torstai 6. kesäkuuta 2019

Rakkaat pikku raidat

Kävimme alkuviikosta Sugotin poikasten kanssa tutustumassa alapellolla olevaan trampoliiniin. Uusi on aina niin ihanan ihmeellistä ja reippaat estekanilapsukaiset ottavat ilon kaikesta irti. En ole heiltä vielä nähnytkään yhtä upeita iloloikkia ja vauhti spurtteja mitä trampoliinilla otettiin. Yritin saada fiiliksiä kameralle, mutta pian otin myös puhelimen kameralla klippejä, jotka jaoin jo samana iltana instagramiin. Sanoisinko että ei mennyt edes kahtakymmentä minuuttia kun trampoliini oli nähty ja ihan vanha juttu jo. Hyvin pian ensimmäinen hoksasi että siitä voi hypätä alas ja alla kasvaa makoisaa heinää. Yhden poikasen nostaa helposti takaisin, mutta kun kuusi poikasta ottaa samaan aikaan toisistaan mallia... saa liikkeissään olla melko nopea. Tehtiin kompromissi ja keräsin poikasille tuoretta trampoliinin päälle, niin jaksoivat sitten loppuun asti olla. Valokuvaamisen jälkeen he pääsivät vielä ulkotarhaan ennen iltapalaa. 

Nämä ovat ihania poikasia, jokainen. Se tuottaa myös vaikeutta siinä kun pitäisi päättää mitä jättää kotiin ja mitä raaskii myydä minnekkin. Poikasissa on monta hyvin suurta suosikkia, mutta kun pitäisi valita yksi tai kaksi jotka jäisivät kotiin.. ajatus tuottaa suurta vaikeutta. Pitää vain nyt pitäytyä siinä ajatuksessa että kaikkia ei voi jättää kotiin. Varmasti ei kotiin jääville löytyy hyvät ja rakastavat kodit! 

Olen rokottanut tänä vuonna kaikki lähtevät poikaset. Harmillisesti nämä muksut eivät iän puolesta päässeen mukaan viimeisimpään Vantaalla järjestettävään kimpparokotukseen ja nyt niitä ei ole tietystikkään tulossa lisää. Eikä vielä siinä kaikki, voisin olla valmis rokottamaan heidät myös kalliimilla yksittäis rokotteilla, mutta rokote on loppu tukusta. Nyt on pidettävä peukkuja että rokotetta saadaan taas lisää Suomeen. Vielä on monia kaneja ilman rokotetta ja kesän aikana syntyy kasvattajillekkin poikasia jotka tarvitsevat suojaa virusta vastaan.

Sugotin poikaset

Lavella's Billabong, uros


 Lavella's Snip Snap Snorem, uros


 Lavella's Hip Hop Blues, naaras


 Lavella's Solitaire, naaras


 Lavella's Color Lines, naaras


 Lavella's Follow The Queen, naaras



Kuvia kaikista poikasista













0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni