torstai 22. syyskuuta 2016

Kun syksy saapuu

Koitan säästellä sanojani, sillä tästä postauksesta ei tule puuttumaan tavaraa. Kun nyt vihdoin oikein viimeisen päälle ahkeroinut, niin kuvia tosiaan löytyy vaikka koko viimeisen vuosisadan edestä! Aloitetaan postaus tuttuun tapaan tekstiosuudella ja ihan ensimmäisenä Orimattilan kisoista! Tosiaan viime lauantaille oli suunniteltu Freyan haku takaisin kotiin astutuksesta ja siinä samassa päätin poiketa käymään kisoissa. Oli oikein otollinen hetki mennä kisaamaan, sillä porukkaa oli kyseisissä kisoissa vähän ja viruspelkoisena tämä tietysti rauhoitti paljon mieltä. Vaikka kisat alkoivat hieman myöhässä, oli oikeasti mukavaa kisapäivä. Kanit olivat hieman laiskassa kunnossa, mutta pärjäsivat jokainen kuitenkin mitä parhaiten! Milan hyppäsi vaikean mutkan upealla radalla, vauhtivirheitä tosin tuli 3 kipaletta, mutta suoritus oli omaan mieleen todella hyvä! Tyttö loisti myös korkeudessa parantaen omaa ennätystään 75cm! Gia hyppäsi mulla eliitti mutkalla ja se taisi mennä kolmella virheellä, Milanin tapaan se liikkui todella hienosti ja omatoimisesti radalla! Ra hyppäsi eliitti mutkalla, ensimmäinen kierros oli todella laiska, mutta toidelle kierrokselle löytyi vähän tomerampi Ra ja yihden virheen radalla napattiin kahdeksas eliitin voitto! Ra hyppäsi myös eliitti korkeudessa tutun 85cm ja nappasi siinäkin voiton! Björn oli korkkaamassa toista kisaansa ja hyppäämässä korkeutta. Todella hasuua, koskaan mulla ei ole vielä kukaan kani hypännyt toisissa kisoissaan korkeutta. Yleinsä nuo ovat olleet liian nuoria siihen, mutta taukoilun vuoksi on puput ehtineet pelottavalla vaihdilla kasvaa... Björn meni upeasti ensikertalaisena 60cm ja nappasi ensimmäisen klassauksensa! Oli todella virkistävää käydä kisaamassa, oli jo melkein 4 kuukauden aikana ehtinyt unohtaa miten ihanaa on tiimityöskennellä radalla kanin kanssa kaksin! Taukoilu kisoista tulee todennäköisesti vielä jatkumaan, sillä ei ole mitään varmuutta kisaako meidän tiimimme enää tänä vuonna Suomessa. Ensivuonna todennäköisesti paremmin, ainakin alkuvuodesta. Kesästä ja sen tuomasta virustilanteesta kun ei taas tiedä yhtään.

 

Tiistaina olin jo seiskan jälkeen aamulla takaisin Norjassa ja nyt viimeiset päivät palailtu takaisin rutiineihin täällä suunnilla. Viimeisen kahden päivän aikana olen myös ahkeroinut kuvien parissa ja ilokseni voin todeta, että paljoa niitä ei enää rästissä ole! 
Alussa olevat kuvat, aina peltokuviin asti on otettu elokuussa juuri ennen kotoota lähtöä. Sen jälkeen olevat kuvat nappasin viime viikolla, kun vierailin Suomessa. 
Oli todella nastaa käydä kotona ja moikkaamassa kaiken tiimellyksen ohessa kaneja. Nuoret ovat kasvaneet aivan hurjasti ja sitä myös vaaka näytti, kun kaikki kanit pitkästä aikaan punnitsin. Hirmu hyvätapausia ja nätisti käyttäytyviä, noista kasvaa varmasti upeita kaneja vielä! Vanhempian kanien kanssa tuli myös jutusteltua ja oltua. Stigi papa valitettavasti on laihtunut hieman taas lisää, mutta ohjeistin kotiväkeä nyt aloittamaan kunnon kuntokuurin sen kanssa. Tilanne kun ei ole vielä paha, mutta nyt viimeistään olisi painoa ja massaa saatava takaisin. Toinen ja ikävämpi juttu vanhusosastolta on Wini. Joku ehkä muista, kun kesällä kerroin sen mahasta löytyneestä kasvaimesta. Tilannehan oli silloin se, että kanin voi lopettaa heti tai antaa elää siihen saakka, että kasvain alkaa oikeasti häiritesämään. No, viime viikolla näin viitteitä siihen suuntaan, että pian on aika sanoa Winille hyvästit. Tästä asiasta ohjeistin myös kotiväkeä, jos Wini menee ennen paluutani siihen kuntoon, ettei sen elämä ole enää elämisen arvoista, se tulee lopettaa. Aika näyttää miten käy, jaksaako Wini siihen saakka kun palaan vai onko se ensimmäinen lemmikkikanini, joka kuolee niin, etten ole paikalla.
Jätetään ikävät aiheet kuitenkin tähän ja palaillaan positiivisempiin, eli kuviiin. Olkaa hyvät!


Lavella's Lost Wind "Milan"





Lavella's Star Gianfar "Gia"




 Lavella's Blackthron City "Björn"



Silverados Major Free "Freya"


Mountain Magic "Ada"


Lavella's The Dragon's Daughter "Vitani"





 (Lavella's) CH Voodoo Queen "Mei"




 Lavella's Snowpoint Town "Tattis"






(Lavella's) Unidentified Flying Object "Sintya/Amtzu"


 Lavella's Windfall Winy "Wini"




 Silverados Major Free "Freya"






7 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Toivottavasti Wini pysyy vielä pitkään mahdollisimman hyvässä kunnossa:)

    VastaaPoista
  2. Minkälaisia muutoksia olet muuten tehnyt vanhusten ruokintaan just ton massan ylläpitoon tai tarvittaessa nostoon? Mun kohta 9v tarvis kanssa jonkin sortin päivityksen ruokiin, kun on ehkä alkanut nyt laihtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan siis vrt normiruokamäärät/tilanne.

      Poista
    2. Riippuu ihan mistä laihtuminen johtuu. Yleinsä laihtuminen johtuu siitä, ettei elimistö enää pelitä ja silloin ei enää voi tehdä oikein mitään.

      Tärkein kuitenkin vanhan kanin ruokinnassa on se, että kani syö paljon heinää. Heinää on hyvä mennä enemmän kuin tarpeeksi ja koko ajan. Jos laihtuminen on liian vähästä ruuasta johtuvaa, voi silloin lisätä ja monipuolistaa ruokavaliota. Tuoreita on aina hyvä antaa pelletin ohessa.

      Stig papan kohdalla ongelma on, ettei se voi syödä enää rutiinilla, millä se on syönyt viimeiset 8v, joka päivä, vuodesta toiseen. Tämä muutos rutiiniin on yksin jo paha, mutta myös peristeisten pellettien pois jättäminen ja muun jäniksen hengitysteihin herkästi jäävän välttäminen.
      Stigin ruokintaa tehostetaan kolmeen kertaan päivässä ja sen syömisen valvomiseen käytetään enemmän aikaa. Jos jotain jää kurkkuun, on joku aina valmiina rykäisemässä sen pois. Todennäköisesti kani olisi jouduttu jo lopettamaan, ellei se söisi niin paljon heinää päivässä ja pysyisi sen voimin todella hyvänä. Valitettavasti se kuitenkaan ei yksin riitä ison kanin kunnon ylläpitämiseen. Nyt seurataan saadaanko massa takaisin tehostuskuurilla, jotta kanilla on mahdollisuus elää vielä. Tosin lopulta tulee aina se joku, joka sitten varmasti vie ja sille ei voi sitten mitään.

      Poista
    3. Heinää kyllä menee edelleen ihan samaa tahtia kuin ennenkin. Onneksi on aina ollut hyvä syömään sitä. Mietin että kuinka paljon uskaltaa pellettimääriä ja tuoreruokamääriä nostaa... Pikkuhiljaa olen jo hieman nostanutkin. Tai olisiko joku muu pellettimerkki parempi vanhalle, nyt syö siis Genesis alfafaa. Pienellä pellettimäärällä ollaan tähän asti menty ja on hyvin sillä ja tuoreella pärjännytkin. On saanut yhden vähän reilun ruokalusikallisen/ päivä aiemmin, nyt noin puolitoista. Mutta että uskaltaisiko vielä nostaa, tai olisko esim kaura hyvä lisä... Kyseessä siis pieni kääpiöluppa, noin 1,6kg. Nyt en ole kyllä hetkeen punninnut. Voisi kyllä olla paikallaan se. Jos sulla on jotain näkemystä tai vinkkiä pellettiasiaan/määriin tms niin otetaan innolla vastaan.

      Niin joo Stig papilla oli tuo ongelma. En muistanut alkuun, mutta nyt heti soitteli kelloja. Varmasti hankala homma. Toivotaan että

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni