tiistai 24. toukokuuta 2016

Euran kilpailut ja Uudenkaupungin hyppynäytös!

14.5 käytiin kilpailemassa vielä Eurassa, jonka jälkeen alkoi kilpailupaussi, jolla ehkäistään Helsingin virustaudin leviämistä. Viikko tämän jälkeen eli viime lauantaina käytiin pitämässä Turun seudun esteporukalla Uudessakaupingissa näytöstä, koska samoista syistä sinne ei varsinaisia kilpailuita uskaltanut lähteä pitämään.

Kerron paremmin jokaisen kanin omasta suorituksesta kuvien ja videoiden yhteydessä. Tiivistetysti päivistä, Eurassa satoi harmillisesti kuuroittain vettä, mutta se ei menoa haitannut. Mukana oli Ra, Gia, Fia, Tami, Dane, Loki, Doris, Freya, Björn ja Tattis. Eli hieman isommalla poppoolla oltiin kisaamassa eliitti mutkaa, helppoa mutkaa, korkeutta ja eliitti korkeutta. Eliitissä ja helpossa arvosteluluokat olivat B, eli katsottiin sitä kokonaisuutta, ei yksittäistä, yhden kierroksen tulosta, vaan molempien kierrosten tulos yhdessä ratkaisi kanin sijoituksen. 
Korkeudessa ja eliitti korkeudessa oli kummassakin kuusi ja kuusi kania, nämä hypättiin samanaikaisesti, tosin eliitti kanit eivät aloittaneet samasta korkeudesta, vaan tulivat vasta myöhemmin mukaan. Päivä oli todella mukava, sujui vauhdilla ja päästiin kahden jälkeen suuntaamaan kotia päin.

Uuteenkaupunkiin suunnattiin Lokin, Freyan, Danen, Fian, Milanin, Tattiksen ja Björnen kanssa. Mukana oli myös muutamat esteet, joita kaikki näytökseen hypyttämään tulevat toivat. 
Sää oli mukava, kanit hyppivät aivan mahtavan upeasti ja mukavaa oli jälleen kerran! Hieman tietysti harmittaa se, että tuonne olisi saanut mitä parhaimmat kisat, sillä kisapaikkana olisi ollut todella mainio. Toivottavasti ensi vuonna olisi mahdollista päästä kisaamaan tuonne!
Päivän aikana tosiaan näki, miten pitäisi nyt jaksaa treenailla omia esteillä, koska kun kisoja ei ole, ei nuo pääse etenemään. Monella niin paljon potenttiaalia, mutta nyt sitä ei päästä näyttämään kuin kotona ja treeneissä. Voisi oikeastaan katsoa, jos Turun porukalla pitäisi jotkin pikkutreenit jossain kohtaa kesäkuuta ja toivoen tietty, että pian päästäisiin taas kisaamaan varsinkin nuorten kanssa.

Lavella's Loki "Loki"



Loki hyppäsi Eurassa viimeisen helpon mutkansa 1+0 ratana, sijoittuen tällä suorituksella toiseksi. Ilmoitin poitsun myös ensimmäistä kertaa korkeuteen, jonka ideaa ei Loki meinannut aluksi tajuta, mutta lopuksi meni aina 65cm, saaden ensimmäisen klassauksen ja sijoittuen toiseksi. Uudessakaupungissa Loki oli aivan iskussa, aluksi menin sen kanssa lähinnä kv tasoista, mutta kun nämä näyttivät olevan niin puuduttavan pieniä, hypättiin vaikeaa suorana ja mutkana, joka sujui paremminkin kuin hyvin!

Lavella's Lost wind "Milan"
Milan oli mukana vain Uudessakaupungissa, siltä sujui vaikea ja eliitti todella taitavasti. Tosin hieman se arasti yleisöä ja sen puolesta sukelteli välillä esteiden alle. Hyvää seuraa Milanista oli kuitenkin lapselleen Tattikselle, joka matkasi vasta toista kertaa tapahtumaan.

Silverados Major Free "Freya"

Euran kilpailuissa Freya nappasi toisen klassauksensa helposta mutkasta, jonka se hyppäsi nopealla 0+1 radalla, voittaen samalla luokan. Korkeudessa tyttönen yllätti myös hypäten 60cm ja saaden näin ensimmäisen klassauksensa. Freya on ollut nyt viimeisimmissä Ruotsin ja Suomen kisoissa todella iskussa, että saa nähdä miten meno jatkuu, kun päästään taas radoille!
Uudessakaupungissa Freya toimi todella hyvänä näytöskanina, se meni reippaasti ja päättäväisesti, ei sähläillyt tai temppuillut. Hienosti sujui keskivaikean ja vaikean tasoiset radat mutkina ja suorina!



Snowflake's Follow the Dots "Doris"

Doris oli mukana hyppäämässä vain Euran kisoissa, jossa se osallistui helppoon mutkaan. Aiemmin Doris on mennyt vain kerran helppoa mutkaa ja se oli samalla meidän ensimmäinen yhteinen kilpailumme. Vaikka paljoa emme ole vielä ehtineet kilpailla ja hyppiä kotona, näkee jo suurta kehitysti! Toisen helpon mutkansa Doris meni hyvin sujuvasti 2+0 ratana, sijoittuen luokassa kolmanneksi.

Lavella's Going to Wonderland "Tami"
Tami oli siskoni hypytettävänä Eurassa. Nämä olivat sen toiset kisat ja toinen kerta mutka radalla. En kumpaakaan rataa ehtinyt näkemään, sillä sain kokoajan olla hakemassa seuraavaa kania. Tulosten mukaan 6+5 radat tälle tytölle,

Lavella's Blackthorn City "Björn"

Björn aloitti kunnolla Eurassa oman estehyppy uransa! Hieman jännitti tämän poutsun ja sen siskon puolesta, sillä en ollut niitä ehtinyt kuin kerran hypyttämään. Björne hyppäsi kuitenkin Anniinan ohjauksella 4+2 radan, mikä on todella hyvin ensikertalaiselle. Liikkuminen oli sujuvaa ja jokaista estettä yritettiin kunnolla. Tästä se lähtee!
Tämä poitsu oli nappaamassa myös kokemuspisteitä Uudessakaupungissa, jossa hypittiin näytöstyylillä helppoa suoraa ja mutkaa. Jokaisessa tuon päivän hypyssä oli ihanaa varmuutta ja varsinkin loppu päivästä todella paljon ilmavaraa!



Lavella's Snowpoint Town "Tattis"
Tattis oli Björnen tapaan ensimmäistä kertaa Eurassa hyppäämässä helppoa mutkaa. Kokonaistulos oli 6+2, eli varsinkin toinen kierros meni todella mukavasti! Vauhtia ja menoa hieman ehkä liilaa, mutta eiköhän ajan kanssa vielä opita!
Tattis oli myös Uudessakaupungissa harjoittelemassa estehyppyä ja näyttämässä samalla nuorenkanin loikkia. Todella mukavasti sujui päivä ja hienoja loikkia nähtiin myös Tattikselta helpon esteillä!

Lavella's Fiocco di neve "Fia"



Fia oli hyppäämässä Eurassa ja esittämässä taitojaan myös Uudessakaupungissa. Eurassa eliitti mutkan rata sujui hyvin mukavasti sateesta huolimatta, ensimmäisellä kierroksella tuli tuttuun tapaan hieman enemmän virheitä, mutta toisella kierroksella mentiin jo hyvin tyylikkäästi vain muutamalla hupsulla virheellä. Fia sijoittui neljänneksi 7+4 radalla. Eliitti korkeudessa Fia hyppäsi hienosti 80cm asti, sijoittuen kolmanneksi.
Uudessakaupungissa Fia hyppäsi lähinnä eliitin tasoisia esteitä, jotka sujuivat siltä hyvin. Fialla on myös todella hyvää näytöskanin ainesta, sillä sen meno on tasaista ja loikat mukavan ilmavia!


Ra oli vain Eurassa mukana, se hyppäsi tämän vuoden toisen eliitti mutkansa mukavalla 4+2 radalla, napaten seitsemännen eliitti voittonsa. Eliitti korkeudessa se hyppäsi 80cm asti, sijoittuen toiseksi. Todella hienot suoritukset jälleen tältä neidiltä!

Lavella's Star Gianfar "Gia"
Gia oli mukana Eurassa hyppäämässä eliitti mutkaa, jonka se meni 7+2 radalla, sijoittuen tällä tuloksella toiseksi. Korkeudessa se oli hakemassa viimeistä klassausta eliitti korkeutta varten, jonka se myös sai 65cm hypyllä, sijoittuen korkeudessa kolmanneksi.

Lavella's Sounds like thunder "Dane"



Viimeisenä kerron vielä nuoren Danen hyppysuorituksista. Eurassa poitsu hyppäsi toisen kerran helppoa mutkaa ja voi miten nätisti se meni, videosta varmasti jokainen huomaa miten tomeraa meno on ja saa kyllä hymyn huulille! Päivän tulos oli 1+1 ja tällä neljännelle sijalle.
Uuteenkaupunkiin otin tietysti tämän nuoren lupauksen mukaan, sen kanssa mentiin aluksi helpon esteitä, mutta siirryttiin aika pian keskivaikean tasoisiin, joita mentiin välillä hyvinkin liioitelluin ilmavaroin! Ihana poitsu, varsinkin tämän nuoren kanssa odotan malttamattomasti takaisin radoille pääsyä!

11 kommenttia:

  1. Hienosti kyllä hyppivät kaikki, varsinkin dane on kehittynyt aivan hurjasti!olisi kyllä kiva päästä kisaamaan lowankin kanssa, ärsyttää kun juuri nyt tuli virus, mutta tottakai kanin terveys on tärkein!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja toivotaan, että pian uskaltaa taas takaisin radoille!

      Poista
  2. Kivasti uo sun kanit loikkivat! Kiva postaus taas ja hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Toosi hienoja kuvia ja kiva postaus! Miten sä osaat tehdä sagan kanssa noin hienoja esteitä? Uskomatonta! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvissa olevat esteet ovat lähinnä libran tekemiä ja ne ovat kyllä hienoja esteitä :)

      Poista
  4. Ja toi suomen estekanit ry este on kiva :D!

    VastaaPoista
  5. Tää ei liity mitenkään aiheeseen, mutta onko 2.5vuotiaalle kaksi kertaa aiemmin synnyttäneelle kanille turvallista/järkevää hankkia poikasia? En siis itse ole hankkimassa, mutta kysyin mielenkiinnosta koska haluan oppia lisää kanien kasvatuksesta, jos minusta tulisi joskus kasvattaja ehkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa, riippuu niin paljon siitä, milloin edellinen poikue on ollut, missä kunnossa naaras on, kuinka tärkeää on saada naaraalle poikue, onko poikueella todella tärkeä merkitys jne... Nuo ovat asioita, mitä ensimmäisenä pohtisin.

      Poista
    2. Minkä ikäisenä sinä olet viellä hankkinut kanille poikasia? Onko sulla kokemusta jostain vaaratilanteesta, kuolemasta tms? Voisitko joskus tehdä postausta kasvattamisesta?

      Poista
    3. Selaa muutama postaus taakseppäin, sieltä löydät pohdinnallisen tekstin asiasta. Kasvattamisesta olen joskus tehnyt, mutta kenties joskus teen paremmin ja ajan kanssa sellaisen.

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni