sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Pieniä belgianjäniksiä!

Tässä he nyt ovat, ensimmäiset kuvat Jessin ja Jaqun belgianjänispoikasista! Tänä aamuna tarkistin kunnolla pesän ja että kaikki poikaset ovat tallessa. Onneksi tein sen juuri tänään, sillä yksi poikasista oli lähtenyt seikkailemaan pois pesästä. Näin pienet poikaset ovat vielä hyvin herkkiä kylmettymään joutuessaan erilleen pesästä. Tässä iässä he alkavat olemaan hyvin eloisia, hieman liiankin eloisia ja riski siihen että poikasia eksyy pesästä ulos kasvaa. Vielä kun reilun viikon he malttaisivat pysyä aloillaan, sitten voi hieman huokaista helpotuksesta.
Sukupuolijakauma ja värikirjo on hyvin ihanteellinen tässä poikueessa. Luonnonpunaisissa on yksi naaras ja kolme urosta, mustissa taneissa on kaksi urosta ja yksi naaras. Nyt kun ollut useampi musta tan belgianjänispoikueita perä perään, on oikein mukava saada myös klassisia punaisia jäniksiä. Tuo punertava väri on ihana belgianjäniksillä!

Uroksiin on tällä hetkellä kolme varausta ja molemmat naaraat lähtevät hyvin todennäköisesti Jessin omistajalle Apilaniityn kanilaan. Näin ollen vielä yhdestä-kahdesta uroksesta voi jättää alustavia kyselyitä. Varmaksi katsotaan varaustilanne sitten kun poikaset ovat varttuneet riittävästi ja tietää ettei menetyksiä ole tullut. 

Ihana päästä seuraamaan heidän kasvuaan kesän ajaksi! Onneksi tämä yhteistyöpoikue tuli mahdolliseksi toteuttaa.

Jessin poikaset



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni