keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kilpailuita ja tärkeää tietoa!

Kisaamaan piti lähteä viime viikolla vain Iittalaan, mutta lähdinkin Turun kisaporukan mukana Pyhtäälle helatorstaina. Päivä oli mainio, vaikka oli kuuma ja sain aivan karseat rusketusrajat topistani. Mukana hyppimässä helpossa suorassa oli Dane ja Doris, jotka menivät todella hyvin ratansa, puhtaasti ja saaden klassaukset. Doris sijoittui muistaakseni ensimmäiseksi ja Dane mahdollisesti myös sijoittui ihan mukavasti. Kv mutkaan olin ilmoittanut Lokin, mutta kisapaikalla mulle ilmotettiin, että se on vasta helpossa mutkassa. Eli olin ilmottanut sen väärin ja ottanut turhaan mukaan. Tämä ilmoitustapa oli musta todella huonoa toimintaa, sillä tollaset pitäisi ilmoittaa mahdollisimman ajoissa, eikä vasta kisoissa kun luokka jo käynnissä.
Vaikeassa mutkassa Milan oli ihan kiimainen ja meni oikeasti ihan joka maailman suuntaan, paremmalla kierroksella tuli onneksi vain kaksi virhettä ja nekin liiasta vauhdista.
Eliitti mutkalla hyppäsi Gia ja Ra, jotka menivät muistaakseni kahdella virheellä. Todella mukavasti siihen nähden, että oli todella painostavan kuuma.

Perjantaina relattiin, ulkoiltiin ja siivoittiin. Lauantaina suuntasin kanien kanssa Iittalaan, jonne saavuin vaikean suoran lopuilla. Ilma oli taas hurjan lämmin, mutta nyt onneksi oli bikinit messissä, niin meno oli vähän viileämpää. Kanejakin tuli koko ajan kasteltua, jotta vilvoitusta tulisi edes vähän. 
Keskivaikeassa suorassa kisasi reipas neljäkymmentä kania ja helpossa suorassa lähemmäs kuusikymmentä, kisat saatiin kuitenkin pidettyä suht aikataulussa ja meni kuulema vain tunnin ylitse sovitun. Itse jouduin paikalta poistumaan neljältä, kun oli kisojen jälkeen vielä muuta sovittua menoa.
Keskivaikea ja helppo suora pidettiin melkein saman aikaisesti, eli sai vähän pomppia radalta toiselle hypyttämässä kaneja ja jeesimässä tuomareita. Helpossa Dane ja Dorin menivät upeasti, molemmat kierrokset puhtaasti ja napaten klassaukset. Keskivaikeassa Loki ja Freya hieman temppuilivat ensimmäisellä kierroksella, mutta toisella Freya meni yhdellä ja Loki kahdella, niin nuoren kanin hosulointi virheillä.

Lauantaina on Euran kilpailut joita olen vastuuhenkilöimässä. Luvassa on paljon sadetta ja mukaan lähtee multa ja siskolta yhteensä ennätysmäärä kaneja, kymmenen kania!

Tähän loppuun vielä muistutan virustaudista, joka aloitti jylläämisen Käpylässä noin pari viikkoa sitten. Vapun aikaan oli levinnyt laajemmin Helsingin seudulla ja mahdollisesti jo nyt Espooseen ja muualle kehä III tuntumaan. Tauti on tappava ja se leviää villikaneihin, kuin myös lemmikkikaneihin. Pääkaupunkiseudulla ei tule nyt missään nimessä ulkoiluttaa kaneja, syöttää niille tuoretta. Varokaa myös hyttysiä, sillä virustauti voi levitä helposti myös niistä.
Omaan korvaan kuulostaa todella pelottavasti verenvuototaudulta, joka riehuu myös Ruotsissa, Virossa ja muissa lähimaissamme. Tappaa 1-3päivän sisällä, oikeastaan kaikki, jotka tartunnan saavat. Ruotsissa kaikki kilpailevat kanit on rokotettu, mutta nyt on ilmennyt myös kakkosmuotoa, johon ei ole rokotetta. Suomen rokote tilanteesta on vaikea sanoa, sillä täällä ei kaneja rokoteta.
Toivottavasti Evira saa pian selville mikä virustauti on kyseessä ja mahdollistaa kanien rokottamisen pikimmiten, jos mahdollisuus rokottamiseen on. Muussa tapauksessa jos leviäminen jatkuu, mitään stoppia taudille ei ole, voi täällä alkaa todella jännät paikat.

Lavella's Sounds like thunder "Dane"



Snowflake's Follow the Dots "Doris"

     
Lavella's Loki "Loki"

Lavella's Lost wind "Milan"
Silverados Major free "Freya"

12 kommenttia:

  1. Toi virus kieltämättä vähän pelottaa mua.. toivottavasti löydettäis joku keino ettei se leviäis nyt enempää :/ Hienosti menivät kaikki kanit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sepä se. Nyt ei auta muu kuin odottaa uutta tiedoa Eviralta ja olla varuillaa, varsinkin Helsingin seudulla!

      Poista
  2. Toisille jää kamalat rusketusraidat, toisten käsivarret punoittaa ja polttelee viikon jälkeenpäin... Tasan ei mee nämäkään nallekarkit :D Ootan tosi innolla jo muita kesän aurinkoisia kisapäiviä.

    ps. on kuitenkin ihan kisaajan vastuulla ilmoittaa se kani oikeaan luokkaan, ei kannata muita syyttää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kyl tosin mulla on eka punanen kuin rapu, mut muutaman päivän päästä tulee kaunis ruskee!
      Näin on, paha vain jos olettaa, että kani on kyseisessä luokassa ja joku tietää ettei näin ole, mutta ei voi sanoa sitä. Se tässä eniten risoo. Kyllä noita kaneja on tullu näiden vuosien aikana monet kerrat ilmottua väärin ja ilman muuta se on oma vika. Mutta arvostan suuresti, että tullaan sanomaan heti, jos tietää, että joku on mennyt pieleen.

      Poista
  3. Kiva postaus! Kivoja kuvia ja hyviä hyppyjä :) Onneksi asun vähän pohjoisemmassa niin jos virus ei leviäisi ainakaan kovin nopeasti tännekkin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja tässä kohtaa on onni, että ei kanit majaile pääkaupunkiseudulla!

      Poista
  4. Siis kenellä tämä virustauti nyt on jos vasta vaarana on levitä villinaneihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://yle.fi/uutiset/ymparistokeskus_tappava_virus_voi_tarttua_myos_lemmikkikaneihin/8867075
      Ja googlaamalla löytyy lisää.

      Poista
  5. Mua on joo hieman pelottanut, Käpylässä käyn koulua nimittäin... Mutta itse en ole vielä yhtään kuollutta citykania täällä nähnyt. Heti jos sellaisen nään, niin ilmoitan kyllä eteenpäin. Toivottavasti Vantaalle ei leviäisi, mutta aika varmasti leviää... Rayla parka ei nyt pääse ulos :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, juu kannattaa olla varuillaan nyt! Itsekkin tullut tiirailtua ahkerasti ympärille, kun välillä tulee kuljettua Käpylän kautta Kallioon.
      Toivottavasti ei jatkaisi leviämistä!

      Poista
  6. Kivasti hyppii kaikki kanit! Nähdään kisoissa! :)

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni