maanantai 28. maaliskuuta 2016

Keväiset pomput!

Alkaa olla vähitellen pääsiäislomat lomailtu ja taas siirrytty askel eteenpäin keväässä. Todella pitkälti olen aina pääsiäisloman viettänyt kotosalla, nyt kuitenkin tuntui loma jossain muualla aivan liiankin sopivalta! Torstaina illasta saavuin Helsinkiin ystävieni luokse ja saman illan aikana luovutin loput Elisen lähtevät poikaset maailmalle. Sitten alkoi lomailu, minkä tarpeessa taas olin. En tiedä miksi, mutta aina kotona ollessa on oikeasti aivan liian paljon nykyään tehtävää kerrallaan. Sen taas huomasi kotiin tullessa, vaikka nyt se kun puhelimen, sähköpostin ja facebookin viestit vain vyöryivät hukuttaen taas joukkoonsa. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, kun vaikka hetkeksi karkaa asioilta, takaisin tullessa ne ovat kymmenkertaistuneet. Onko jollain ollut joskus tätä ongelmaa? Mikä siihen on oikein auttanut?

Kellojen siirron vuoksi tuntuu, että aika tällä hetkellä vain juoksee! Tänään tuntui kuin ei oikein olisi ehtinyt tekemään mitään, tosin puolet päivästä istuin päivystyksessä. Perinteisesti lomalla kipeydyin, mutta en jaksanut siitä paljoa välittää siinä kohtaa. Tosin vime yönä ja tänään koppeja siivotessa, kun kahdesti tulee pahemmat hengitysvaikeudet oli iltapäivällä pakko vain suunnata näyttämään hengitysteitä lääkärille ja hakemaan troppeja helpotukseksi.

Viime viikolla heräteltiin Fia ja Milan mammalomien jälkeen ja hypättiin niiden kanssa muutamia esteitä. Lokin kanssa hypittiin myös muutamat esteet sekä tietysti Ada mummelin, joka pitkästä aikaa pääsi hyppäämään! Tässä postauksessa hieman materiaalia tästä hypyttely kerrasta.
Muuten kanilaan kuuluu monen näköistä. Ei kotiin jäävät poikaset on saatu tosi hyvin maailmalle ja nyt vielä katsotaan lopuista ne, jotka parhaiten sopisi kasvatusta varten. Kevät siivousta ja kesäulkotarhojen kunnostusta on jo kovin tullut suunniteltua, toivottavasti nämä asiat pääsee jo pian toteuttamaan! Ticon poikuetta kovin odotellaan ja suunnitteilla viedä Tofte jänö astutettavaksi Maskun kisapäivän ajaksi Turkuun. Eli tänä vuonna kesäloma poikasista tulee jäämään todella pieneksi, mutta eipä sille nyt voi oikein mitään. 
Kohta on mennyt kuukausi siitä kun 8v belgianjänis urokseni Stigi papa oli lähellä tukehtua toisen kerran viikon sisällä, samaisen episodin aikana vanhukselta murtui myös kylkiluita. Toipuminen on sinäänsä mennyt hyvin, mutta se mitä pelkäsin on päässyt tapahtumaan, eli kunto päässyt romahtamaan. Jos kunto rapistuu samaa vauhtia, niin parin-kolmen viikonpäästä sanomme hyvästit Stigille. Kokeilen vielä muutamaa ruokinta konstia joilla saisin massaa takaisin, mutta jos se ei tuota tulosta, on alettava valmistautua jäähyväisiin. 

Tuleva viikko näyttää enemmän kuin paljon täyteen puukatulta, eli saa todellakin nähdä tuleeko tällä viikolla enempää postauksia. Lauantaina tosin kisat tiedossa Maskussa, eli jos hyvin käy niin sunnuntaina voidaan jo saada kisapostausta kehiin! 

Lavella's Loki "Loki"



Lavella's Fiocco di neve "Fia"

29 kommenttia:

  1. Ootko kokeillu turvotettuja pellettejä tai pellavapuuroa Stigille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne varmaan olisivat oikein toimivia, jos papa suostuisi syömään niitä. Eli tuoreilla siksi menty nyt lähinnä.

      Poista
    2. Bunny traum merkkin pelletit ovat myös todella isokokoisia (poikkeuksena senior ja hammasvikaisten ruoka). Jos joskus koet, että pelletille tarvetta niin suosittelen. Ravintosisältökin luonnollinen (24 eri kasvia ja yrttiä) :)

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Papan kanssa tuskin enää koskaan kokeillaan kunnon pellettiä, sillä en usko, että se tulisi selviämään kolmannesta tukehtumisesta.

      Poista
  2. Toivottavasti Tico saisi ne poikaset:)! Toivottavasti Stigiä ei jouduttaisi lopettamaan onhan, sillä ikää, mutta ikähän on vain numeroita:) Loki on kehittynyt hirveästi!

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia ja hyvin hyppivät! :) Toivottavasti papparainen vielä puksuttaisi ainakin jonkin aikaa! :(

    VastaaPoista
  4. Hienosti hyppivät! Meilläkin juuri mietitään ton meidän 8vuotiaan Cocon päästämistä pois kivuista, mutta vaikea vaan antaa rakkaan mennä pois kun on koko lapsuuden ajan ollut vierellä, ja kasvanut mukana! Toivotaan että Stig saa ihmeellisen massan palautumisen, koska uskon, että teillä on valtavasti muistoja sen 8 vuoden ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Luopuminen on aina vaikeaa, mutta pitäisi vain osata asettaa ajatukset niin, että nyt ajetaan sitä kanin parasta. Kivempi varmasti kanille, että saa lähteä ilman kipuja, kuin se, että joutuisi kipujen kanssa nukkumaan pois...

      Poista
  5. Olipas kivat hyppyvideot, kaikki menivät niin taitavasti! Ja paljon tsemppiä ja jaksamisia Stigin tilanteen suhteen ♥

    VastaaPoista
  6. Kanit hyppivät tosi nätisti! Tsemppiä Stigin tilanteen kanssa! ❤

    VastaaPoista
  7. Hei näin estehyppyyn liittyen, että onkmo kisoissa väliä kummalta puoleleta kania ohjaa, sillä mun kani ei liiku senttiäkään, jos ohjaan sitä oikealta, mutta vasemmalta ohjatessa liikkuu hyvin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sillä oikeastaan ole, mutta joskus vaikka sisäkisoissa voi olla ahtaamipi ohjata toiselta puolelta ja siksi käytettävä sitä tilavampaa puolta. :)

      Poista
  8. Tosi hienosti hyppivät teidän kanit! Voi ei Stig on niin ihana etten halua että se nukkuu ikiunta koskaan! Se on niin kaunis vaan! Ja paljon tsemppiä ja jaksamisia Stigille! ❤❤❤

    VastaaPoista
  9. Ja laitoin muuten kommenttia tohon postaukseen "kaniestehypyn esteet"! :)

    VastaaPoista
  10. Voi papa 8(
    Lokista on kasvanu tosi kivaisa kani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, voe rähmä sen kanssa!
      On, oikea hurmuri!

      Poista
  11. Ois kiva jos tulisi joskus tilaustöihin niin että voisit maalata jonkun kanin esim. Mitä joku tyyppi on halunnut. Ja sit niinku se ostaa sen ihan tavallisesti! :) mutta tota olen just miettinyt aika pitkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varmaan olis mahdollista, jos kaupasta voisi ostaa ylimääräistä aikaa vuorokausiin. :D

      Poista
  12. Pidätkö sä sen kanihyppykurssin Helsingissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en pidä. Tuttuja sinne kuitenkin on menossa vetämään kurssia. :)

      Poista
    2. Okei :-). Tiedätkö pääseekö sinne junalla? :-)

      Poista
    3. Helsinkiin kulkee eripuolilta Suomea junia, Helsingin keskustasta pääsee itikseen metrolla tai bussilla, aikataulut näkee paremmin hsl sivuilta.

      Poista
  13. Koska muuten se oisi aika kiva systeemi! :)

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni