maanantai 2. tammikuuta 2017

Tervetuloa vuosi 2017!


Welcome New Year 2017!

Hetkessä on taas yksi mielenkiintoinen vuosi takana! 2016 oli täynä uutta ja ihmeellistä. 
Kanien parissa vuosi alkoi hyvinkin normaalisti, mutta kesää kohti mentäessä saatiin Suomeen täysin uusi vieras, nimittäin RVHD2-virus. Tämä virus rajoittui onneksi vain yhdelle alueelle, eli pääkaupunkiseudulle. Ripeällä kilpailutauon asettamisella estettiin viruksen leviämien harrastajapiireihin ja sitä kautta eripuolille Suomea. Koko kesä vietettiin siispä poikkeuksellisesti täysin lomaillessa, mutta samalla nuoret jäivä ilman kilpailunäyttöä. Syksyllä kilpailut palasivat, useampi kilpailija jättäytyi kuitenkin kotiin, riskit ovat liian suuret. Nämä riskit pitäisi saada minimoitua ja mahdollistettua kilpaileminen kaikille erilähtökohdista tuleville. Tässä onkin yksi ratkaistava asia tälle vuodelle.
Tein myös itse pidemmän matkan Norjaa, jossa vietin lopulta kolme kuukautta. Mukaan matkalle lähti kolme kisakania, joilla aloitettiin kilpaileminen Norjassa.
Kanilaan syntyi mitä ihanimpia kasvatteja jälleen tänä vuonna, mutta vastapainoksi täytyi myös jättää hyvästejä. Kaksi vanhempaa ja pitkäaikaisinta kaniystävää saatettiin vihreille niityille, jolloin lemmikkikani määräni väheni jälleen kahdella rakkaalla kanilla. Tällä hetkellä lemmikkikaneja löytyy siis kymmenen, joista alle neljä vuotiaita vain kolme. Tulevina vuosina, emme tule siis pääsemään helpolla, hyvästejä tullaan valitettavasti sanomaan vielä monet. Tästä vain huomaa, että aika tosiaan etenee hurjalla vauhdilla! Pitää pysyä ajassa mukana, nauttia kaikista onnellisista hetkistä, eikä jäädä vain paikoilleen.
Vuodesta 2016 selvittiin ja jälleen ollaan taas aavistuksen viisaampia tätä uutta vuotta varten!



Hieman vuodesta 2016:

Estekilpailut
• Yhdistys järjesti 52 kilpailua, joista vain 17 kilpailussa kävi kanilamme kaneja kilpailemassa, joko
minun, Sagan tai jonkun toisen ohjaamana. Kilpailemattomuuteen syynä RVHD2-virus Helsingissä ja sen myötä riskit sekakilpailemisessa.
• Ainoat eliitti luokkiin klassautumiset tapahtui korkeudessa ja pituudessa. 
• Milan hyppäsi 210cm SM kilpailuissa ja sijoittui samalla toiseksi!
• Elo-marraskuu välisen ajan vierailin Norjassa, liittyin paikalliseen esteyhdistykeen ja kilpailin kanieni kanssa ulkomailla.

Poikueet, kasvatus ja kanila
- Poikueita syntyi yhteensä 7.
- Poikasia syntyi yhteensä 38, joista hengissä ensimmäisen viikon jälkeen 31.
- Poikasia syntyi kuolleina tai kuoli muutaman päivän iässä 7.
- Syntyi 24 naarasta ja 14 urosta.
- Estepoikueita 6
- Väripoikueita 1

• Kanilan rakentui neljä uutta asumusta!
• Kanilasta pois muutti yli 3kk vanhoja kaneja 5.
• Kanilaan muutti kaksi kani Ruotsista.



Tuleva vuosi 2017...

Kanila
• Tälle vuodelle toiveissa vanhojen koppien kunnostusta ja maalausta.
• Lemmikaneja ja kasvatuksessa olevia kaneja elää tällä hetkellä kanilassa yhteensä 20. Lisäksi Norjassa asuu kolme kaniani.

• Vanhemmista lemmikkikaneista:
- keväällä Stig 9v.!
- keväällä ja kesällä Mei, Ada, Donfero ja Sintya 6v.!
- loppuvuodesta Ra 5v.!

Poikueet
• Väriprojekti on venynyt ja venynyt, mutta tulevana vuonna tulee syntymään viimeinen/viimeiset projektin poikueet.
• Tänäkin vuonna estekasvatuksessa ylläpidetään samoja perjaatteita kuin kaikkina muinakin vuosina. Pienenä lisänä linjoihin pyritään saamaan hieman jänismäisyyttä.
• Ei kotiin jääville poikasille toiveissa hyviä lemmikki ja kilpailemisesta kiinnostuneita koteja.
• Jälleen toiveissa kuulla mahdollisimman paljon kasvattien kuulumisia.

Estekilpailut
• Toivottavasti yhdistys saa yhteistuumin keksittyä ratkaisun virustilanteeseen, jottei kilpailuita tarvitsisi jäädyttää huonoina aikoina koko Suomesta. Toivoen kuitenkin, että huomioidaan suuret riskit viruksen leviämiseen sekakilpailemisessa.
• Tavoitteena nuorten kanien kanssa aktiivista kilpailemista, jos suhteellisen riskitön kilpaileminen kotialueilla on mahdollista.
• Tietysti hyvää menestystä ihan jokaiselle suomalaiselle estekanille.
• Vaikka hallitukseen täksi vuodeksi ei tullut haettua, mukana yhdistystoiminnassa ja sen kehittämisessä varmasti tullaan olemaan.
• Kasvattaja suhteiden yläpitäminen muihin Pohjoismaihin ja kilpailemisen jatkaminen Norjassa.


Positiivisella mielellä lähdetään tulevalle vuodelle. Estepuolella käydään omia suuria muutoksia, kun toimintaa halutaan laajentaa, löytää lisää uusia harrastajia eripuolilta Suomea, mutta siinä ohessa pitää yhdessä kamppailla uusia kanien tartuntatauteja vastaan. Pidetään kuitenkin mieli positiivisena ja usko lujana, että kaikkeen löydetään se oikea ja toimiva ratkaisu!

Haluan nostaa vielä vuodelta 2016 esille yhden hyvin menestyneen kanilassa asuvan kasvattini:

Lavella's Loki

Vaikka kilpailuvuosi oli hieman suppea meidän porukalta, Loki loisti lähes jokaisessa kilpailussaan! Vähällä kilpailemisella se pääsi molempiin keskivaikeisiin ja yhden klassauksen päähän vaikeasta suorasta! Loki kilpaili kahdessa korkeudessa, saaden molemmilla kerroilla klassaukset. Ensimmäisessä pituushypyssä Loki hyppäsi 170cm.
- Kilpailupäiviä Lokille kertyi yhteensä: 10
- Joista 8:ssa se keräsi yhden tai useamman klassauksen.

Tämä on yksi nuorista kaneistani, jonka kanssa innolla odotetaan tämän vuoden kisaratoja!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni