perjantai 8. helmikuuta 2019

Gae ja sisarukset sisällä

Mihin mennä kuvaamaan pupulapsia kun ulkona harmaata, sataa lunta/räntää/vettä ja tuulee hermottomasti? Tämä on ollut pohdinnan alla niin monet päivät. Lopulta päädyin ottamaan Tamaran viisi viikkoiset poikaset visitille sisälle. He olivat tietysti aivan onnessaan päästessään tutustumaan aivan uuteen ympäristöön. Jokainen paikka tutkittiin, moneen kertaan ja avaralla lattialla heitettiin rallia menemään. Sisällä kun olimme, niin liikekuvauksesta ei oikein tullut mitään ja hienot iloloikka kuvat jäivät nyt saamatta. Oli kuitenkin varsin mukava seurata kaikkien poikasten temmellystä samaan aikaan ja vielä ihan ajan kanssa. Yleinsä he jaloittelevat kanilan lattialla, samalla kun siivoan koppeja tai touhuilen jotain muuta. 
Tamaran lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet jälleen hurjalla harppauksella eteenpäin. On ihana seurata miten varmoja ja rohkeita he ovat. Tietysti vielä vähän uudet äänet hätkähdyttävät, mutta kaikkeen totutaan ja tutustutaan ajallaan. Tällä erää näyttäisi siltä että uros poikanen Gae jää kotiin kasvamaan ja molemmat tytöt muuttamat Pohjanmaalle. Kummatkin pääsevät aktiivisesti estehyppyä harrastaviin koteihin, eli jos tytöt intoutuvat hyppäämään, heitä varmasti tulemme näkemään radoilla!

Jos kaikki menee nyt hyvin niin toivottavasti maaliskuussa syntyy belgianjänisten lisäksi yksi hyvin hyvin hartaasti odotettu esteristeytyspoikue. Sain tänään kirjoitettua astutusilmoituksen valmiiksi ja siihen pääsee tutustumaan täällä. Kerrassaan lupaavan oloinen poikue ja siihen onkin sitten hyvä päättää tämän kevään osalta!

Tamaran poikaset

Lavella's Kaepora Gaebora, uros



Lavella's Toriri, naaras



Lavella's Pigwidgeon, naaras




0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni