Ihka ensimmäinen MyDay video!

perjantai 30. syyskuuta 2016


Juuri se, kun koskaan elämässä ei voi olla tekemättä mitään uuttaa, oppimatta liikaa ja näkemättä kaikkea sitä mitä ympärillä on. Olen aina ollut omalla tavalla tiedonjanoinen, jos vain aihe on kiinnostava. Olen huomannut, että elämässä selviää todella pitkälle, kun osaa elää avarin mielin. Koskaan ei kannata vain sulkea silmiä, peittää korvia ja olla liikuttamatta jalkoja. Koskaan ei voi lakata oppimasta uutta. Kanien kasvatuksesta olen monesti sanonut, että se on kuin tutkimusmatka siitä mikä ja mitä se kani on. Aina voi lukea, aina voi kuunnella muita, mutta parhaiten oppii, kun näkee itse, kokee ja tekee. Tekemällä oppii. 

Tämä Norjan reissu on, on ollut ja tulee olemaan opettavainen, hyvin monella eritavalla. Yksi oppimisen aihealueista on kanit, niistä oppimisen suhteen en tule koskaan olemaan valmis. On hienoa puuhata ja touhuta omien kanien kanssa, työstää omaa kanikasvatusta ja oppia ihan vain joka päivästä kotona. Mikään ei kuitenkaan riitä, ihminen vain on sellainen. Jos jossain on jotain kiinnostavaa, haluan nähdä ja kokea sen. Haluaa oppia vain lisää ja lisää.

En tiedä kuinka monessa kanilassa olen jo ehtinyt kiertämään, kuinka monia eri kaniloiden kaneja olen hoitanut ja seurannut erilaisia rutiineja. Tietyt asiat toistuvat, mutta on paljon eroja. Yksikään kanila ei ole samanlainen, yksikään kasvatus ei ole samanlaista, yksikään lemmikkikanin pito ei ole samanlaista. Tietyt asiat ovat samoja, mutta aina jokaisessa asiassa on omat eronsa. Kaikki on yksilöllistä.

Tein eilen keskiviikkona ensimmäisen koskaan tekemäni MyDay videon. Kenties se on samalla viimeinen, ehkä vain alku, johon jäämme odottamaan jatkoa? 
Alla myös kuvia yhdestä kanilasta, jossa kävin tutustumassa ja hoitamassa kaneja. Se oli hieno ja avara kanila!





16 kommenttia:

  1. Paras vlogi ikinä!
    Oot niin taitava kuvaamaan!
    Toi oli aika hyvä kun sanoit "paska sää" :'DDD

    VastaaPoista
  2. Voi hitsi kun oli kiva video! Tee ihmeessä lisää <3

    VastaaPoista
  3. Joo tee lisää! <3<3

    VastaaPoista
  4. Surullisen pienissä häkeissä nuo kanit tuolla ovat, eivätkä varmasti kovin usei pois :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan normaaleissa tiloissa ovat, mutta tosiaan en puutu sen enempää kun ei minulle kuulu. Jokaisen oma asia miten kanejaan pitää ja millaisessa käytössä ovat.

      Poista
  5. Eiks nuilla kaneilla ole pesämökkejä tai vastaavaa? o.O

    Muuten kiva videopostaus. :) kanit nii nätisti antaa kynnet leikata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa ja Suomessa tulee olla asumuksessa pesämökki/taso/piilopaikka. Norjassa ei ole tätä velvoitetta tuotantokaneilla, mutta tämäkin niin ihmisestä kiinni joillain on käytössä ja joillain ei.

      Kiitos paljon! :)

      Poista
    2. Okei. Erilainen lainsäädöntö sielä siis, ja niin se on ihmisestä kiinni, mitä eläimensä parhaaksi näkee.

      Poista
  6. Aivan ihana video, jatka ihmeessä videoiden tekemistä. Älä heitä taitojasi hukkaan, osaat hyvin kuvata ja tehdä videoita. Tykkäsin kovasti !! :-) Terveiset Suomesta, minulta sekä Ravalta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pitää tosiaan harkita asiaa. :)

      Poista
  7. Muistan vielä kun täällä oli joskus kai joku kilpailu, ni ajattelin että jos vaikka jouluaattona tai päivää ennen olisi joku kilapilu? :)

    VastaaPoista
  8. Tapahan se tuokin hoitaa palaute.

    VastaaPoista