perjantai 25. kesäkuuta 2021

Jessin jässikät

Pikku jässikät tulevat pian 6 viikon ikään, joskos siiheksi saisin myös heidän viralliset nimet esille. Tässä vaiheessa kasvua heidät alkaa jo erottamaan ulkonäöllisesti toisistaan, tai ainakin näin kun päivittäin heidän kanssaan on ja touhuilee. Luonteet heillä on keskenään vielä varsin tasaiset, mutta kyllä sieltä jo huomaa että kuka on rohkeampi kuin toinen. 

Tällä kertaa kasvukuvat tuli otettua ihan ajatuksen kanssa. Kovin isoilta he näissä kuvissa näyttävät, vaikka oikeasti aivan pikku sirkkojahan he vasta ovat. Heinäkuun alussa kolme kiinnostunutta on tulossa tutustumaan poikuen uroksiin. Neljännestä uroksesta näytti yhdessä vaiheessa olevan hurjan moni kiinnostunut, mutta perä perään nyt sitten kuitenkin vetäydytty. Näin ollen vielä yksi uroksista olisi kotia vailla! Laita rohkeasti sähköpostia tulemaan, jos olet seurallista kanikaveria vailla. Nämä jänöt ovat juurikin lemmikiksi passeleita, sillä värien puolesta hieman hailakoita näyttelyihin. 

Seuraavaksi keräilemään kaneille hieman juhannusherkkuja ja nautiskelemaan keskikesästä. Iloista juhannusta!

Jessin poikaset

musta tan, naaras

musta tan, uros

musta tan, uros

luonnonpunainen, naaras

luonnonpunainen, uros

luonnonpunainen, uros


 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni