God påske til dere alle!

torstai 13. huhtikuuta 2017
Kohta olemme lähdössä Doriksen kanssa kohti Ruotsia. Rakas kanineitini jää sinne ja minä jatkan matkaani Norjaan. Mulla on vielä pakkaaminen ja oikeastaan kaikki hieman kesken, mutta haluan toteuttaa nyt kuitenkin tämän postauksen ennen lähtöäni. En ota matkalleni mukaan läppäriä tai oikeastaan mitään, kameraa ja vaatteita kummallisempaa. Postausta tulemme siis saamaan seuraavan kerran ensi viikolla, kun olen jälleen Suomessa.

Alku viikosta otin lupailemani videon Sammyn poikasista. Lapsukaiset pääsivät toviksi käymään sisällä ja voi sitä riemun määrää! Todella rohkeita ja hienoja lapsukaisia! En näistä poikasista lähtenyt ottamaan kasvukuvia, eli nyt tulee tosiaan heistä yksin tuo video.
Freyan ja Vitanin poikasista otin hyvin perinteiset kasvukuvat pöydällä. Nappasin todella paljon ihania kuvia kaikista, mutta koska nyt aika on niin kortilla julkaisen jokaisesta vain yhden kuvan.

Paremmin postausta ja iloisia pääsiäispupu uutisia saadaan ensi viikolla. Viettäkää ihana pääsiäinen, iloista pääsiäistä aivan kaikille!

Freyan poikaset


Rose & Roole
Tamara & Reetu
Taila & Tegan


Vitanin poikaset

Lunar & Sasa
Silvi & Kuuta



5 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäistä Maija ja Saga! :)

    VastaaPoista
  2. Sopiiko kani opiskelijalle lemmikiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja ei. Riippuu niin paljon ihmisestä ja siitä kuinka kykenevä on sitoutumaan johonkin. Elämäntilanteita ja ihmisiä on paljon erilaisia, eli ei voi suoraan sanoa voiko opiskelijalle sopia lemmikkikani. Voin ottaa esimerkiksi itseni sillä olen opiskelija ja työssä käyvä, omistanut ja kasvattanut kaneja pidemmän aikaa. Elämäntilanteeni ja asennoitumiseni on antanut hyvät mahdollisuudet eläinten pitoon. Ei voida kuitenkaan sanoa, että suoraan joku toinen minun asemassani olisi kykenevä samaan.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :)

      Poista