tiistai 5. kesäkuuta 2018

Uutta tilalle ja kaikkea mahdollista

Eilen kanilassa juhlistettiin uuden kolmikerroksisen kopin valmistumista. Samalla pääsivät jokainen kerros käyttöön, ja asukkaidensa tutkittaviksi. Perjaatteessa koppi on aivan täysin samassa paikassa ja samoilla mitoilla kuin vanha koppikin oli. Rakentelun suoritin hyvin paljon vanhan kopin mukaan, mutta tehden kuitenkin muutamia muutoksia. Lopuksi koppi maalattiin vastaamaan kanilan väriteemaa. Samalla kun otin kanit ulkoilemasta takaisin sisälle, ja he pääsivät syömään tuoreita, nappasin useamman kuvan kanilassa. Ajattelin, että kirjoitan kuvien yhteyteen vähän kanilakuulumisia. Näitä kuulumisia nimittäin on taas hurjasti kerrottavana!


Eilen tarjolla oli porkkanoita ja omenapuun oksia. Ei sinäänsä ihmeempiä eväitä, mutta omien kanien ehdottomia suosikkeja. Porkkanoita kanit saavat varsinkin näin kesällä todella harvoin. Eli kun porkkanoita on tarjolla, ei kukaan kaneista malta pysyä aloillaan ja porkkana imaistaan lähes kokonaisena. Omenapuun oksat kestävät kaneilla aavistuksen pidempään, mutta jo seuraavaksi aamuksi kaikki oksat on lähes syödyt. 

Alla olevassa kuvassa Momo odottaa porkkanoita ja omenapuun oksia kanilan käytävällä. Eilen(ja  myös tänäänkin) oli niin hurja tuuli, että kanit ulkoilivat kanilassa tai kanilan lähellä olevissa tarhoissa. Josko huomenna tuuli olisi laantunut niin paljon, että kanit pääsisivät taas kesätarhoille?



Kerroskopin ylimmässä kerroksessa asuu Spiidi pappa. Tämä kopin yläkerta on hyvin täydellinen tälle yhdelle kanilan vanhimmalle. Yläkopista on hyvä tiirailla kanilan menoa ja juosta kolmella seinustalla olevia ralliratoja(tasoja) pitkin!
Toisessa kerroksessa asuu myös tuttu asukki, eli Frida. Vähän on asunnon seinien väri muuttunut ja tasoja kunnostettu. Frida oli samantien kotonaan, mutta se ei yllätä kun hän asuikin koko remontin ajan sellaisessa kopissa johon hän ei ollut yhtään tottunut. Tälle kanille varmasti kiva olla taas kotikopissa!
Alimmassa kerroksessa asuu Tetris. Aluksi alimpaan piti paluumuuttaa Lyna ja poikaset, mutta päädyin jättämään heidät väliaikaiskoppiin, sillä Lynan ja viimeisen poikasen muuto on jo lauantaina. Tetris on vaikuttanut oikein tyytyväiseltä uuteen koppiinsa. Mulla oli itse asiassa aluksi suunnitteilla asuttaa aivan toinen kani kysiseen koppiin, mutta tällä hetkellä tuo koppi tulee olemaan hyvä juuri Tetrikselle.



Yllä kuva kopista, ja alla kuva Tetriksen asunnosta. Kovin sisustamattomia vielä, mutta kesän aikana tuonne tullaan keksimään varmasti vaikka ja mitä! 



Tietysti kanilassa ollessa poikasia oli myös pakko seurata ja kuvata. Muksut olivat ihmeissään heidän ensimmäisistä porkkanoista, mutta kaikille ne kyllä maistuivat. Efy, Vitani ja Kuuta ovat sellaisia porkkanahirmuja, että opettavat varmasti poikaset rakastamaan porkkanaa.

Poikaset ovat syöneet lähes päivttäin nyt tuoretta, mikä tekee hyvää kasvulle. Viikonloppuna yhdelle poikaselle liian iso pala voikukkaa, meinasi olla kohtalokas. Mulla ei ole ikinä kolme viikkoinen poikanen meinannut tukehtua, eli olihan sekin nyt koettava. Oksennutettiin lähes puolituntia viittakuvioista naaraspoikasta. Olin ihan varma silloin, että kyiseinen poikanen menetetään siihen. Noin pieni kaninpoikanen krampaamassa, kera sen suusta ja nenästä tulevan liman määrän on jotain aivan hirveätä. Tilanteesta kuitekin selvittiin. Ekana iltana muksu jo heitti iloloikkaa ja pyrki käyttäytymään lähes normaalisti. Tuon jälkeen poikanen ei muutamaan päivään syönyt kunnolla ja pelkäsin, että hän kuihtuu. Pienet voikukanlehdet menivät kuitenkin alas ja niiden voimin on selvitty. Tänään aamulla poikanen oli jo maistelemassa pellettiä kipolta, eli ehkä se nyt tästä. Kaninpoikaset ovat uskomattomia selviytyjiä!





Lauantaina Ypäjällä kilpaillaan kaniestehypyn SM-kilapiluiden merkeissä. Meiltä lähtee varsinainen mummotiimi hyppäämään: Ra, Milan ja Gia. Parina viimeisenä vuonna kisoja tässä lähistöllä on ollut niin vähän,  etten ole saanut nuoria kaneja kisattua eliitteihin. Toivotaan, että tänä vuonna meidän tiimistä saataisiin yksi tai kaksi nuorta vahvistusta eliitteihin. 

Eliitti luokkiea treenailu on jäänyt nyt todella vähälle, kun luokkaa on hypätty vasta muutamissa kisoissa tänä vuonna. Nokkelana päätin sitten ottaa ihan kotitreenin eliitti kaneille. Milanin ja Gian kanssa hypyt sujuivat hyvin. Ra meni ensimmäisen kierroksen hyvin, mutta toisella hän ei varannut enää toiselle takajalalleen. Vaiva oli onneksi nopeasti ohi ja kani liikkuu taas hetkessä kaikkia jalkoja käyttäen. Olemme kuitenkin varuiksi huomenna suuntaamassa eläinlääkäriin ja jalka tutkitaan. Sen pohjalta tiedetään tuleeko Ra mukaan kilpailemaan vaiko ei. 

Alla kuva Lynasta ja hänen kolmesta kotona olevasta poikasesta. Lyna ja pahvilaatikon sisällä oleva Ella lähtevät lauantaina uusiin koteihin. Molempia tullaan näkemään kisaradoilla. Edessä emänsä kanssa olevat Kongo ja Cris jäävät kasvamaan kotiin. Pian heidän kanssaan voidaan aloittaa jo valjaissa liikkuminen, ja siitä sitten kesän aikana siirrytään hyppäämään pieniä esteitä.




Kesän aikana Adalle tullaan kokeilemaan yhtä tai usempaa hoitoa. Valeraskailut eivät ole loppuneet ja yleiskunto rapistuu vähitellen, samasta vaivasta kärsii myös pikku Mei. Tämä sterilointi kokeilu ei tosiaan mennyt hyvin. Niin turhauttavaa.
Yllä kuvat Adasta ja Sintyasta. Kummatkin kanit ovat 7 vuotiaita ja aina olleet yleiskunnoltaan priimassa. Adan (ja Mein) yleiskunto koki todella jyrkän romahduksen steriloinnin jälkeen. Muilla kanilan vanhuksilla ei ole ongelmia yleiskunnon ylläpitämisen kanssa. Arvaatte varmaan, että kastrointeja tai sterilointeja ei kaneillemme enää tehdä.

Alla muutama kuva kanilan kahdeksan kanin tiimistä, joka pienenee viikonloppuna seitsemään. Wolfgang alkaa olla valitettavasti jo niin iso, että hänen tulee muuttaa omilleen. Pojulin on varmasti ollut ihana asua ja kasvaa näiden daamien kanssa. Voi kun uroksia voisi pitää yhdessä muiden kanien kanssa! Nyt he saavat vain tyytyä verkon takaa toisten kanien seurailuun, ja tästä asiasta minulle protestointiin.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni