tiistai 16. huhtikuuta 2019

Huonoa tuuria raitapaitojen kanssa

Viime viikon keskiviikkona syntyi viimein onnistuneesti Sugotin ja Dougien jälkeläiset. Pesässä möngersi yhteensä yhdeksän poikasta. Viisi urosta ja neljä naarasta. Valitettavasti jouduin yhden heistä päästämään jo heti alussa pois, sillä poikanen ei hengittänyt normaalisti ja ruumiinlämpö ei pysynyt normaalisti yllä. Muuten kaikki loput kahdeksan voivat hyvin ja heti ensimmäisestä päivästä lähtien todella pyöreästi. Ylipäätään kaikki sujui aina eiliseen saakka varsin mallikkaasti. Töistä tullessani löysin valitettavasti yhden poikasista pesän ulkopuolelta kylmettyneenä. Eikä menetykset jääneet siihen, tänään sama oli toistunut ja jälleen yksi poikanen ulkona pesästä. Muo harmittaa aivan vietävästi, mutta samalla pelottaa että lisää poikasia löytyy kylmettyneenä. Huomenna poikaset ovat jo viikon ikäisiä, eikä montaa päivää niin he avaavat silmät ja ollaan voiton puolella. Voi kun vielä muutama päivä menisi niin, että poikaset pysyisivät pesässään, eivätkä eksyisi sieltä pois.

Tätä poikuetta on odotettu viime syksystä saakka. He ovat varsin kirjavaa porukkaa. Neljällä on japanilaiskuvio ja kahdella luonnonharmaa väritys josta japanilaisraita puskee lävitse. 

Sugotin poikaset





0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni