keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kysy, niin minä vastaan!

Olen jo hetken aikaan haudutellut mielessäni hieman erilaisemman kysymys ja vastaus -postauksen tekoa. Yleinsä kun olen pitänyt kysymyspostauksia, kysymykset ovat painottuneet hyvin paljon minun kanieni ympärille. Tällä kertaa haluan tarjota apua ja antaa vastauksia sellaisiin asioihin mikä sinua pohdituttaa esimerkiksi omien kanienpidossa, niiden käytöksessä, hoidossa, tai kysymys voi olla laajemmin kanimaailmasta. Kysymykset voivat olla lyhkäisiä tai pidempiä, tarvittaessa pienillä taustatiedoilla. Pyrin vastaamaan kaikkiin kysymyksiin niin, että kysyjä saa mahdollisimman kattavan vastauksen.

Kysyä voit tämän postauksen alle, omalla nimellä tai halutessasi myös anonyyminä. Kysymyksiä voi laittaa myös halutessaan tulemaan sähköpostitse: maija.suni@hotmail.com

Kysymyksiä on aikaa esittää 28.1 asti.


10 kommenttia:

  1. Mitä tehdä, jos ennen asui kolme kania keskenään, ilman riitoja. Mutta yhtäkkiä toinen neideistä alkoi murisemaan ruokkivalle kädelle, muille kaneille ja alkoi jahtaamaan toisia niin että häkkikin heilui.

    VastaaPoista
  2. Mitä omistajan täytyy tietää/osata ennen poikueen teettämistä? Mitä kannattaa hakea vanhemmista, jos haluaisi estepainottaisen poikueen?

    VastaaPoista
  3. Miten tunnistat mikä poikanen tai aikuinen on hyvä esteille? En tiedä oletko jo tehny postausta miten esteharrastusta kannattaa aloittaa mutta kattava sekä idioottivarma selitys olisi kiva :D
    Miten kannattaa opettaa luoksetulo?
    Onko ihmisläheisyys kanin luonteesta riippuvainen vai voiko sitä opettaa/kehittää?
    Onko jotain keinoa opettaa kani siihen ettei esim. kalusteiden jalkoja tai muuta kiellettyä saisi jyrsiä? Vaatiko vain enemmän sallittua jyrsimistä?

    VastaaPoista
  4. Onko mielestäsi kääpiökanille hyvä häkkikoko 175cmx80cm ? + siis saa myös olla vapaana.

    VastaaPoista
  5. Mitä tehdä jos kani hyppii innoissaan esteitä kun sattuu olemaan paikalla mutta sitä on vaikea saada paikalle kun on niin vaikea nostettava ja jos väkisin vie paikalle niin lähtee heti pois?

    VastaaPoista
  6. Minulla on yksi leikkaamaton uros kani, ja mietin mitä minun pitäisi tehdä. Haluaisin toisenkin kanin mutta sitten uroskanini on leikattava. Onko kani yhtä innokas esteillä myös leikkaamisen jälkeen? Muuttuuko luonne paljon?

    VastaaPoista
  7. Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kuink usein ruokit kanit päivässä ja kuinka paljon ruokaa annat heinän lisäksi?
    Pidätkö kaneja vapaana poikasesta asti, vai kuinka ne ei karkaa kun päästää irti?

    VastaaPoista
  8. Millainen kani on lemmikkinä verrattuna koiraan tai kissaan? Miten se eroaa niistä sosiaalisuudessa, ihmisen seuran tarpeessa ja hoito toimenpiteissä? Miten hyvin kanit oppivat käyttämään vessalaatikkoa? Milloin keskikokoinen kani on täysin aikuinen ja milloin se alkaa olemaan vanhus?

    VastaaPoista
  9. Mitä eroja luonteessa on uros ja naaras kanilla, oppivatko jommatkummat helpommin sisäsiistiksi? Miksi lopetat värikasvatus projektisi? Mikä kanirotu on sellainen mitä et itse haluaisi koskaan omistaa ja miksi ja mikä kanirotu on sellainen minkä haluaisin omistaa ja miksi?

    VastaaPoista
  10. Minulla on 2 kania.Toinen on naaras nimeltään Jessica ja toinen kastroitu uros Easton. Ne on asuneet vierekkäisissä aitauksissa jo monta viikkoa. Ne syövät yhdessä, nuolevat toisiaan siis ovat kavereita. Kumminkin kun ne pääsevät yhteen ne alkavat tapella. Jessica pelkää tilannetta, Easton hyökkää sen kimppuun. Miten niitä pitäisi totuttaa ja kuinka usein. Meinaan, siksi että Jessica pelkää sitä tilannetta. Ettei sitä stressaa liikaa.

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni