosi upee kaveri! Samoten Lavella's Elliot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana nalle, voi miten odotan millainen siitä vielä kasvaakaan! Ja Elliott samaten, mainio lemmikkipupu :3

      Poista
  5. Osaatko sanoa aiotko teetättää pentueita ensi syksynä/loppukesästä? Tänne Savonmaalle hakisin mielelläni alkusyksystä parikin Lavella's pentua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälomailujen jälkeen syksyllä alkaa tulemaan poikueita, kaikki lähinnä esteristeytyksiä, mutta vuodenvaihteen kieppeille toivottavasti saadaan viimeiset kaksi väripoikuetta. :)

      Poista
  6. Juu meki ollaan ajateltu ottaa sitten kun Nöpöä ei enään ole. Ku se on jo niin vanha niin varmaab tää on sitten sen viimeinen kesä. Niin sen jälkeen ajateltiin ehkä uutta poikasta\kania meille! :) Ja haluaisin just värikkään pupun noin 2 värillisen poikasen! Sulla on aina niin ihania poikasia Maisu!

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni