maanantai 15. maaliskuuta 2021

Pakkasloikkijat

Täällä aamu alkanut tammikuisten talvikuvien läpikäynnillä, ja nyt parhaimmat niistä pääsevät julkaisuun. Näiden kuvien jälkeen enää muutama talviset kuvasarja jäljellä. Menee oikein sopivasti, sillä pian pääseekin jo kevätkuvia valokuvaamaan. Perjaatteessa nyt jo voisi kuvailla, mutta tuntuu että ulkona turhan märkää. Vielä hieman aurinkoa ja sitten on hyvä.

Kanit ovat varsin malttamattomina, he haluisivat jo päästä kaivamaan koloja ulkotarhoihin ja syömään tuoreita pihalta. Hetkellisesti olikin jo kovin keväistä ja siitähän riemastuttiin. Eilen kaneista oikein paistoi harmitus, kun tarhat olivat loskaiset ja siihen päälle vielä yllätti räntäsade. Tulisi jo pian kevät!

Pieniä kevään ihmeitä on jo tapahtunut, sillä eilen sijoituskodista kuului iloisia uutisia. Yara x Söre belgianjänispoikaset ovat syntyneet, kaksi pienokaista varttuu pesässä. Nyt toivotaan, että ensikertalaisena Yara osaa pitää heistä hyvän huolen. Myös kanilassa odotetaan kevään ensimmäisiä syntyväksi. Tänään on Sugotin 31. kantopäivä, jos hän on tullut ensimmäisella astutuksella kantavaksi. Jännityksellä odotetaan syntyykö milloin ja millaisia poikasia!

Kanilan asukkaat tuntuvat seuraavan poikasten syntymää yhtä valppaina kuin minäkin. Useampi naaras on omalta osaltaan osallistunut pesänrakennukseen, valeraskailun muodossa, myös nuo steriloidut vanhemmat naaraat. Melkoinen vilinä ja vilske, kunnon kevät vilske kerrassaan!

Lavellas Time Machine "Frida"







Lavellas Tetris "Tetris"






Sundahls Modig "Modig"









Lavellas Bring On The Thunder "Kongo"









0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni