perjantai 13. toukokuuta 2022

Kevään tuntua

Tuntuupa ihanalta, kun kevät näyttäisi vihdoin saapuneen! Kanit ovat olleet tietenkin myös innoissaan kaikista niistä tuoreista herkuista, joita koko talvi odotettu. Varsinkin voikukat ovat tainneet olla ne odotetuimmat. Lisäksi pihatöiden puolesta kanit ovat saaneet runsaasti oksia syötäväkseen. Oksia pyrin pitämään kaneilla aina tarjolla, vähintään ulkotarhoissa virikkeenä.

Modigin poikaset ovat kevään aikana varttuneet ja tällä hetkellä mittarissa on kymmenen viikkoa. Maanantaina muksut saavat RHD-Myxo rokotuksen ja sen jälkeen poikueen pojat muuttavatkin uusiin koteihin. Kinos lähtee uuteen kotiin jo ensi viikonloppuna ja Kide kesäkuun alussa. Voi miten jäänkään kaipaamaan heitä! Modigin poikasissa sosiaalisuus ja ihmisläheisyys on kyllä parasta, mitä voi olla. He eivät ujostele, vaan ovat aina mukana ja tulevat nätisti kutsusta luokse. Käsittely sujuu mallikkaasti ja sylissä maltetaan olla. 
Ainoa mitä kevät ja kasvu ovat tuoneet mukanaan, pojat ovat alkaneet nahistelemaan. Alkuviikosta tappelu äityi niin pahaksi, että minun oli mentävä väliin. Nyt on ollut rauhallisempaa. Ehkä tosiaan on vain hyvä, että Kinos lähtee jo nyt uuteen kotiin. Luonteeltaan Kinos ja Kide ovat molemmat hyvin vahvoja, eli alkavat varmasti jo vähitellen kokea toisensa kilpailevina yksilöinä. Uskon että Kinoksen muutto rauhoittaa huomattavasti menoa!

Lopuksi vielä uutisia belgianjänispoikasista. Korennon ensimmäinen poikue ei tosiaan onnistunut, mutta ensi viikolle odotetaan uutta poikuetta syntyväksi. Toivotaan että ensimmäisellä kerralla oli huonoa ensikertalaisen tuuria matkassa ja tänä toinen poikue onnistuisi. 
Lisäksi saamme kuukauden päähän myös toisen poikueen, kun sijoituskodissa syntyy mustia tan belgianjäniksiä. Kävin keskiviikkona vierailemassa Catissicas kanilassa ja pohtimassa sopivaa urosta. Alempana kuvia kahdesta jänöstä, joiden väliltä pähkäilin. Päädyin lopulta Alleen, joka lähti mukanani Helsinkiin ja jatkoi tästä matkaa vielä Lahteen. 
Toivotaan, että kuukauden päästä saadaan onnistunut poikue sijoituskotiin!

Lavellas The Melody Of Circus "Kipinä"







Lavellas The Midnigt Circus "Kinos"



Lavellas The Mysterious Circus "Kide"



Sundahls Modig "Modig"
Vilgot



Catassicas Farfalle "Alle"



 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni