lauantai 10. maaliskuuta 2018

Yhteistyöpoikue Melli x Maukka!

Täältä blogista onkin jo vähän saanut lukea tästä Melin ja Maukan poikueesta, mutta tuodaan se nyt ihan kunnolla esille. 
Kyseessä on tosiaan yhteistyöpoikue, jossa olen kasvattajana mukana. Maukka syntyi viime keväänä sijoituskodissa Suvin luona. Vuoden aikana Maukasta on kasvanut hurjan komea ja hyvä luonteinen uros kani. En ollenkaan ihmettele, että tuollaisen kanin kohdalla alkaa miettimään mitä jos sukua jatkaisi. Suvi oli minuun jo kesällä yhteydessä, jos Maukalle löytyisi sopiva naaras ja pistin asian korvan taakse. 
Kun syksy alkoi tulla ja kevään poikueita piti tosissaan alkaa miettiä, aloin myös työstämään tätä asiaa. Yhtenä päivänä muistin Jasminilla syntyneet rex-turkkiset. Yhden niistä hän oli sijoittanut Saaralle, jolla jo ennestään oli minulta myös kaneja. Näin laitoin Saaralle viestiä ja annoin hänen pohtia asiaa. Minun ja Suvin iloksi Saara lähti mukaan poikueen toteutukseen. Näin lähti aluilleen tämä yhteistyöpoikue.

Kanin tai minkä tahansa eläimen jälkikasvusta on aina todella suuri vastuu. Olen halunnut suosia näitä sijoitus-/yhteistyöpoikueita, sillä se antaa mahdollisuuden kokea kaninpoikaset. Mutta kuitenkin niin, että kasvattaja on mukana auttamassa ja tukemassa. Minusta on paljon parempi lähteä kokemaan kaninpoikaset niin, ettei tarvitse olla asian kanssa yksin. Kaninpoikaset ovat hurjan opettava kokemus, jo pelkästää astutus, synnytys ja kasvu. Asiaan kuitenkin liittyy myös paljon muuta mm. se elinikäinen vastuu poikasista ja sitten se haastavin, sopivien kotien löytäminen ei kotiin jääville poikasille. 

Yhtenä suurimpana tavoitteena sijoitus-/yhteistypoikueissa on jakaa omaa kanitietoisuutta, mutta myös opettaa vastuullista kanikasvatusta käytännön kautta. 

Tähän mennessä Mellin ja Maukan poikueen kanssa on mennyt hyvin mukavasti. Olen myös ollut todella iloinen siitä, että Saara kysyy aina jos on kysyttävää poikasiin liittyen. Vaikka jaan koko ajan ajankohtaisesti perustietoa, saattaa joskus jäädä jotain pientä mainitsematta. Siksi on hyvä, kun kysytään.

Poikaset tulivat tänään viikon ikään, eli ensimmäisestä viikosta on selvitty hienosti! Melli hoitaa hyvin poikasia ja muksut kasvavat tietysti kovaa vauhtia. Tänään sain myös ensimmäisiä kunnon kuvia ja voi juku siellä tosiaan on kasvamassa mitä hienointa porukkaa!
Silloin kun poikaset syntyivät sain heistä yhden kuvan, jota katsoessani olin aivan varma joukossa olevan ruskeaa, mutta nyt on pakko perua sanani. Tämän päiväisten kuvien pohjalta siellä ei kyllä ole ruskeaa. Yksi voi olla egerni, mutta muuten mustaa ja mustaa otteria + valkokorvaa ja viittakuviota. Lisäksi minua hämää vielä nuo kaikkein valkeimmat poikaset, sillä he olivat myös kovin vaaleita kuvioiltaan syntyessään, eli olisivatko he kuitenkin syvän sinisiä? Noh, tämä asia ratkeaa varmasti poikasten kasvaessa lisää! Yksi mikä on hyvin varmaa, rex-turkkia löytyy ja paljon!

Sukupuolia emme vielä tiedä ja niitä katsomme sitten kun käyn ensimmäisen kerran poikasia katsomassa. Eli muutama viikko vielä odotetaan poikasten kasvavan ja sitten pääsen katsomaan heitä.

Poikasten kasvua voi seurata myös Saaran instagramissa @jumpbunnies!

Postauksen kuvat Saara M.


musta valkokorva & musta/sininen kirjava
musta otter valkokorva & musta
musta/sininen kirjava & musta otter valkokorva
sininen/egern valkokorva




3 kommenttia:

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni