Lähes aina tulee kerrottua siitä kuinka nätisti kanini osaavat olla vapaana, ne tulevat omatoimisesti luokse ja pysyvät aina lähettyvillä. Tosi harvoin tapahtuu mitään ihmeellistä kaneja ulkoilluttaessa vapaana, ja ennen kaikkea karkaamis tilanteita näiden vuosien varrella on ollut hyvin vähän. Koska kanien kanssa aktiivisia ulkoilijoita ollaan, niin aina on mahdollisuus siihen että sattuu ja tapahtuu kaiken näköistä. Tässäpä tulee kertomus siitä kuinka Gia otti lokakuussa hatkat kuvausreissun päätteeksi.
Hyvin paljon kuvaan kanejani kanilan lähiympäristössä, ja tämä ihan siksi että jos kani sattuu säikähtämään jotain (vaikka lintua) se pääsee juoksemaan turvaan kotiin. Joskus saatan tehdä joidenkin kanien kanssa poikkeuksen ja lähteä vähän kauemmas (ja siis tuolta kauempaakin lähes kaikki aikuiset kanit osaavat juosta kotiin). Nyt lähdimme hieman kauempaakin kauemmas, hypäten meidän pelloltamme ojan yli naapurin pellolle. Äkkäsin kyseisen kuvauspaikan viime vuonna ja se on osoittautunut varsin kivaksi. Suuntasimme Gian kanssa jo vaikka kuinka monennetta kertaa kyseiselle pellolle. Kaikki meni alkuun hyvin kivasti, hän hyppelehti ympärilläni ja pellon vapaus oli niin hurjan hauskaa. Sitten tapahtui jotain, mitä en oikein vieläkään ymmärrä täysin. Gia vain lähti määrätietoisesti kohti naapurin taloa (jonne kanin mittakaavassa oli hurjan pitkä matka). Nuosin tietysti siinä kohtaa kyykistely kuvausasennosta ja aloin huhuilla että mitä se Gian nyt meinaa. Ei, hän vain jatkoi matkaa ja sitten hän jo katosi kuusien sekaan. Olin ihmeissäni. Yleinsä jos kani karkaa se johtuu säikähtämisestä. Silloin kani lähtee juoksemana suojaan(tulee minun luokse, menee kanilaan tai piiloutuu maastoon). Tässä kohtaa Gia ei ollut ollenkaan paniikissa, hän vain meni päättäväisesti kohti naapuria.
Kun näköyhteys on menetetty se on yleinsä tosi paha. Silloin kani voi mennä hetkessä vaikka ja minne. Alkuun ajattelin vain, että Gia on tietysti jäänyt ihan siihen puiden suojaan, ei siispä hätää. Giaa ei kuitenkaan näkynyt, ja lähdin vähitellen nousemaan mäkeä ylös haravoiden samalla maastoa. Kun pääsin naapurien pihalle, ei kanista näkynyt jälkeäkään. Tuossa kohtaa katomaisesta oli kulunut jo yli kymmenen minuuttia. Kävin naapurien oven takana, mutta he eivät olleet kotona. Lähdin käymään siinä välissä varuiksi kanilalla, jos Gia olisikin mennyt jotain toista reittiä kotiin. Samalla soitin naapurille kertoakseni mitä on tapahtunut. Onneksi naapurimme ovat hyvin ymmärtäväisiä kanitouhujani kohtaan ja sain luvan etsiä Giaa heidän pihaltaan. Siinä olikin sitten melkoinen työmaa edessä, ennestään tuntematon pihapiiri, paljon paikkoja joiden alle mennä ja ei oikein ideaa mistä aloittaa.
Sitten vain etsittiin ja etsittiin. Lähdin etsimään Gia mahdollisista piilopaikoista jotka olivat lähinnä hänen mahdollista kulkureittiään pellolta pihalle. Mutta häntä ei vain näkynyt, ja jossain kohtaa iski jo pieni epätoivo. Kun kaikki reunimmaiset paikat oli tutkittu, konttailin yhden piharakennuksen oven luokse ja kurkkasin sen alle. Se oli onnen hetki, sillä näin pikku Gian suoraan nenäni edessä. Siinä hänelle tovin juttelin, vähän vihjaillen jos hän olisi mitenkään voinut tulla oven ali minun luokseni. Tämä ei selvästi hänelle sopinut, joten nöyrryin ja hivuttauduin oven ali Gian luokse. Varastossa oli melko paljon tavaraa, ja tietysti Gia oli aivan innoissaan tästä uudesta piilopaikastaan. Meni tovi kun yritin saada pupua kiinnin, samalla väistellen ja kiippeillen tavaroiden lomassa. Muutaman kerran Gia pujahti oven ali ulos ja siinä tuli hetkellinen hoppu mennä perään. Tosin aina hän pujahti takaisin sisälle, ja sitten ryömittiin taas perässä. Koko kiinniottoprosessi oli melko rauhallinen, siinä mentiin vähän edes takaisin. Lopuksi Gia sitten antoi lähestyä ja ottaa hänet syliin. Oli kiva palata Gia mukana kotiin. Hän oli päässyt kokemaan melkoisen seikkaulun!
Jälkeen päin olen miettinyt, että voisiko olla, että Gia luuli menevänsä vain kotiin? Naapurille mentäessä pellon kautta on siellä samalla tavalla mäkeä ja sen mäen molemmilla puolilla on puita. Omaksi pieneksi arvoitukseksi tämä taitaa jäädä, mutta joku siellä oli kun Gia niin päättäväisesti sitä kohti meni.
Onneksi tämä karkureissu päättyi hyvin! En halunnut sen jättävän pelkoa kyseistä kuvauspaukkaa kohtaa, siksi suuntasin hetken päästä vielä Milanin ja Sentin kanssa samalle pellolle. Heistä tuli napattua hienot ilta-aurinko kuvat, eivätkä he onneksi yrittäneet samaa mitä Gia.
Lavella's Star Gianfar "Gia"
Lavella's Lost wind "Milan"
Lavella's Xanthe "Sentti"
0 kommenttia:
Lähetä kommentti