sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Maneesikisat Salossa

Eilen kilpailtiin tämän vuoden ensimmäiset maneesikisat ja samalla korkattiin ulkokisakausi käyntiin. Luokkina oli kaikki suorat isoimmasta eliitti luokasta, aina aloittelijoille tarkoitettuun mini luokkaan asti. Omia kaneja oli hyppäämässä kaikissa muissa, paitsi minissä jossa tuomaroin.

Kanit ovat olleet talven kisatauolla. Osa kaneista hyppäsikin nyt eilen ensimmäistä kertaa sitten lokakuun jälkeen. Muutamat meidän tiimistä oli herättelemässä itseään estehypyn pariin viime kuussa olleissa sisäkisoissa Turussa. Sisäkisat eivät ole oikein se meidän kanien juttu. Kyllähän he hyppäävät myös sisällä, mutta ulkokaneille tulee niin herkästi kuuma ja tilaa on luonnollisesti ympärillä vähemmän ja radat ahtaammin rakennettu. Salon kisa-aamuna maneesille päästessä fiilikset olivat todella hyvät, sillä tilaa olisi paljon ja suorat luokat saataisiin pidettyä ihan suorina. Lauantain aikana nähtiin monia hyviä suorituksia, nämä maneesikisat teki oikein hyvää talvitauoilta palaaville estekaneillemme!

Omien kanien suorituksista olen hyvin iloinen. Varsinkin lokakuusta tauolla olleet Gia, Milan ja Frida hyppäsivät upeasti. Gia ja Milan loikkivat eliitissä, Milan voitokkaalla 1+1 radalla! Frida hyppäsi vaikeaa suoraa 3+0 radalla, saaden viimeisen klassauspisteen eliittiin. Nyt tämä nuori ja lupaava on kaikissa eliitti luokissa! 
Vaikeassa suorassa hyppäsi myös Togur, jonka mielessä surrasi lähinnä vain kevät ja poikaset. Hieman takkuilevasta menemisestä huolimatta hypyt olivat isoja ja 1+2 tulos saatiin klassauspisteen kanssa.
Keskivaikeassa hyppäsivät Tetris ja Modig, jotka ovat kilpailleet keskivaikeaa suoraa sitten viimeksi kesällä. Hyvin molemmat muistivat että suoralla radalla mennään suoraan. Modig nappasi 0+0 radalla toisen klassauspisteensä.
Helpossa luokassa hyppäsivät nuoret kanit Sentti, Sinco ja Kongo. Sentin kanssa olemme kilpailleet hyvin satunnaisesti, mutta eilinen 1+0 rata muistutti että häntä voisi ottaa useammin kilpailemaan. Nuorin hyppääjämme Sinco meni myös taitavasti 0+1 radan ja vauhtipää Kongo 0+0 radan saaden toisen klasauspisteensä suoralta.

Kiitos vielä kaikille mukana kisoissa olleille, oli todella kiva kisapäivä! Seuraavat kilpailut ovat parin viikon päästä Jyväskylässä, jonne mukaan lähtee pieni porukka hyppäämään ja valjaita tietysti on tulossa mukaan myyntiin. 

Ps. Kauran poikaset ovat pärjänneet hienosti ja pakkastakaan ei ole onneksi ollut paljoa. Ensimmäinen koitos on tuleva yö, jolloin pakkasta on tulossa sitten hieman enemmän. Pidetään peukkuja että kylmä pysyy pesästä poissa!

Lavella's Star Gianfar "Gia"





Lavella's Gt Ch Lost Wind "Milan"




Lavella's Time Machine "Frida"




Lavella's Togur "Togur"




Lavella's Tetris "Tetris"




Sundahls Modig "Modig"




Lavella's Xanthe "Sentti"




Lavella's Rainbow Road "Sinco"




Lavella's Bring on the Thunder "Kongo"



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni