torstai 12. tammikuuta 2017

Paljon lunta ja talviriehaa!

Mulla alkaa olla ihan viimeiset päivät käsillä täällä Norjassa. Lauantaina olisi vielä tarkoitus suunnata Osloon kaninäyttelyihin ja sunnuntaille odottaakin jo lento takaisin Suomeen. Ollut jälleen hurjan hauskaa! Vaikka loma täällä ei ole vielä päättynyt, niin odottaa jo oikein sitä seuraavaa kertaa!

Viimeinen viikko on ollut hurjan liukas, eikä ulkona ole voinut oikein liikkua ilman nastoilla varustettuja kenkiä. Noh, eilen sitten alkoi pyryttämään ja aamuksi oli tullut useampi kymmenen senttiä lunta! Tälle päivälle oli vielä luvattu hyvää säätä, eli se tiesi kunnon ulkoilupäivää! 
Ulkoilin ja nappasin ensin kuvia kahdesta pieni saksanlupasta, 4 kuukauden ikäisestä Tepistä ja sen 8 kuukauden ikäisestä puoliveljestä Aurelista. Tuo rotu on mulle aivan uusi tuttavuus, mutta tykästyin kyllä heti kun kesällä näihin pääsin ensimmäisen kerran käsiksi. Pieni saksanluppa on kääpiölupan ja ranskanlupan välimuoto, kooltaan kuin luonteeltaankin. Todella aktiivisia, reippaita ja hurjan kilttejä. Oikein passeli rotu ihmiselle, joka arpoo kääpiölupan ja ranskanlupan välillä.
Näiden nuorten jälkeen otin ulkoilemaan Tompan, joka on 5 vuotias kääpiöjänis uros. Todella mainio tapaus tuokin ja niin älyttömän kesy pikku jänis!

Lopuksi ulkoilemaan pääsi mun pojat Zed, Vilke ja Dane. Tällä kertaa uskalsin myös pitää Danea ja Vilkeä vapaana. Ulkoilu ja lopuksi kiinniotto sujuikin näiltä kahdelta todella hyvin, kun ympäristö alkaa olla sen verran tuttu. 

Kaneilla oli kyllä hurjan hauskaa, samoin minulla niitä seuratessa!

"Tepi"

















"Aurel"















"Tomppa"
















Lavella's Löppeli hölö hölö Zed "Zed"















Salta Ravinen "Vilke"

















Lavella's Sounds like thunder "Dane"


















Koirat tykkäsivät kovasti, kun jäinen maa oli vaihtunut lumeen!


2 kommenttia:

  1. Ompa ihania noi saksanlupat, melkosen muhkeita :D Osaatko sanoa löytyykö suomesta näitä ollenkaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Veikkaan, että aika harvassa ovat. Muistan, että 2011 niitä jollekkin Suomeen tuli, mutta onko enää kellään se on toinen juttu.
      Norjasta varmasti saa, eli jos kiinnostus kasvaa niin on vaikka yhteydessä ihan minuun. :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni