Rein muistolle!

tiistai 16. elokuuta 2016



Rei syntyi melkein seitsemän vuotta sitten, yhdeksi Natalien kolmesta poikasesta. Uroksena Rei muutti erilleen tultuaan sukukypsäksi, kun taas sen sisarukset saivat jäädä emän hoiviin. Rei aloitti estehyppy uransa syntymästään seuraavana kisavuotenaan ja kilpaili aina 3 vuotiaaksi saakka, jolloin tapaturman johdosta joutui päättämään kilpailu-uransa. Rei oli ensimmäinen kasvattini, joka klassautui eliitti luokkaan.
Kun Rei oli toipunut tapaturmassa tulleesta jalanmurtumasta, sillä ei ollut enää asiaa kilpailuradoille. Tästä alkoi kuitenkin sen elämässä uusi vaihe.
Rei kastroitiin neljän vuoden iässä, kun sillä oli jo takana viidet hienot estekanipoikueet. Kastroinnin myötä sen luonne tasoittui rajusti ja elämäntehtäväksi tuli syöminen. Rei sai asua yhdessä lapsensa Mein kanssa, aina viimeiseen päivään asti.

Olen valmistautunut ja asennoitunut siihen, etteivät kanivanhukseni elä ikuisesti. Tämä päti myös Rein kohdalla. Kesän aikana arvioin Rein vakaan tilanteen muuttuneen ja alamäen vähitellen alkavan. Muutama viikko sitten tiesin viimeisten viikkojen alkaneen. Sunnuntaina hyvästelin Rein.

Rein viimeiset hetket ja lopetus oli arvokas. Sain itse käsitellä asiaa rauhassa ja hyvästellä Rein ajan kanssa. Itse kani sai elää loppuun saakka sen arvoista elämää, mitä sille halusin antaa. Pidin yllä samaa rutiinia ja pyrin luomaan sen kuvan, että kaikki on hyvin. Viimeisenä päivänä annoin Rein ja Mein ulkoilla tuttuun tapaan, samalla kun touhusin kanilassa. Rei heitti iloloikkaa ja veti niin hurjaa rallia jälleen, että pelkäsin sen katkaisevan uusiksi jalkansa. Pyrin karistamaan mielestäni sen, että yhteinenaika oli käymässä vähiin. Halusin nauttia viimeisistä hetkistä ja antaa kanin tehdä samoin.
Nostin Rein ulkona syliini täysin tavanomaisesti ja annoin sen toisen ihmisen käsiin. Tämän jälkeen menin kanilaan. Siellä minua katsoi Mei, joka huomasi, että Rei ei ehtinyt tulla sisälle ennen oven sulkeutumista.

Yksi kyky minkä olen oppinut lemmikinomistajana ja kasvattajana on luopuminen. Eläinten kohdalla on osattava päästää irti ajoissa, oikealla hetkellä, ennen kuin se tekee kipeää molemmille. Ja vaikka kaikki se sattuisikin minua, ei kania, eläintä kuulu sattua.
Rei ei ehtinyt päästä pahoihin kipuihin asti, en antanut sen mennä niin pitkälle, en halunnut sen menevän niin pitkälle.

Uskon, että Rei sai elää hyvän elämän ja kokea mitä arvokkaimman kuoleman.

Laitan tähän loppuun vielä tämän jo aiemmin blogissa julkaistun videon, sillä kaikki eivät ole ehkä sitä vielä nähneet. Videolla kaikki Natalien lapset, joista pilvienpäälle siirtyneitä on Rei ja Luci. Wini on vielä joukossamme, ainakin toistaiseksi.

10 kommenttia:

  1. Niin kaunis teksti että alkoi ihan itkettää <3 Voimia teille <3

    VastaaPoista
  2. Osanottoni ja voimia. <3 Mulla valuu kyyneleet mutta olenkin ihme herkkis. Mulle on aina tosi paha paikka lukea näitä surullisia tarinoita, joissa rakas kani saatetaan viimeiselle matkalle. Alan miettimään ja pelkäämään liikaa sitä hetkeä, kun täytyy antaa Raylan mennä. Mutta olen yrittänyt opetella elämään tässä päivässä ja hetkessä, ja olemaan joka päivä onnellinen siitä, että mulla on terve ja iloinen kani. Kiitos siitä, Maija. <3

    VastaaPoista
  3. Otan osaa menetykseen! Itse koin saman 3vk sitten. Tosin koira kyseessä. Käykää liittymässä lukijaksi: romeojakahdeksantassua.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon käyny katsomassa sitä vähän aikaa sitten! Ja ihan kiva! :)

      Poista
  4. Milloin voit kuvata Efyä ja toftee?

    VastaaPoista