torstai 11. helmikuuta 2016

Monilahjakkuudet!

Edellinen postaus jäi siihen, kun oli lähdettävä kohti Raisiota ja estetreeneijä. Mukaan hypyteltäviksi otin Ticon, Gian ja Lokin. Ajo sää oli aivan hirveä ja muutaman kerran mietin miksi oikein lähdin tien päälle. Oli kuitenkin kannattava reissu, sillä näki vähän Turun seudun esteporukkaa ja tietysti mukavaa oli. Loki taisi olla omistani ainoa, joka jaksoi keskittyä hyppimiseen. Johtuisiko nuoren kanin energiasta? Siitä hieman videoitakin otettiin, tosin niillä se ei mennyt niin sujuvasti liikkuen, mitä taas ennen videoiden ottoa. Hienoja ja ilmavia hyppyjä se kuitenkin teki!
Gia oli edellisenä päivänä valeraskaillut ja kiimat sillä oli päällä kun treenailtiin, eli laiskalla temmolla mentiin. Hienosti kuitenkin sekin jaksoi mennä, vaikka sisällä oltiin ja rimaahipoen hyppi.
Ticon olisi melkein voinut jättää kotiin, sillä se ei sisällä hypi ja ei se treeneissä paljoa mennytkään.
Treeneistä mukaan tarttui Ticon miekkonen, eli sijoituskodissa asuva Bogus! Ticon poikue on nyt mahdollisesti toiseksi viimeinen estepoikue, eli alkaa taas olla tämän kevään osalta kasvatuksen eteenpäin potkimiset potkittu ja homma jatkuu sitten syksyllä.


Bogus ei ole ainoa sijoituskani joka minulla nyt on kotosalla. Lauantai aamuna saapui yks Sammyn poikasista tänne kasvatuskotiinsa, tosin ei astutushommiin vaan ihan hoitoon. Poksa on niin ihanan eloisa kani, että sen kanssa touhutessa ei tule tylsää ja hymyssä suin vain mennään. 

Tänään oli vihdoin sateeton päivä, tai suhteellisen sateeton, ja pääsin muutamia kaneja treenailemaan. Hypytin myös Poksaa ja vaikka se ei ole loppujen lopuksi paljoa kisannut, treenin lopuksi sen kanssa mentiin eliitin ja vaikean tasoisia esteitä! Miten lahjakas kani! Tämän poitsun kanssa on suunniteilla mennä kilpailemaan 20.-21.2 Palojoelle helppoihin luokkiin. 


Kanit tai tarkemmin juuri sijoituskanit ovat vallanneet talon! Yläkerrasta löytyy Elise, alhaalta Poksa ja Taawi. Koskaan mulla ei ole ollut sisällä näin montaa kania samaan aikaan, apua!
Taawi saapui luokseni perjantaina ja voi miten rakastunut olen siihen, enkä ole ainoa. Taawi on tosiaan viime vuonna syntyneestä väriprojektipoikueesta, sen kohdalla erikoisempi väri, kroppa, turkki yhdistelmä on hyvin onnistunut, mutta ennen kaikkea myös luonne! Kultaa, kultaa ja kultaa, Taawin luonne on pelkästään sitä. Ystävällinen, seurallinen, aktiivinen ja äärettömän hauska kani. Tätä poitsua on tarkoitus käyttää Tofteen, toistaiseksi, harmittavan harmillisesti Toftinen puolelta ei ole tullut yhtään vastarakkautta. Miksi kanini eivät lisäänny kuin kanit? Oi miksi?

Koska sade päiviä on riittänyt, oli yksipäivä vähän tylsää. Päädyin tekemään Taawin kanssa temppuja ja jotta saataisiin vähän haastetta, tietysti temppuja ilman mitään herkkuja tai naksuttimia. Alla vähän videota pikaisesta temppukoulutuksestamme.


Bogusta hypytin samalla kertaa kuin Poksaakin, eli tänään iltapäivällä. Tämä lupsakka lupparisteytys lähti jokin aika sitten sijoituskotiin Turkuun ja on siellä ilmeisen hyvin viihtynyt. Boguksesta en ole aiemmin mihinkään videota tainnut laittaa, enkä tosin sitä ole paljoa hypytellytkään. Ihan mikään nuori poitsu Bogus ei ole, eikä siksi enää joka viikkoiseen aktiiviseen hyppimiseen ja kisaamiseen sovi. 
Alla kuitenkin vihdoin isommalle yleisölle Boguksen taidon näytteitä esteiltä. Hienosti ja kevyesti se hyppii, vaikkei mikään nuori enää ole tai saati mikään esteristeytys.


Lopuksi vielä esittelyyn Ran lapsoset. Poikueeseen syntyi tosiaan neljä, joista hengissä nämä kaksi. Yksi iso luonnonsiamsoopeli viitta uros ja yksi iso ruskeasiamsoopeli viitta naaras. Koska tästä odotetusta poikueesta on vain nämä kaksi poikasta, toivon todella, että juuri nämä poikaset ovat sellaiset, millaisia myös hain kyseisestä yhdistelmästä. 
Nimiteema mulla oli valmiina Ran poikueelle jo, mutta kun se meni niin epäsuunnitellusti, niin käytin fiilistä hyväksi ja syntyi tilanteeseen sopiva nimet.

Ran poikaset

Lavella's Löppeli hölö hölö, uros & Lavella's Äly ämpäriin, naaras

14 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja voi ei mitkä nimet Ran lapsosilla! Ihanat! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hahaa hieman taas erilaiset nimet, mutta omalla tavallaan hyvin sopivat :D

      Poista
  2. Voi kun hienosti hyppäävät Poksu ja Bogus! Tuo Boguksen sulokkuus ja ponnistusvoima hämmästytti :D Todella suloisia nuo Ran poikaset :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kevyesti ja asenteella menevät! Bogus on kovin herttainen, mutta pirun pippurinen ollut nyt muista uroksista :D

      Poista
  3. Todella hellyyttävä video, vaikkei noita itse ihan tempuiksi voisi kutsua (urokset seuraavat käsiä muutenkin aika vaivatta, varsinkin jos monta kania omistaa :D) kiva kuitenkin nähdä teidänkin touhuilua! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne meille on temppuja, kun nämä asiat tuli kuitenkin Taawille opettaa. Asiassa voi vierastaa se opetus tapa, joka oli normaalista poikkevampi: eleet ja hormoonien tuoma yhteistyö, loppu tuloksena kanilla riittää kiinnostusta muuhunkin kuin vain urosmaiseen toimintaan. :)

      Poista
    2. Saanen olla erimieltä? Kaikki minun tapaamani kasteroimattomat ja murrosikään tulleet uroket toteuttavat tällaista lajityypillistä käyttäytymistä ilman, että nille sitä erikseen opetetaan. Minun mielestäni on siis täysin eri asia innostaa uroksia esim. pepusta koskettelemalla ja käsiä heiluttaen "leikkimään" ja hyörimään ympäriinsä, vaikka tämä hauskaa ja suloista onkin. Pääasia kuitenkin on kannustaa ihmisiä kanien kanssa puuhaamiseen, vaikkeivat termit oikein olisikaan, joten jälleen toistoksi: Todella hellyyttävä video ja toivon näkeväni tällaisia myös jatkossa! :)

      Poista
    3. Juu voit olla vapaasti erimieltä!
      Tosiaan oli kani sitten leikattu, uros, naaras, poikanen mikä vain, jos sen kanssa haluaa temppuja tehdä, niin silloin niitä opetetaan. Ei kani luonnostaan osaa hypätä vaikka jalkojen välistä tasolle tai vierestä syliin käskystä/merkistä/eleistä, ne oppivat opettamalla siihen. :)
      Ja mukava kuulla, että mieluisa video. Ainoat temppuilut mitä kanien kanssa harrastan on lähinnä vain nuo esteet ja niitä varmasti jatkossa näemme.

      Poista
  4. Ihanat noi Ran lapsoset ja Bogus ja Poksu hyppivät kivasti! Tykkään erityisesti Booguksesta! Ja tää postaus oli kiva! :)

    VastaaPoista
  5. Taawi on niin rakkaus! Hienosti osaa temppuilla ♥__♥ Naurahdin hieman etenkin Löppeli hölö hölölle, apua miten hassu nimi! :'D

    VastaaPoista
  6. Lokin korvat ovat hauskassa asennossa ja Ran poikaset ovat ihania!

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni