keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Viralliset nimet ja poikanen karkuteillä

Lähdettiin eilen aamusta poikasten kanssa ulos nappaamaan kasvukuvia. Kuvauspaikaksi valitsin saunan perustan, sillä alue on rajattu ja kaikkia poikasia pystyi pitämään samaan aikaan vapaana. Kuvaushetki sujui hyvin Modigin poikasten kanssa, samoin myö Sincon poikasten. Iloloikat lentelivät ja poikasilla oli selvästi mukavaa. Kello oli vasta yhdeksän aamulla, eli ulkona oli vielä pakkasta ja pienen tovin jälkeen lähdin laittamaan kuljetusboksia poikasia varten maahan. Kävellessäni jäisellä maalla, rapina pelästytti Sincon viirupäisen poikasen niin että hän singahti isolla ilmaloikalla ulos kuvauspaikasta ja siitä ison hirsikasan alle. 
Siinä sitten ihmeteltiin, ja ei mitään pientä hetkeä, vaan aina iltapäivään asti. Ensimmäisen kahden tunnin ajan käynnissä oli kissa ja hiiri leikki. Yritin houkutella poikasta Sincon ja yhden uroskanin avulla. Lopuksi päästin vielä kaikki poikaset viirupäisen poikasen luokse, jotta ne olisivat houkutelleet hänet takaisin boksiin. Ei mitään tuloksia, poikanen pysyi visusti hirsipinon alla. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin odottaa että joku pääsee töistä, jotta poikanen saadaan apuvoimien kanssa illalla kiinni. Pakkanen ja pimeän tulo kuitenkin huolettivat... 
Lähdin käymään iltapäivällä kaupassa ja hoitamassa asioita. Pysähdyin kirjastoon, mutta se ei ollut harmikseen auki(hassut aukioloajat, olihan jo sentään iltapäivä...?), siinä autolle kävellessä törmäsin vanhaan työkaveriin. Olihan mun pakko kysyä siinä kohtaa että ei hän ehtisi lähteä auttamaan muo, että saataisiin pupuvauva kiinni ja takaisin kanilaan lämpimään. Hetken päästä oltiin meillä, mä pinon toiseessa päässä ja työkaveri toisessa. Ei tainnut mennä edes kymmentä minuuttia kun toisesta päästä kuuluu "kiinni on!". Poikanen pääsi yli neljän tunnin seikkailultaan turvallisesti takaisin kotiin ja päivälle saatiin onnellinen loppu. Suuret kiitokset kuuluu työkaverilleni, sillä yksin en olisi poikasta mitenkään saanut noin isosta ja hankalasta paikasta. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Alla eilisiä kuvia sekä poikasten viralliset nimet kuvien yhteydessä. Modigin poikasten nimiteema on maailmankuva-aurinkokunta ja Sincon poikasten nimissä inspiraationa toimi shampoot.
Poikasiin tutustumiset ovat menneet hyvin ja lähes kaikki alustavasti kyselleet ovat käyneet poikasia ihastelemassa. Ja jos tosiaan vielä on joku kiinnostuneista halukas tulemaan katsomaan poikasia, niin toivoisin että minuun ollaan yhteydessä heti pikimmiten. Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä katsomaan mihin kotiin mikäkin poikanen muuttaa ja laittaa varauksia lukkoon.

Modigin poikaset

Lavella's Geocentric, uros


Lavella's Heliocentric, naaras


Lavella's Solar System, naaras




Sincon poikaset

Lavella's Get Back Gorgeous, naaras


Lavella's Touch of Silver, naaras


Lavella's No Yellow Gigs, naaras


Lavella's Curl Control, uros



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni