torstai 31. maaliskuuta 2022

Pieni pupu, ison pupun rohkeus

Voi ei, oli jo niin lähellä kevään tulo! Vaikka kuuluuhan tämä tähän vuodenaikaan, että sää voi vaihdella kovinkin paljon. Meinasin jo etten ehkä kuvaisi poikasia tällä viikolla, ja olisi odottanut keväisempiin ilmoihin paluuta. Onneksi tänään päivällä sää oli oikein mukava ja hieman plussalla. Päädyin lopulta poikasten kanssa ulos.

Modigin ja Poikin pienet ovat jälleen kasvaneet viikossa huimasti. Sosiaalisuutta ja rohkeutta tullut pienen pupun verran lisää. Varsinkin kotiin jäävä Kipinä mennä viipottaa, eikä tunnu arastelevan yhtikäs mitään! Vielä en ole virallisia nimiä heille päättänyt, mutta lempinimet heiltä löytyy. Helpottaa huomattavasti heistä puhuessa, kun voi nimillä kutsua. Näyttäisi myös siltä, että poikasista enää Kide etsii itselleen kotia. Kinoksesta tehtiin alustava varaus viikonloppuna ja hän pääsee estehypystä kiinnostuneeseen kotiin. Miten mukavaa! Potentiaalia heiltä estehyppyyn, ja ylipäätään luonnetta aktiivisuuteen, tulee varmasti löytymään paljon.

Modigin poikaset 4 viikkoa

"Kipinä", naaras

"Kinos", uros (alustavasti varattu)

"Kide", uros (vapaana)


keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Poikasten palleroikä

Tämä on se ikä kun karvaa tuntuu olevan enemmän kuin kania. Näin kolmen viikon iässä Modigin poikaset muistuttavat pieniä palleroita korvien kanssa. Pellettiä, heinää ja kuivattuja yrttejä maistellaan jo innokkaasti. Pikkuisiin tassuihin on saatu lisää tuntumaa ja pieniä iloiloikkia testaillaan.

Poikasille ihana hetki varttua, kun lumet alkavat sulaa ja päivät lämmetä. Seuraavalla viikolla poikaset alkavat olla siinä iässä, että he voivat alkaa tustustua kanilassa temmeltämiseen. Siitä seuraavalla viikolla ajattelin viedä heidät ulkoilemaan. Heidän ensimmäisitä ulkoiluista ulkotarhassa tulen varmasti ottamaan videoita instagramiin. Jos oikein innostuu kuvaamaan, voisi melkein tänne blogiinkin tehdä videon. Toivottavasti siiheksi olisi kasvanut jo vähän ruohoa maahan.

Pääset lukemaan lisää poikueesta ja poikueyhdistelmästä täältä.

Modigin poikaset 3 viikkoa

ruskeasiamsoopeli kirjava, naaras (jää kotiin)

ruskeasiamsoopeli viittakuvio, uros (etsii kotia)

ruskeasiamsoopeli japanilainen (viittakuvio?), uros (etsii kotia)


torstai 17. maaliskuuta 2022

Modigin pienet 2 viikkoa

Voi mitä pieniä! Siitä on jo sen verran aikaa kun kanilassa ollut pienokaisia, että tässähän ei malta melkein muuta tehdä kun ihmetellä ja seurailla heidän touhujaan. Pesän he ovat jättäneet ja kovasti jo joka paikkaa ollaan tutkimassa. 

Tänään laadin myös poikueilmoituksen kotisivuille ja siihen pääsee tutustumaan täältä
Kokosin sivuille hieman yleistä tietoa sekä kattavammin tietoa vanhemmista ja sukulaisista. Ihan ilmoituksen lopusta löytyy vielä kaikista lähisukulaisista kuvat. Millaisiakohan hurmureita heistä tulee vielä kasvamaan!

Nimi teemaa on jo kovasti pohdinnan alla, mutta vielä en ole täysin päättänyt miten heidät nimeäisin. Sattuuko lukijoilla olla heittää ideoita kehiin? 

Modigin poikaset

ruskeasiamsoopeli kirjava, naaras

ruskeasiamsoopeli viittakuvio, uros

ruskeasiamsoopeli japanilainen (viittakuvio?), uros




keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Kultainen aurinko kevään kertoo

Voi miten paljon kevättä onkaan ilmassa! Valon määrä päivää kohden on lisääntynyt ihan hetkessä. Tuntuu ihanalta herätä aamunsarastaessa, mutta iltaisin vastaavasti riittää vielä valoa vaikka kanien kanssa ulkoiluun. Tämän postauksen kuvat onkin otettu ilta viiden ja kuuden välillä. Yksi kevään selvä merkki on tuo kultainen laskeva aurinko. Miten maagisia kuvia sen hohteessa saakaan! 

Lunta alkuvuodesta tuprutti siinä määrin, että menee varmasti oma tovinsa lumen ja jään sulamisessa. Pihapiiri on melkoinen luistelurata. Kanien ulkotarhoista puhumattakaan, joissa on varmaan kahdenkymmen sentin jääkerros. Levitin alkuviikosta kanien ulkotarhoihin pari heinäpaalia myllättäväksi ja estämään liukastelua. Lisäksi tarjolla on oksia ja puiden runkoja. Pienellä, mutta hyvin lajityypillisillä virikkeillä kanit jälleen viihtyvät. 

En varmaankaan ole ainoa joka paahtaa parhaillaan luovan alan korkeakoulujen ennakkotehtävien parissa. Viimeisimmän "välivuoden" aikana olen suorittanut Keudan tarjoamaa graafisen suunnittelun opintoja ja yrittäjyys tutkinnon osan. Näistä opinnoista on saanut hyvää luovaa virtaa!
Loput tästä keväästä ja tulevasta kesästä olen varannut yhdelle mielenkiintoiselle projektille. Nimittäin toiminimen perustaminen ja yrittäjyyteen hyppääminen. Paljon pohjatyötä on tullut tehtyä, ja pian startataan homma käyntiin. Touhuilemaan tulen kanien ja pienten lemmikkien ulkoiluvarusteiden valmistuksen ja suunnittelun parissa. Lisäksi palveluista tulee löytymään valokuvaus ja graafinen suunnittelu. Muutamia alustavia työkuvioita onkin jo suunnitteilla.

Alla kuvat Fridasta ja Kongosta. Jos nyt oikein muistelen, niin nyt on kaikista kaneista napattu kuvat talvisissa maisemissa. Seuraavaksi vuoroon pääseekin sitten keväisemmät kuvat.

Lavellas Gt Ch Time Machine "Frida"








Lavellas Bring On The Thunder "Kongo"







sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Vuoden ensimmäiset

Täällä he ovat, esittelyssä vuoden ensimmäinen kolmen poikasen esteristeytyspoikue!
Poikue syntyi mitä ihanimmalle tanskalaiselle Modigille, joka on aiemmin jättänyt kaksi mainiota poikuetta maailmaan. Tässä poikueessa isänä on vanhoista suomalaisista estekanilinjoista polveutuva Poki. Ajatus poikueyhdistelmän toteutuksesta syntyi jo viime vuonna ja olen antanut ajatuksen hautua rauhassa mielessäni. 

Poikueesta olisi tarkoitus jättää kotiin kasvamaan naaras, joka voisi jäädä asumaan Modigin kanssa. Kahdelle muulle poikaselle tulen etsimään rakastavat kodit, joissa ollaan kiinnostuneita estehypystä ja kilpailemisesta. Potentiaalia poikasilla tulee varmasti olemaan estehypyn parissa. Lisäksi sukunsa puolesta sopivat myös vastuulliseen estekanikasvatukseen. 
Poikasille tulen katsomaan koteja Pohjoismaisella tasolla. Suomessa on viime aikoina ollut vähäisempää kysyntää estekaneille, eli siitäkin syystä voi olla ihan fiksua etsiä sopivaa kotia myöskin muista Pohjoismaista. Kasvattejani ja heidän jälkeläisiä asuu jo ennestään useita, useissa eri Pohjoismaissa. 

Alempana ensimmäiset kasvukuvat Modigin poikasista. Kuvat nappasin kuluneella viikolla ja tässä vaiheessa kaikilla poikasilla on jo simmut auenneet ja hieman enemmän kasvua kertynyt. 
Värien puolesta erittäin nätti tiimi. Yllätyksenä tuli tuo x-kirjavuus, mutta tämän tyyppiset yllätykset tietenkin ovat aina tervetulleita! En malta odottaa että he kasvavat lisää ja alkavat paljastaa luonteenpiirteitään.

Modigin poikaset


ruskeasiamsoopeli x-kirjava, naaras

Ruskeasiamsoopeli viittakuvio, uros

Ruskeasiamsoopeli japanilainen viittakuvio, uros

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni