tiistai 23. toukokuuta 2017

Uusikaupunki 20.5!

Lauantaina käytiin meidän porukalla kilpailemassa Uudessakaupungissa Minifarmi messuilla. Koska viimeinen vuosi on ollut todella hiljaiseloa ja lähinnä pienissä lähikisoissa käyntiä, oli nämä kisat todella odotetut! Kilpailupaikalle matkaa meiltä oli lähes parituntia, mutta kyllä kaikki matkaaminen oli sen arvoista. Kilpailupäivä oli 10/10, se sisälsi mm. erinomaisen sään, mukavan kisaporukan, isomman tapahtuman henkeä ja tietysti päätähtemme, eli upeat kanit! 

Jälleen totean, että meillä Suomessa on todella hienoja estekaneja. Jokainen kilpailussa mukana ollut kani hyppi hienosti tasonsa mukaan ja tietysti yleisölle riitti ihailtavaa!
Minulta mukana oli Milan, Gia, Ra, Loki, Freya ja Fereno. Pahoittelen nyt jo heti alkuun, mutta en tarkkaan muista millä virhepisteillä kanini menivät. Suoritukset olivat jokaiselta kuitenkin hienot!

Milan, Gia ja Ra hyppäsivät eliitti suoralla. Ra oli pitkästä aikaa mukana kisaamassa ja hän olikin todella innoissaan hyppäämässä taas tauon jäljiltä. Jos nyt oikein muistan, taisi hän mennä molemmat kierrokset 2-3 virheellä ja nämäkin virheet tulivat lähinnä pienemmistä esteistä. Korkeudessa Ra hyppäsi 75cm asti. Gia hyppäsi kenties omista kaneistani kaikkein sujuvimmat radat. Hän siis vain meni, tasaisesti ja nätisti. Virheitä tuli mielestäni kummallakin 2 ja ne myös ihan simppeleiltä esteiltä. Milan oli alkuun todella hämillään ihmismäärästä ja siksi ensimmäinen kierros mentiin ohjauksen puolesta vähän takkuillen 4 virheellä(kaksi virhettä pudotuksista ja kaksi korjauksista). Toinen kierros mentiin hyvin, hyvin mallikkaasti 2(?) virheellä ja kauniilla isoilla hypyillä!

Loki kilpaili vaikeassa suorassa. Ensimmäinen kierros oli hämmentävä. Kentänreunalla lämpässä hyppääminen meni kuin vettä vain, mutta yleisön eteen tultaessa iski pupupöksyyn = vauhtii uupui = hypyt jäi pieniksi. Toinen kierros jännitti minua todella paljon, mutta onneksi ihan turhaan. Kun kertaalleen Loki oli nähnyt, ettei yleisö ole niin pelottava, hän hyppäsi sujuvasti yhdellä virheellä saaden toisen klassauksensa! Maltan tuskin odottaa, että saamme kerättyä viimeiset klassit eliittiä varten! Korkeudessa Loki hyppäsi 65cm(?) asti.

Keskivaikeassa hyppäsi nuori Fereno tyttönen ja mammalomalta radoille palannut Freya. Ferenon suoritus oli hyvin nuoren kanin suoritus. Ja hyvin ymmärrettävästä syystä, hän ei ole koskaan ollut tilanteessa jossa paljon ihmisiä, mutta myös runsaasti vieraita ääniä ja muita eläimiä esim. vieressä näytöstä pitäneet hevoset. Suoritus ei ollut kuitenkaan huono, hienoja hyppyjä mahtui rataan ja rohkeaa asennetta löytyi kyllä! Fereno hyppäsi ensimmäistä kertaa korkeutta 60cm ja sai ensimmäisen klassauksen siitä. Freya otti todella lungisti kisat ja sellainenhan hän on luonteeltaan; mikään ei oikein hetkauta. Rauhallinen ja tasainen meno radalla oli mukavaa, mutta hieman lisää sporttisuutta oltaisiin tarvittu. Noh, ehkä sitten kun "raskauskilot" on karistettu pois. Paremmalta kierrokselta Freyan tulos oli 2 virhettä, eli klassaus oli kyllä hyvin lähellä!

Lavella's Lost wind "Milan"






 Lavella's GT CH November "Ra"

 Lavella's Star Gianfar "Gia"



 Lavella's Loki "Loki"



 Silverados Major Free "Freya"


 Lavella's Äly ämpäriin Frede "Fereno"


1 kommenttia:

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni