tiistai 10. marraskuuta 2020

Marraskuun henkäys

Kanien rokotuksesta on ehtinyt vierähtää lähes kaksi viikkoa. Poikaset ovat alkaneet vähitellen muuttaa uusiin koteihin, ja kanilassa valmistaudutaan talvea varten. Arki palautunut lähestulkoon normaaliksi, vai onko kuitenkaan?

Puolet poikasista on nyt muuttanut maailmalle, heidän lisäksi myös Tira ja Sinco muuttivat uusiin koteihin. Ei kotiin jäävistä poikasista kuusi asuu vielä kanilalla, ja he muuttavat omiin koteihinsa kuukauden lopussa olevista kanihypyn SM-kilpailuista. Kaksi poikasta jää kanilalle varttumaan, yksi uros Modigilta ja yksi naaras Tetrikseltä. Varsin "tyhjän" tuntuista, kun näin moni kani muutanut kerralla pois. 

Eikä muutokset lopu vielä tähän, kun ensi viikonloppuna belgianjänis Soniac muuttaa uuteen kotiin. Olemme suuntaamassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna jänis kolmikon kanssa Orimattilan kaninäyttelyyn. Soniac lähtee näyttelyn jälkeen Castaways kanilaan kasvatuskäyttöön. Mahdollisesti hän vielä myöhemmin palaa takaisin, mutta mitään varmaa en osaa sanoa. Tuntuu hyvin haikealta, mutta hän on upea jänis ja hienoa että hänestä tullaan saamaan lisää jälkeläisiä maailmaan. Tosin nyt vielä pieni jännitys siitä saanko otettua Soniacia mukaan näyttelyyn. Hän oli ainoa kaneistani joka sai rokotuksen jälkeen sivuvaikutuksia. Rassukan molemmat silmät ovat olleet turvoksissa viime viikosta lähtien. Tänään tilanne oli onneksi jo toisen silmän osalta lähes parantunut, mutta vasen silmä vielä oireilee. Katsotaan miten käy, onneksi muille kaneille ei ole sen suurempia sivuoireita tullut.

Useamman kanin muuttaessa, on tyhjien koppipaikkojen määrä lisääntynyt kanilassa. Olen siirtänytkin ulkona asuvia kaneja talveksi kanilanpuolelle. Ulkona olen laittanut ulkotarhoja talvea verten kuntoon. Jossain kohtaa lähden jatkamaan kanien asumusten laajennus projektia. Kiva saada vähän kanilaa uuteen uskoon!

Alla kuvia hieman karvanvaihtoisesta Jaqusta ja Soniacista. Postaus jatkuu kuvien jälkeen.

Jaqu







Lavella's Nairobi "Soniac"








Paljon pieniä ja vähän suurempiakin muutoksia. Hyvästejä on sanottu monia, mutta samalla toivotettu onnea matkaan, kanin muuttaessa uuteen kotiin. Valitettavasti yhdet lopulliset hyvästit ovat myös edessä. Viime postauksessa kerroin, että Efyn kanssa suunnattiin eläinlääkäriin ja hän sai viiden päivän antibiootti kuurin. Hetkellisesti tämän kanivanhuksen kunto koheni, mutta nyt viime viikonloppuna se jälleen lähti heikkenemään. Heinä maistuu ja toistaiseksi Efy on virkeänä, mutta yleiskunto on laskenut huolestuttavasti. En usko että tästä mennään enää parempaan, ja luulenkin että tämä viikko on meidän viimeinen yhteinen viikko. Tuntuu epätodelliselta, kun Efy on ollut näin pitkää meidän menossa mukana, mutta tiedän että nyt on aika päästää hänestä irti. Rakas Efy <3

Lavella's Expiz Fizz-goy "Efy"









 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni