lauantai 17. joulukuuta 2016

Jänö Aragon!

Nyt esittelyssä Aragon! Hän on 1,5v belgianjänisuros, joka on alkujaan Norjasta. Aragon tulee asumaan luonani kuukauden tai pari, jonka aikana häneltä olisi tarkoitus saada jälkikasvua Freya neidin kanssa. 
Freyan ja Benkun yhdistelmä ei tosiaan toiminut. Aluksi Freya ei tullut millään kantavaksi ja lopulta kun tuli, niin syntyi vain alikehittynyt kuollut poikanen. Tämä harmittaa muo, mutta on se vain nyt ymmärrettävä, että Benkulta ei eläviä jälkeläisiä edelleenkään saada. Niin unelmien belgianjänis kuin hän onkaan!

Suomesta löytyy kohtuu mukavasti belgianjäniksiä, mutta lähinnä pohjoisen versioita. 
Otin Aragonin omistajaan jokin aika sitten yhteyttä ja kyselin löytyisikö häneltä belgianjänisurosta astutuslainaan. Kriteereinä itse kanilla hyvä luonne ja suvun puolesta myös. Hieman tosiaan jännitti mitä saan, mutta luotin, että kasvattaja tietää mitä minulle antaa. Ja niinhän hän tiesikin.
Aragon on luonteeltaan todella ystävällinen ja ihmisläheinen. En tiedä onko tämä poju paljoa ulkoillut, mutta minun kanssa hän on nyt ainakin saanut olla paljon pihalla. Vapaana olen myös muutaman kerran häntä pitänyt ja alusta saakka poitsu on tullut omatoimisesti luokse. Tältä urokselta löytyy positiivista asennetta, ihanaa energiaa ja suloisia iloloikka ralleja!
Olen tyytyväinen. Uskon tämän yhdistelmän toimivan, vaikka Aragon ei ole omalla tavallaan lähes lainkaan samallainen kuin Benkku. Aragon on hieno pohjoismainen belgianjänis. Hyvä koko löytyy jo Freyalta ja ei sen kropan oikeasti tarvitse olla mikään metrin mittainen. Tärkein, että linjoihin saisi nyt aavistuksen pidempää ja solakampaa kroppaa. Luppien ja niiden risteytysten käytön jälkeen tuntuu, että kasvateilla kropat paljon lyhentyneet ja koko aavistuksen pienentynyt. Nyt siis hyväaika tuoda jänisverta kehiin! 

Reipasta poikastaukoa on tullut nyt vietettyä ja samalla tietysti kasvatuksen parista, mutta josko tämän puolenvuoden tauon päättäisi ja lykkisi kasvatusta taas etiäppäin! Loppuvuodella toiveena oli neljä poikuetta, mutta saammekin näillä näkymin tälle vuodelle enää kaksi poikuetta. Ensimmäinen pitäisi syntyä aivan näinä päivinä Tattikselle ja toisen ensi viikon loppupuolella sijoituskotiin Ravalle. 
Doris jäi tosiaan harmillisesti tyhjäksi, mutta tänään aloitin uudelleen astutuksen. Freyan kanssa käydään vielä huomenna kisaamassa ja sitten hän pääsee tapaamaan Aragonia! Nämä kaksi poikuetta syntyvät tammikuun puolenvälin tienoilla, jos nyt siis tärppäävät tällä kertaa. 

Keväälle on tarkoitus syntyä vielä muutama poikue, joista tulen päivittelemään myöhemmin. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin saadaan taas mukavan pitkä ja aikaisin alkava kesätauko. Jännä nähdä millaisia nuoria tällä kertaa saadaan!








2 kommenttia:

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni