keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Rokotuksen kautta maailmalle

Niin aika rientää ja nyt on myös aika luovuttaa Lolan lapset omiin koteihinsa. Kävin vielä viimeisen kerran katsomassa poikaset ja ottamassa heistä kuvat. Tämä on ollut kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut poikue, joka on kasvanut mallikkaasti yhteistyöpoikueena Töölössä. Suuri kiitos kuuluukin Onalle, jonka hyvässä hoidossa poikaset ovat saaneet varttua. Kuaniin kirjavapoikue, jossa jokainen poikanen on täysin oma persoonansa. Lupaavan oloisia pupulapsia, joita jään mielenkiinnolla seuraamaan millaisiksi he kasvavat! 
Tänään poikaset käyvät ottamassa rokotuksen verenvuotovirustautia vastaan ja sen jälkeen he ovat valmiita muuttamaan uusiin koteihin. Pluto Boxia lukuunottamatta kaikki muut poikaset muuttavat eripuolille pääkaupunkiseutua. Molemmat rex-turkkiset poikaset muutavat sijoituskoteihin, eli jatkoa näistä suvuista tullaan saamaan ensi syksynä. Hyvää kanisukua kaiken kaikkiaan ja ilohan näitä sukuja on jatkaa sijoituskotien kautta, vaikka pääpaino nykyisin onkin estekaneissa.

Seuraavaksi sitten kuvia Sugotin poikasista, jotka hekin luovutusikään tulleita. Poikueessa on vielä muutama poikanen koteja vailla. Poikasista ja heidän vanhemmista olen kirjoittanut lisää kotisivuille.

Lolan poikaset


Lavella's Pluto Box, uros

Lavella's Mars Volta, naaras

Lavella's Angel Milky Way, naaras

Lavella's Neptune Apaixona, uros

Lavella's Jupiter Lynx, naaras


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni