sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Jänö isoilla korvilla!

Tamara on kasvanut ja kehittynyt huimasti. Keväällä hän oli vielä sellainen teini-ikäinen jänis, joka ei paljoa välittänyt tarjoamistani rapsutuksista ja muutenkaan läsnäolostani. Kesä ja kasvu ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja Tamarasta on kasvanut hurmaava jänö, ihanalla luonteella!
Muutama päivä sitten kävimme ihailemassa sumuista aamua. Tamara pysyi niin nätisti luonani. Iloloikkaa ja kauniita poseerauksia riitti! Talveksi Tamara muuttaa kanilan puolelle ja jos kaikki menee hyvin, marras/joulukuussa hänelle syntyy odotettu poikue. Odotan kyllä innolla millaisia jälkeläisiä hän jättää!

Lavella's Blood Red Romance "Tamara"









Wolfgangia on etsinyt hetken aikaa sitä oikeaa kotia. Eilen häntä käytiin katsomassa, ja nyt hyvin mahdollisesti hän on löytänyt sen oman kodin. Suunnitelmissa on että Wolfgang kastroidaan ja hän muuttaa hurmaavan luppanaaraan kaveriksi. Se varmasti sopii todella hyvin tälle pojalle, sillä hän asui koko kevään seitseman naaraan kanssa. Kasvunmyötä hänet piti laittaa asumaan erilleen, mutta kyllä hänestä huomaa, että se toisen kanin seura on hurjan tärkeää.
Luonteeltaan Wolfgang on ollut aina hyvin mallikas. Juuri sellainen mitä kanin kuuluukin olla; ystävällinen, sosiaalinen, sopivan energinen ja hyvä käsiteltävä. Murkkuikää en ole hänellä havainnut, eli hyvin helpolla ollaan päästy tämän nuoren kanssa!

Lavella's Wolfgang










2 kommenttia:

  1. Näytin kämppikselle Tamaran kuvat ja hän kysyi heti onko kuvissa Leevi! Ovat kyllä niin samannäköisiä! :)

    -Alexandra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leevi on varmasti kasvanut hurjan paljon, laita ihmeessä joku päivä uusia kuvia hänestä! Tamaralla on myös belgianjänis isä, eli sama määrä jänöä taustalla :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni