keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Valmiina näyttelyyn!

Tulevana viikonloppuna olen suuntaamassa kolmen belgianjäniksen kanssa Suomen LU:n, eli suureen maanäyttelyyn! Mukaan lähtee tietysti Jaqu-jänis, mutta myös Kaura ja Söre. Minusta vähän tuntuu, etten ole tainnut esitellä vielä näitä kahta jänöä täällä blogissa? Kaura ja Söre ovat rodultaan belgianjäniksiä värissä musta tan. Viime vuoden marraskuussa olin töissä Tanskassa suuressa Eurooppa-näyttelyssä ja he lähtivät sieltä mukaani. Valitsin nämä jänikset lähtökohtaisesti luonteen mukaan, mutta myös värillä oli merkitystä. Suomessa on ollut hieman katoa musta tan jäniksistä, ja  tarkoitus olisi näiden ja Jaqun avulla lähdetään väriä taas elvyttämään. 

Kaura ja Söre ovat lähtöisin Saksasta. He ovat suurikokoisia jäniksiä, ja hieman raskaampia rakenteeltaan mitä Jaqu. Luonteeltaan he ovat kuitenkin juuri sitä mitä hain. Ystävällisiä, antavat käsitellä ja koskettaa. Molemmat jänöt ovat yhteisomistuksessa toisen kasvattajan kanssa. Söre tulee muuttamaan sopivalla hetkellä kasvatuskäyttöön ja Kaura, hän tulee vielä toistaiseksi pysymään minun luonani. 

Näyttelyyn lähdemme tavoitteella, että kaikille kolmelle saisivat pisteet. Jaqulla on vielä karvanvaihto kesken, eli en tiedä yhtään millaiset pisteet hän tuolla karvalla tulee saamaan. Kaura ja Söre asuvat ulkona ja heillä on todella hyvä karva juuri nyt. Heidän kohdalla arvelluttaa se, että he ovat Eurooppa standardin mukaan kasvatettu ja se eroaa joissain määrin Pohjoismaisesta kanistandardista. Mielenkiinnolla lähdemme koittamaan onneamme!

Näyttelyiden jälkeen Jaqu ja Kaura pääsevät treffeille. Eli jos kaikki menee suunnitellusti, maaliskuun alkuun syntyy sellainen poikue jota olen toivonut niin kovin pitkää. Olen useita vuosia haaveillut belgianjänispoikueen kasvattamisesta ja nyt se on vihdoin mahdolista! En tule toteuttamana poikuetta yksin, teen sen yhteistyössä pitkää belgianjäniksiä Suomessa kasvattaneen kasvattajan kanssa. Tämä on mielestäni fiksuin tapa, sillä apuna on osaava ja rodun tunteva kasvattaja. Hurjaa, toivottavasti tämä haave onnistuu nyt viimein!

Kaura









Söre






2 kommenttia:

  1. Wow, superb blog layout! How long have you been blogging
    for? you made blogging look easy. The overall look of your site is wonderful, as well as
    the content!

    VastaaPoista
  2. Onnea ja menestystä näyttelyyn!
    On nämä belgianjäneksest vaan niin mahtavan näköisiä. Joskus tulevaisuudessa olisi mukava kokea tämäkin rotu.

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni