lauantai 28. toukokuuta 2016

Onko vastaavaa ennen nähty!

Voi vauvat! Kerran kuin toisenkin sanon taas, pari-kolme viikkoiset pupulapset osaavat vain olla jotain niin herttaista! Pyhitetään tämä postaus siispä yksin näille herttaisuuksille.

Hurjaa vauhtia nuo taas kasvavat, kiinteä maistuu ja pienet iloloikat lentää. Toivottavasti saadaan pian koppiremontti viimein valmiiksi, niin muksut pääsevät isompaan asumukseen asumaan. Toistaiseksi en ole vielä poikasia pitänyt kunnolla ulkona, mutta neljän viikon iän jälkeen uskaltaa jo laittaa päiviksi ulos emien mukana. Kauaa ei tähän tosiaan mene, sillä Ticon poikaset ja Adan ainokainen tulevat maanantaina neljä viikkoisiksi. Toften lapset tulevat tähän ikään parin viikon päästä. Vielä en ole Toften poikasten silmiä kunnolla tiiraillut, eli toistaiseksi on hieman epäselvää saatiinko yhtään sinisilmäistä. Vielä silmät ovat kovin tummat, mutta varmasti seuraavaan kuvauskertaan mennessä tiedämme tämänkin asian varmaksi. 
Ensi viikko näyttää todella täydeltä, eli saa nähdä saanko edes kasvukuvia napattua. Toivotaan kuitenkin aikaa siunautuvan, sillä seuraavien kuvien yhteydessä ajattelin julkaista poikasten nimet!

Mukavasti poikasista on tullut kyselyitä, mutta vasta muutamat alustavat varaukset olen ottanut. Eli varsinkin Ticon pojista voi laittaa kiinnostusta, jos aitoa sellaista löytyy. Ja taas jälleen muistutan, että jos haluat minulta kanin vain ulkonäönperusteella, voit etsiä kanisi suoraan jostain muualta. Ulkonäkö ei kerro tippaakaan siitä mitä kani on tai onko se sopiva juuri sinulle. Luonne kertoo yksin sen. Mikään ei oikeasti ole mukavempaa, kuin se, että omistajan ja lemmikin ajatukset täsmäävät, koska luonteet täsmäävät. Ulkonäkö on vain kiva plussa, mutta se on vain aina kuori, sillä pinnan alla on se oikea totuus. Siksi kanit muuttavat luotani vain luonteiden perusteella, poikasten kohdalla alkavien luonteenpiirteiden.
Päätetään näihin sanoihin, niin voin päästää teidät lukijat ihastelemaan pupuvauva kuvia!

Toften poikaset

"Nala" keltamusta japanilainen viittakuvio, naaras

 luonnonkeltainen, naaras

 "Vitani" keltamusta japanilainen viittakuvio, naaras

"Simba" luonnonkeltainen viittakuvio, uros

 keltamusta japanilainen viittakuvio, uros

"Kiara" luonnonkeltainen viittakuvio, naaras


Ticon poikaset

musta otter, uros

 ruskeasoopeli white viittakuvio, uros

 "Boltsi" luonnonsiamsoopeli, uros

 "Sinai" luonnonkeltainen viittakuvio, naaras

"Takla" ruskeasoopeli white, naaras

 "Lyna" musta viittakuvio, naaras














Adan poikanen 

keltamusta japanilainen kirjava, naaras



13 kommenttia:

  1. Kaikki poikaset ovat oikein ihania, mutta tämä Adan pienokainen on jotenkin herttanen :3

    VastaaPoista
  2. Oii ihania noi kaikki poikaset :) oisko sulla mitenkään mahdollisuutta, aikaa joskus kuvata näitä poikasia jossain nurmikolla (ruohikossa) tai voikukkapaikassa? Tulisi varmaan todella hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Se on tällä hetkellä hieman hankalaa, kun niin paljon muiden kissoja tontilla. :/

      Poista
  3. *Lisään vielä edelliseen että onko uusia poikueita tulossa kesällä/keväällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit mulle laitella sähköpostia ja sinne näistä asioista vastailin. Lähinnä kuitenkin kaikki tarvittava tieto kasvatuksestani ja mm. poikueista löytyy kotisivuiltani. :)

      Poista
  4. Ihania!! Tykkäsin varsinkin Adan poikasesta. Ja se on kyllä ärsyttävää kun ihmiset haluavat nimenomaan estekanin, mutta valitsevat sen silti ulkonäön perusteella...

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni