Kuvia ja video Tattis lapsukaisista!

maanantai 30. tammikuuta 2017
Täältä suunnilta ei ole nyt melkein viikkoon kuulunut mitään, mutta elossa ja menossa mukana ollaan! Olen jälleen ollut töissä ja työt tulee nyt aika hyvin jatkumaan koko kevään, mikä on tosi hyvä juttu. Tarkoitus olisi syksyllä sijoittaa vihdoin rahaa omaan autoon ja lisäksi kovin haikailen taas koulunpenkille, tähtäimessä olisi maksullinen opisto. Näillä suunnitelmilla työtä saakin nyt tovin painaa menemään.

Tää on tää klassinen mikä tulee taas, mutta mulla piti olla viime viikolla vain kaksi päivää töitä, loput vapaata ja sitten työputken alku. Influenssa kuitenkin piinaa täällä ja siksi mun vapaat vaihtu sijaistamiseen. Näin ollen koitin sinä yhtenä vapaana sitten toteuttaa kaiken mahdollisen. Ja juu, blogin ulkoasua en tähän saumaan edes yrittänyt saada valmiiksi, harmitaa kyllä hieman. 

Lauantaina toin lapsoset visiitille sisälle, kun ulkona niin liukas. Samalla nappasin videoita ja kuvia. Tattiksen jälkikasvu tulee tosiaan tällä viikolla jo 6 viikon ikään ja oikein hirvittää mitä vauhtia aika juoksee! Nuo ovat niin reippaita, eikä tunnu pelkäävän mitään ja se näkyy lopussa olevasta videosta hyvin!
Doriksen lapset koitan kuvata myös vielä tällä viikolla, ne ovat avanneet silmänsä ja hieman kurkitaan jo pesästä kopin puolelle.

Ravan sijoituskodista kuului myös tänään sellaista, että leidi vaikuttaisi olevan kantavana ja ensi viikolle toivotaankin nyt sitä onnistunutta poikuetta! Vitani vaikuttaisi nopealla tunnustelulla myös kantavalta, eli hänelle jännitetään myös lapsukaisia. Lisäksi Freya teki nyt ihan täydelliset Efyt! Muistatteko miten Efyn kanssa melkein pari vuotta sitten kävi? Astutin kyseist jänistä melkein vuoden ja yhden kuolleen poikueen sain. Kun olin jo luovuttanut, niin viimeisestä astutuksesta pupu tuli kantavaksi ja sai onnistuneen poikueen. Freyalla on samaan tapaan pohjalla mun luona syntynyt vain epäonnistunut poikue ja Saga astutti viimeisen kerran Freyan uuden vuoden jälkeen. Päätettiin, ettei enää yritetä. Noh, neitihän on nyt sitten tullut onnistuneesti kantavaksi ja oikein iloinen määrä tällä kertaa poikasia. Aikemmin määrät ovat olleet pieniä ja tämä voi olla syynä poikasten kuolemaan. Jos useampi poikanen antaisi mahdollisuuden, että edes pari jäisi henkiin? Harmillinen vain, ettei astutus päivä ole ylhäällä, mutta poikasten koon perusteella veikataan ensi viikkoa lasketuksi.

Lisäksi tänään olin ahkera ja laitoin aluille viimeiset kevään poikueet. Björn x Tami poikue mulla onkin kotisivuilla lukenut, mutta esittely vielä yhdistelmästä uupuu. Toinen poikue on esteille suunnattu, mutta myös omalla tavalla bjänisristeytys valkokorvapoikue. Eikö kuulostakkin aika mielenkiintoiselta? Sitä se on ja jälleen yksi poikue, mitä en malta odottaa. 

Toivottavasti nyt syntyviin poikueisiin tulee tasaisesti poikasia. Tilaa olen kanilaan raivannut ja melkein puolet kopeista vapaana, ihan siksi, että poikueet tulee tosiaan nyt yhdessä sumassa. Eikä tasiaisesti syksystä-kevääseen mitä normaalisti.

Lavella's Africa, uros


Lavella's America, naaras


Lavella's Antarctica, naaras

11 kommenttia:

  1. Africa on todella kaunis! Vitsi haluisin tollasen ihmeessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, muo ovat kyllä hurjan symppiksiä kaikki :3

      Poista
  2. Tiinehtyvätkö kanit yleensä miten helposti? Ovatko nuo syntyessään jo kuolleet poikueet miten yleisiä? Vai onko jotkut kanit vain sellaisia että ne tiinehtyvät huonommin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kani tulee kantavaksi todella helposti ja hetkessä. Esimerkiksi mulla lähes kaikki tulevat kantavaksi ensimmäisellä astutuskerralla. Mutta sitten on näitä yksittäisiä silloin tällöin jotka tulevat kantavaksi vasta toisella. Lähes aina se tyhjäksi jääminen johtuu talvi ajasta, jollon naaraat tiinehtyy huonommin.
      Tosin nytten kun mietin, niin jänikset ja niiden risteytykset ovat välillä haastavia. Siitä onkin tullut useasti vitsailtua, että tovin saa aina jäniksiä astuttaa ja jos tulee kantavaksi, niin sitten vähintään poikaset syntyy kuolleina.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :)

      Poista
  3. Voiko Ravan ja Simban tulevasta poikueesta varata vielä poikasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en uskalla enää ottaa Ravan tai edes Vitanin poikueesta kyselyitä vastaan. Kaikki riippuu nyt ihan saadaanko poikasia ja kuinka paljon. Jos kumpikin saa isot poikueet, niistä voi mahdollisesti liietä vielä, mutta se jää tosiaan nähtäväksi.
      Viimeisinä väripoikueina näiden poikueiden poikaset ovat haluttuja.

      Poista
  4. Ihaniaihania pikkuisia♡ Kanikuumeessa katselen, kun oma kani kuoli tossa syksyllä...

    Kysyisin ihan mielenkiinnosta, mitä mieltä olet tuoreheinän korvaamisesta heinäpelletillä/-briketillä? (Tutullani tulee pölyävästä heinästä allergiaoireita ja haluaisi kanin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Tarkoitatko tuoreheinällä myös kuivaheinää vai ihan tuore tuoretta? Tosiaan kuituja kani saa myös pelletistä, mutta ainoa ja oikeastaan hyvin tärkeäkin mikä uupuu on se, ettei pelletti kuluta takahampaita. Heinähän on kuin hiomapaperi ja se on tärkein takahampaiden kuluttaja. Ehkäisee myös hammaspiikit lähes täysin. Ei ole kanille kovinkaan luonnollista mussuttaa vain pellettiä.

      Poista
  5. Nää pupulapsien sekoiluvideot on ihan parhaita! Miten pitkään sulla menee ajallisesti kuvatesa tollanen? Noin kahden minuutin pätkähän tuo on, mutta saadaksesi noin paljon pomppumateriaalia niin pitääkö lattialla hengailla kuinka pitkä tovi? Antarcticalla on ihanat korvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koskaan katso aikaa kuinka kauan olen ja teen kanien kanssa. Ne ovat hetkiä, jolloin kiire haudataan ja vain ollaan. Meinasin jo sanoa, etten tiedä kauan käytin poikasten kuvaamiseen, mutta senhän näkee video tiedostoista. Ensimmäisen ja viimeisen klipin väli on tunti ja siihen tietysti lisäksi kaikki se aika mitä en käyttänyt kuvaamiseen.
      Pyrin tekemään aika tiiviitä videoita, sillä harva jaksaa katsoa pitkiä pätkiä. Muistaakseni leikaamattomina videot taisivat olla yhteensä n. 30min(?).

      Poista