sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Vihdoin Kuuta lapsia?

Helmikuun alussa syntyi odotettu Kuutan poikue. Valitettavasti silloin Kuutan äidinvaistot eivät kunnolla heränneet ja kaikki poikaset kylmettyivät pesän ulkopuolelle. Tämän jälkeen Lennar on käynyt tasaisin väliajoin moikkaamassa Kuutaa, mutta hän ei ole tullut uudelleen kantavaksi. Valeraskailua on ollut, mutta ei mitään viitteitä poikasiin. Kuuta ei ole ollut ollenkaan messissä ja sen vuoksi ei ole auttanut muu kuin odottaa oikeaa hetkeä. Kolme viikkoa sitten Lennar tuli jälleen kerran kylään meille ja silloin päätettiin myös, että nyt jos ei tärppää niin sitten antaa melkeinpä olla. 
Ensimmäisen vierailuviikon aikana ei tapahtunut mitään. Kuuta möksötti, eikä suotunut Lennarin tapaamiseen. Muutama päivä ennen Lennarin lähtöä Kuutalla alkoi kunnon kiimat ja kanit saivat olla kaksin koko päivän. Tämä viimeinen vierailu oli onnistunut ja toivottavasti parin viikon päästä Kuuta synnyttää onnistuneen poikueen. Jäädään innolla odottamaan!

Zaidan belgianjänispoikueen suunnitelmat ovat myös eläneet ja paljon. Aluksi poikuetta suunniteltiin jo pääsiäiseksi, mutta en onnistunut saamaan Hudia meille siiheksi. Lopulta Hudi saapui luokseni vasta tässä kuussa, ja senkin jälkeen sai odottaa hetken, että kanit sai yhteen. Nytkään en osaa sanoa yhtään onko Zaida kantavana. Kun yrittää koskea mahaan, hän on kuin pieni lohikäärme. Toivon kovasti, että poikasia saataisiin vielä Zaidalle. Muussa tapauksessa Zaida muuttaa pois jo kesäkuussa, ja tekee poikueen jossain toisaalla. 

Lavella's Rising Moon "Kuuta"









Zaida







Sen lisäksi, että Zaida tulee kesän aikana muuttamaan. Loki lähti eilen uuteen kotiin, jossa hän on viikon kokeiluajalla. Jos Loki sopii sinne, hän muuttaa pysyvästi. Loki ei tule olemaan ainoa, joka nyt kesän ja syksyn aikana muuttaa. Tuntuu niin hurjan haikealta, mutta sitten koittaa muistaa sen ettei kaikkea ei voi jättää kotiin. Nyt tämä tuntuu jotenkin tuplasti haikealta, kun useampi kasvatuksessa ja kisattavana oleva kani lähtee maailmalle! Lohduttavaa on se, että heistä jokainen pääsee varmasti hyviin ja osaaviin koteihin.
Lokin kuvien lisäksi alta löytyy myös kuvat hänen pojastaa Wolfgangista. Tuo pikku poju muistuttaa niin paljon isäänsä ja toivon hänestä kasvavan samanlainen hyvätapainen herrasmies mitä Loki on. 

Lavella's Loki "Loki"



Lavella's Wolfgang






0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni