Viimeisiä hetkiä Togur

Hyvin haikealla mielellä kirjoitan tänne. Tiistaina joudumme hyvästelemään belgianjänisristeytys Togurin. Tuntuu että tämä tulee niin kovin nopeasti, vaikka hetken olen saanut jo tähän valmistautua.

Kesäkuussa huomasin Togurin toisessa etunisässä muutosta. Ajatuksessa kävi että kyseessä voi olla kasvain, tai sitten maitorauhaset turvoksissa valeraskailun tiimoilta. Togur on ollut melko hormoonihuuruinen tapaus aina ja se on tehnyt hänestä hyvin äkkipikaisen luonteeltaan. Nisän tilannetta on seurailtu ja viimeisen parin viikon sisällä nisä on kasvattanut hälyttävästi kokoaan. Jotenkin sitä olisi toivonut, ettei tilanne olisi edennyt näin nopeasti ja hän olisi saanut nauttia vielä tästä kesästä. Tämän tyyppiset sairaudet ovat toisinaan niin kovin armottomia. Jatkoaikaa Togurille olisi voinut saada kasvaimen leikkauksella, mutta valitettavasti kaneilla nisäkasvaimet leviävat kovin herkästi. Tietysti sitä toivoisi että kaikki rakkaat kanit olisi mahdollista aina pelastaa, mutta valitettavasti se ei mene ihan niin. Tässä kohtaa on ajateltava Togurin parasta, emmekä pitkitä sairauden etenemistä tämän enempää. 

Togur syntyi kahdeksan poikasen poikueeseen keväällä 2017. Kyseisen vuoden poikueet ovat jääneet hyvin mieleeni, ja ylipäätään olihan koko vuosi varsin mieleenpainuva. Tästä belgianjänis-esteristeytys poikueesta kotiin jäi varttumaan Togur ja hänen siskonsa Sugot. Kaksikko sai osakseen paljon huomiota ja heitä oli helppo pitää pihalla vapaana. Teini-iässä sisarukset jouduin erottamaan. Sisaruksista Sugot kasvoi rauhallisemmaksi ja lempeämmäksi, kun taas Togur varttui erittäin hyvin oman arvonsa tuntevaksi ja jopa hieman tuliseksikin tapaukseksi. Ihmisiä kohtaan Togur on ollut aina hieman epäluuloinen, ja oikeastaan ainoa ihminen joka hänen kanssaan on voinut toimia, olen ollut minä. Ulkomuodoltaan Togur on ollut aina ylväs ja näyttävä. Estehypyn saralla hän yllätti minut kuin monet muutkin. Tämä 4kg kokoinen jänis muistetaan isoista ja ilmavista loikistaan. Tosin aina ei esteiden hyppääminen huvittanut ja hän saattoi alkaa pakittamaan pitkiäkin matkoja, joka on kaneille hyvin epätyypillistä. Tämä monesti herätti varsinkin yleisössä hilpeyttä. Kotipuolessa Togur on saanut olla hyvin paljon omillaan ja pitää tilaa ympärillään. Ulkotarhaankin hänet kannoin aina kuljetusboksissa, johon hän itse meni ja josta hän itse kulki ulos. Tämä neidin olemukselle ei ole sopinut sylissä olo, mutta onneksi kynsien leikkuu ja muut hoitotoimenpiteet on aina saanut suorittaa.

Alla olevia kuvia ottaessa ja sen jälkeen vielä Togurin vapaana kirmailua pihalla seuratessa, iski todellinen  haikeus. Miten tästä jänöstä pystyy päästämään irti? Ei sitä oikein ole vielä ymmärtänyt ettei häntä kohta enää ole.

Lavellas Togur